21.8.1987 Ei kotona ketään




20.7.1987 Häätö huoneistosta. Äiti ja lapsi muuttaneet äidin syntymäkotiin. Isä majailee milloin missäkin. 

4.9.1987 Yhteydenottopyyntökirje äidille.

7.9.1987 Iltapäivällä samana päivänä keskusteltiin isän kanssa alkoholin käytöstä ja tilanteesta yleensä, kun on alaikäinen lapsi. Isä kiistää runsaan alkoholin käytön, eikä ole tuottanut häiriötä kotona. Hän kertoo mielellään lapsesta. 

1.2.1991 Kotikäynti. Totesin molempien vanhempien olevan humalassa ja sovimme, että lapsi menee mummolaan. 

21.1.1991 Kotikäynti. Keskusteltiin työnäkymistä, päihteiden käytöstä, tulevaisuuden suunnitelmista. Isä vankilassa, kotona tuntui rauhalliselta. Lapsi kertoi, ettei ikävöi isää.

30.1.1991 Äidin isä ilmoitti äidin juopottelevan ja oli huolissaan lapsesta. 

13.8.1991 Äidin äiti ilmoitti, että lapsen äiti ja isä on ryypiskellyt ja lapsi on viety tiistai-illalla kotiin mummolasta. Hän oli huolissaan, mitä perheeseen nyt kuuluu. Kotikäynti poliisin kanssa. 

17.9.1991 Keskustelu lapsen opettajan kanssa: Lapsi on suoriutunut koulussa aivan hyvin, jonkin verrain ajoittain näkyvissä pientä oppimisvaikeutta. I luokalla joskus oli vaatteet epäpuhtaat. Pissaamistarvetta hieman useammin, joskus on ollut 2 kertaa tunnissa. 

24.10.1991 Kävin ala-asteella keskustelemassa lapsen kanssa siitä, millaista hänellä on kotona. Ilmeisesti lapsi ei ollut aivan avoin. Hän sanoi, ettei isä ole häneen koskaan koskenut.

30.4.1992 Keskustelut terveydenhoitajan kanssa: Kyliltä kuuluu huhuja, että lapsi olisi valitellut alapäätään. Sovittiin asian selvittämiseksi, että koululääkäri tekee mahdollisen tutkimuksen. Asiaa tutkitaan. 

7.4.1993 Kotikäynti: Asiat hyvin.


Kommentit

  1. Hiljaiseksi vetää, kuin omia papereitaan lukisi. Tosin minulla oli vaihtuva "isä" tai vain äiti.

    VastaaPoista
  2. Pyysin omat paperini kohtalaisen myöhään, noin kolmekymppisenä. Ajattelin että sitä kautta saisin muistini toimimaan; mikä tahansa voimakas tunne (positiivinen tai negatiivinen) saattaa pyyhkiä muistoni kyseisestä tapahtumasta ja elämässäni ei ole vain mustia aukkoja - Se on yhtä suurta mustaa aukkoa.
    No, muisti ei palannut mutta kyllä tuli surullinen olo! Ei niinkään itseäni kohtaan (minähän en paljoa muista, mutta tiedän olleeni kuitenkin ihan onnellinen pääsääntöisesti), mutta äitiä, siskoa, veljeä, muita lastensuojelussa pyöriviä kohtaan. Äidilleni en kertonut hänen eläessään papereita hakeneeni, sillä meillä oli viimein aika että asiat olivat hyvin ja hänkin alkotta, ja en voinut tehdä sitä hänelle...
    Utelias mieleni pitää papereita niiltä ajoilta (käytännössä koko ikäni ajalta) mielenkiintoisina, mutta lukeminen teki pahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin vasta nyt 33v nämä sain. Paljon on sellaista, mitä muistinkin tapahtuneeksi, mutta joillekin sain nyt vuosiluvun koska ollut. Tuli melkoisia ahaa-elämyksiä. Kyllä tuolta vastauksia saa moniin asioihin.

      On näitä silti kamala lukea, vaikka muistaisikin =/

      Poista
  3. Surullista surullista surullista. Ei voi ulkopuolinen kuin vain yrittää tuntea, mitä näiden viranomaisen muistiinpanojen taakse jäi. Kuvittelen ehkä, tietenkin, että tuossa kuvassa näkyy tarpeensa piilottava ja onnellista esittämään yrittävä pieni tyttö, joka on vähän säikky, hyvin epävarma, surullinen, sopeutumaan pyrkivä, yksinäinen ja pelokas. Siltä hän minusta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Sellainen tuo pieni tyttö varmasti olikin, vaikka ehkä juuri tuossa kuvassa kahvipöydässä rakkaan mumman ja tädin kanssa tyttö oli hetken vapautunut ja huoleton.

      Poista
  4. Hei!

    Kirjotan vihdoinkin tänne sun blogiin, vaikka oon jo useita kuukausia seurannut suo. Minäkin olen alkoholistiperheestä, aivan erilaiset tarinamme ovat, mutta silti aika paljon yhtäläisyyksiä. Sinun tekstit saivat minut ajattelemaan niin paljon omaa elämää, että aloitin jonkin aikaa sitten oman blogin, aika samasta aiheesta, ihan "terapiaksi" itse itselleni ( https://mananmaja.blogspot.fi/ )

    Olen pitkään miettinyt, että pitäisikö minunkin pyytää paperit itsestäni. Pelottaa niiden sisältö, sillä muistan todella vähän lapsuudestani. Mitä jos sieltä löytykin jotakin kammottavaa? Mutta ehkä tässä lähiviikkoina uskallan vihdoinkin pyytää ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuntuu siltä, että uskallat papereissa olevat asiat kohdata, tee se. Voi olla, että asia häiritsee niin kauan, että pyydät ne... Onneksi ei ole pakko avata kirjekuorta jos ei pysty. Tsemppiä!

      Poista
  5. Hei! mistä näitä tämmöisiä papereita voi kysellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä voi tiedustella sosiaalitoimistosta/lastensuojelusta sieltä kunnasta, jossa on lapsena asunut. Tsemppiä!

      Poista
    2. Hei,
      Luulen että lastensuojelussa ei välttämättä merkintöjä minun kohdallani, mutta Poliisilla saattaisi olla. Onkohan niitä mahdollista saada? Ja mistä? Kyseessa on koko 1980-luku.

      Poista
    3. Esitutkintamateriaalia ainakin saa itsestään poliisilta, mutta en tiedä miten kauan säilyttävät näitä asioita. Niitä voi tiedustella suoraan Poliisilta, varmaan parhaiten sieltä jossa olet asunut.

      Poista
  6. muistattehan, että usein ja varsinkin ennen vanhaan asiakaskertomuksiin kirjattiin vain silloin, kun jotain ikävää tapahtui. Hyvät asiat jäivät usein kirjaamatta ja ei niistä edes ilmoitettu. Nykyään on edes yritystä siihen, että kirjataan hyviä asioita, vahvuuksia jne. Eli siis ajatuksena se, että jos omaa historiaa on sossun teksteissä niin se on vain osa historiaasi, mukavat muistot toivottavasti löytyvät itseltä tai perheeltä, suvulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia, että on kuitenkin kirjattu. Itselle ainakin ovat tärkeitä papereita, oli siellä hyvää tai pahaa. Onneksi molempia löytyy.

      Poista
  7. Itse tilasin papereita sosiaalitoimistosta -ei oikeastaan annettu mitään koska ei kuulemma ole merkintöjä..Muutaman sitten sain ja niissä lukee isä ok yrittää olla juomatta,lapsi hiljainen,isä käy valittamassa lähes joka viikko sossussa että kuinka vaikea lapsi olen-äitini oli mielisairaalassa kun sossu teki päätöksen että menen isäni kanssa asumaan-isäni joka ei todellisuudessa edes ollut isäni papereissa vain.Sossun mielestä "isäni"oli kunnon mies ja juomatta osaa olla kun vaan yrittää jep jep .Olin 14 vuotiaasta omillani "isääni" ei asiani kiinnostanut vain sen verran että kävi sossussa kertomassa kuinka hankala tapaus olen.! 15 vuotiaana menin naapurikunnan sossuun sanomaan että en voi asua isäni kanssa enää eikä ole rahaa elämiseen niin sossutäti vain ilmaisi no niin mutta olet alaikäinen sinne vaan huoltajan luo takaisin..Sinun tarinoista tulee niin mieleen lapsuus,nuoruus mutta minulla ei ollut edes mummua joka olisi huolehtinut.80 luvulla ei kyllä lastensuojelu toiminut yhtään se lähinnä puolusti vanhempia vaikka olisivat olleet missä kunnossa ja millaisia tahansa koska oli halvempaa pitää lapsi vanhemmilla kuin lähettää sijaisperheeseen.Valitettavasti nyt 50 vuotiaana en vieläkään ole saanut ajatuksiani kasaan näistä kaikista lapsuuden jutuista-alkoholia en käytä mutta jos koko lapsuus sinulle on jankattu että sinusta ei tule mitään ja sä olet tollainen epämääräinen ihminen joka vain syö ja kakkaa niin valitettavasti se jää päähän.Miksi alkoholistit /moniongelmaiset edes tekee lapsia? äitini vastaus oli että niin mutta kun mä niin halusin lapsen ja kunnalta vuokra-asunnon kun oli vaikea tilanne..Mahtavaa kuitenkin lukea sinun blogia ja ymmärtää että monell on samanlaista vaikeutta elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Juuri tämä, lastensuojelu on ollut niin lapsenkengissä vielä tuolloin, alkoholi - ja päihderiippuvuuksista on ollut niin vähän tietoa, se on joissain piireissä jopa laskettu ihan normaaliksi toiminnaksi kun sitä niin paljon on ollut ja on vieläkin. Ja toiset taas ovat sulkeneet silmänsä tyystin ettei mitään ongelmaa olekaan, sen kun vaan ottaa niskasta kiinni itseään ja sitten kaikki on hyvin.

      Poista
  8. Kiitos emäntä, että kirjoitat asioista joista kaikilla ei ole edes aavistusta, että hyvinvointisuomessa on tällaista.

    Muillakin on siis ollut tuollainen "lasinen lapsuus", kuin itsellänikin. Meitä kaikkia tuntuu yhdistävän vielä sekin, että emme paljoakaan muista lapsuudesta. Itselläni on vuosien aukkoja siitä, mitä on tapahtunut. On vain jonkin verran välähdyksiä ja hetkellisiä muistikuvia asioista. Olen itsekin harkinnut papereiden pyytämistä, mutta toisaalta pelkään sitä, että alkaisinkin muistamaan asioita jotka varmastikin ovat hyvästä syystä "unohtuneet". Muistan vain ikäviä hetkellisiä muistoja mm. koulukiusaamisesta, kun jostakin syystä se, että kuljin risoissa likaisissa vaatteissa antoi "hyville ihmisille" oikeuden lyödä ja sylkeä, sekä nimitellä. Koulussa sentään sai ruuan. Kotona se oli harvinaista. Jos joskus oli leipää tms. piilotin sitä pahan päivän varalle että oli viikonloppuisinkin jotakin syötävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Siinä piilee tiettyjä riskejä lukea noita papereita, hetkellisesti voi nousta järkytystä ja vihaa vanhempiaan kohtaan. Katkeruutta on tullut monista asioista itsellekin. Mutta sitten taas, se auttaa ymmärtämään omaa menneisyyttään, ja sitä kautta niitä asioita voi päästä työstämään kun tietää juurisyyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit