21.8.1987 Ei kotona ketään




20.7.1987 Häätö huoneistosta. Äiti ja lapsi muuttaneet äidin syntymäkotiin. Isä majailee milloin missäkin. 

4.9.1987 Yhteydenottopyyntökirje äidille.

7.9.1987 Iltapäivällä samana päivänä keskusteltiin isän kanssa alkoholin käytöstä ja tilanteesta yleensä, kun on alaikäinen lapsi. Isä kiistää runsaan alkoholin käytön, eikä ole tuottanut häiriötä kotona. Hän kertoo mielellään lapsesta. 

1.2.1991 Kotikäynti. Totesin molempien vanhempien olevan humalassa ja sovimme, että lapsi menee mummolaan. 

21.1.1991 Kotikäynti. Keskusteltiin työnäkymistä, päihteiden käytöstä, tulevaisuuden suunnitelmista. Isä vankilassa, kotona tuntui rauhalliselta. Lapsi kertoi, ettei ikävöi isää.

30.1.1991 Äidin isä ilmoitti äidin juopottelevan ja oli huolissaan lapsesta. 

13.8.1991 Äidin äiti ilmoitti, että lapsen äiti ja isä on ryypiskellyt ja lapsi on viety tiistai-illalla kotiin mummolasta. Hän oli huolissaan, mitä perheeseen nyt kuuluu. Kotikäynti poliisin kanssa. 

17.9.1991 Keskustelu lapsen opettajan kanssa: Lapsi on suoriutunut koulussa aivan hyvin, jonkin verrain ajoittain näkyvissä pientä oppimisvaikeutta. I luokalla joskus oli vaatteet epäpuhtaat. Pissaamistarvetta hieman useammin, joskus on ollut 2 kertaa tunnissa. 

24.10.1991 Kävin ala-asteella keskustelemassa lapsen kanssa siitä, millaista hänellä on kotona. Ilmeisesti lapsi ei ollut aivan avoin. Hän sanoi, ettei isä ole häneen koskaan koskenut.

30.4.1992 Keskustelut terveydenhoitajan kanssa: Kyliltä kuuluu huhuja, että lapsi olisi valitellut alapäätään. Sovittiin asian selvittämiseksi, että koululääkäri tekee mahdollisen tutkimuksen. Asiaa tutkitaan. 

7.4.1993 Kotikäynti: Asiat hyvin.


Kommentit

  1. Hiljaiseksi vetää, kuin omia papereitaan lukisi. Tosin minulla oli vaihtuva "isä" tai vain äiti.

    VastaaPoista
  2. Pyysin omat paperini kohtalaisen myöhään, noin kolmekymppisenä. Ajattelin että sitä kautta saisin muistini toimimaan; mikä tahansa voimakas tunne (positiivinen tai negatiivinen) saattaa pyyhkiä muistoni kyseisestä tapahtumasta ja elämässäni ei ole vain mustia aukkoja - Se on yhtä suurta mustaa aukkoa.
    No, muisti ei palannut mutta kyllä tuli surullinen olo! Ei niinkään itseäni kohtaan (minähän en paljoa muista, mutta tiedän olleeni kuitenkin ihan onnellinen pääsääntöisesti), mutta äitiä, siskoa, veljeä, muita lastensuojelussa pyöriviä kohtaan. Äidilleni en kertonut hänen eläessään papereita hakeneeni, sillä meillä oli viimein aika että asiat olivat hyvin ja hänkin alkotta, ja en voinut tehdä sitä hänelle...
    Utelias mieleni pitää papereita niiltä ajoilta (käytännössä koko ikäni ajalta) mielenkiintoisina, mutta lukeminen teki pahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin vasta nyt 33v nämä sain. Paljon on sellaista, mitä muistinkin tapahtuneeksi, mutta joillekin sain nyt vuosiluvun koska ollut. Tuli melkoisia ahaa-elämyksiä. Kyllä tuolta vastauksia saa moniin asioihin.

      On näitä silti kamala lukea, vaikka muistaisikin =/

      Poista
  3. Surullista surullista surullista. Ei voi ulkopuolinen kuin vain yrittää tuntea, mitä näiden viranomaisen muistiinpanojen taakse jäi. Kuvittelen ehkä, tietenkin, että tuossa kuvassa näkyy tarpeensa piilottava ja onnellista esittämään yrittävä pieni tyttö, joka on vähän säikky, hyvin epävarma, surullinen, sopeutumaan pyrkivä, yksinäinen ja pelokas. Siltä hän minusta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Sellainen tuo pieni tyttö varmasti olikin, vaikka ehkä juuri tuossa kuvassa kahvipöydässä rakkaan mumman ja tädin kanssa tyttö oli hetken vapautunut ja huoleton.

      Poista
  4. Hei!

    Kirjotan vihdoinkin tänne sun blogiin, vaikka oon jo useita kuukausia seurannut suo. Minäkin olen alkoholistiperheestä, aivan erilaiset tarinamme ovat, mutta silti aika paljon yhtäläisyyksiä. Sinun tekstit saivat minut ajattelemaan niin paljon omaa elämää, että aloitin jonkin aikaa sitten oman blogin, aika samasta aiheesta, ihan "terapiaksi" itse itselleni ( https://mananmaja.blogspot.fi/ )

    Olen pitkään miettinyt, että pitäisikö minunkin pyytää paperit itsestäni. Pelottaa niiden sisältö, sillä muistan todella vähän lapsuudestani. Mitä jos sieltä löytykin jotakin kammottavaa? Mutta ehkä tässä lähiviikkoina uskallan vihdoinkin pyytää ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuntuu siltä, että uskallat papereissa olevat asiat kohdata, tee se. Voi olla, että asia häiritsee niin kauan, että pyydät ne... Onneksi ei ole pakko avata kirjekuorta jos ei pysty. Tsemppiä!

      Poista
  5. Hei! mistä näitä tämmöisiä papereita voi kysellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä voi tiedustella sosiaalitoimistosta/lastensuojelusta sieltä kunnasta, jossa on lapsena asunut. Tsemppiä!

      Poista
  6. muistattehan, että usein ja varsinkin ennen vanhaan asiakaskertomuksiin kirjattiin vain silloin, kun jotain ikävää tapahtui. Hyvät asiat jäivät usein kirjaamatta ja ei niistä edes ilmoitettu. Nykyään on edes yritystä siihen, että kirjataan hyviä asioita, vahvuuksia jne. Eli siis ajatuksena se, että jos omaa historiaa on sossun teksteissä niin se on vain osa historiaasi, mukavat muistot toivottavasti löytyvät itseltä tai perheeltä, suvulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia, että on kuitenkin kirjattu. Itselle ainakin ovat tärkeitä papereita, oli siellä hyvää tai pahaa. Onneksi molempia löytyy.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit