Alkoholistin lapsi - Ainoa maailmassa?

Alkoholistin lapsi-aiheinen kirjoitus julkaistu blogissa ensimmäisen kerran kesäkuussa 2017.


Tämä on ensimmäinen kirjoitus liittyen lapsuuteeni. Joku on ehkä huomannut Kuka minä olen-välilehdeltä sanoja kuten "alkoholistin tytär" ja muita, joiden on tarkoitus minua kuvailla. Mies olisi kernaasti tahtonut katsoa kanssani nyt televisiota, mutta tässä minä kirjoitan teille juttua lapsuudestani. Lapsuudesta - jollaista en uskonut kenelläkään muulla olevan. Kaikkien muiden perheen olivat tavallisia, mutta ei meidän


Minä siis synnyin vuonna -83 ja olin aivan väärää sukupuolta isäni mielestä. Tai sellaisen mielikuvan olen myöhemmin saanut. Synnyin ennen laskettua aikaa, koska äidilläni oli raskausmyrkytyksen oireita ja synnytys piti käynnistää. Vanhempani olivat menneet naimisiin hieman ennen syntymääni, osittain painostettuina, koska muuten ei olisi saanut kunnalta vuokra-asuntoa. Sellainenhan tietenkin piti perheellä olla jossa on pieni vauva. 

Häät pidettiin, mutta häitä edeltävä ilta on oma lukunsa. Niitä kai saattoi kutsua polttareiksi. Viinaa vedettiin, vaikka äitini oli viimeisillään raskaana, ja hääaamuna hän nukkui humalaansa pois kampaajan tuolissa. Pari vuotta sitten minulla todettiin vasemman korvan takana av malformaatio, synnynnäinen verisuoniepämuodostuma, jota käyn hoidattamassa Helsingissä. Kun ensimmäisen kerran kuulin lääkäriltä diagnoosini, halusin soittaa äidilleni ja haukkua hänet pystyyn, vaikka tiesin että näitä voi tulla kenelle tahansa.





Kato mitä teit kun ryyppäsit raskausaikana!

Isälläni oli kova kiire juopottelunsa kanssa, hän ei paljoa minua hoitanut. Ollessani kolmen kuukauden, he päättivät lähteä baariin, ja veivät minut kahdelle tädilleni hoitoon. Siinä he ihmettelivät mitä tehdä hirmuisen huutavan pienen vauvan kanssa joka oli rintaruokinnalla vieläpä. Ei toinen tädeistäni tainnutkaan siinä paikassa tietää, että hänestä tulee minulle varaäiti, ja minusta hänelle "harjoitusvauva". 



Asuimme joitakin vuosia siinä kerrostalokaksiossa. Varhaisimmat muistoni ovat noin kaksi vuotiaasta, kun olin naapurissa hoidossa. Harjasin naapurin tädin todella pitkää tukkaa sillä aikaa kun vanhempani olivat ties missä. Melkomoista touhua se on ollut jo silloin, muistan vanhempani kännissä makkarissa, alastomina riitelemässä. Minä taisin olla olohuoneen puolella yksikseni, olin paljon yksin. Leikin joskus samassa talossa asuvien lasten kanssa, mutta heidän isompien sisarustensa taholta homma meni yleensä aina kiusaamiseksi.

Ihan pienenä en ollut vielä kauhean tietoinen ympäristöstäni saatikka toisista perheistä, mutta sen toki tiesin jo silloin, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Kouluikäisenä ajattelin, että kaikilla muilla on tavallinen perhe. Olenko ainoa maailmassa jossa asiat on näin? En ole, valitettavasti. Kirjoitusteni ei ole tarkoitus olla sääliä herättäviä, vaan tämä toimii minulle terapiana. Olen löytänyt blogiaiheeni. Tiedän että on muitakin, toivottavasti he löytävät tämän blogin ja saavat siitä voimaa. 

Ei ainoa - vaan aina yksin

Tämä oli siis ensimmäinen blogikirjoitus aiheesta alkoholistin lapsi. Isäni oli jo sen verran huonossa kunnossa, että uskalsin lähteä aiheesta kirjoittamaan. Hän tekikin jo kuolemaa kun tekstin julkaisin.

Päätin julkaista tämän uudelleen, sillä tästä aiheesta postauksesta lähti melkoinen "haloo" minut tuntevien ihmisten kesken. Yllätyin siitä, kuinka vähän he oikeastaan tiesivätkään meidän kotioloista, vaikka tuntui että joka kolkka kylällämme aiheesta supisivat.

Nämä kuukaudet ovat olleet huikea matka, jona tätä blogia olen kirjoittanut. Olen ymmärtänyt, etten todellakaan ole ainoa maailmassa. Se antaa toivoa, ja jaksamista - on muitakin, jotka ovat kokeneet samanlaisia tilanteita. On muitakin alkoholin sairastuttamia perheitä, ja heitä on valitettavan paljon. 

Alkoholistin lapsi ei ole ainoa maailmassa, mutta on aina yksin. Vain toinen saman kokenut voi todella ymmärtää. Tällaisenkin ihmisen olen tavannut blogini aloittamisen jälkeen. Toisen, joka on ainoa lapsi ja kantanut sisällään näitä asioita - yksin. 

Ihanaa viikonloppua sinulle, pidetään huolta toisistamme.

- Meikku


PS. Luitko jo, millaisesta perheestä haaveili lapsi, jonka isä oli alkoholisti ja äiti suurkuluttaja?

Kommentit

  1. Luin blogisi kertaheitolla läpi. Täällä myös alkoholisti perheen lapsi. Isäni joi ainoastaan ja kuolikin 2015 jouluna,mihinkäs muuhunkaan kuin alkoholismiin. Samat asiat olen kokenut ja hautaan isäni saattanut,ihan kuin sinäkin. Niin paljon samaa etten löydä nyt sanoja tämän enempää,pitää sulatella. KIITOS.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Olen pahoillani kokemistasi asioista ja isäsi poismenosta, mutta samalla mielissäni, että olet löytänyt blogiini. Voin kuvitella, mitä olet tuntenut lukiessasi näitä kirjoituksia, ei ole helppoa tuntea taas uudestaan niitä kipuja. Kiitos, kun olet lukenut.

      Poista
  2. Vasta aikuisena olen saanut kuulla, minkälaista kaverillani oli kotona ja siellä oli meno vielä hurjempaa. Pöyristyttävintä tässä oli se, kun äidiltäni asiasta kysyin ja hän tiesi hyvin minkälaista kaverini elämä oli ja kun kysyin, miksei puuttunut siihen, niin äitini kertoi, että isässäni oli tarpeeksi kestämistä ja tuohon aikaan 80-luvun alussa oli aivan tavanomaista, että työpaineet purettiin juomalla.

    Jotenkin meni viimeinenkin kunnioitus äitiäni kohtaan tuon puuttumattomuuden ja isän juomisen mahdollistajana. Välimme viilenivät pysyvästi ja siitä taisi äitini terveyden alamäki alkaa ja piakkoin hän kuolikin pois, lopun uupuneena alkoholistin puolisona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Olen pahoillani, että välit menivät äitisi kanssa, sekä tietysti hänen poismenostaan. Ehkä äitisi tosiaan hyväksyi juomisen, eikä nähnyt siinä mitään väärää? Liian usein ihmiset sulkevat silmänsä eivätkä halua puuttua toisten asioihin tai eivät haluat edes nähdä mitään ongelmia olevankaan. Pelkäävätkö he tulevansa sidotuksi niihin ongelmiin itsekin? Kuka tietää. Ehkä äitisi ajatteli, että joutuu huolehtimaan sitten kaverisikin asioista. Nämä ovat vaikeita asioita. Mitä kaverisi ajattelee asiasta, olisiko hän halunnut jonkun puuttuvan, ja miten?

      Poista
    2. Kaverini on katkera ja palasina siitä, ettei kukaan korttelistamme puuttunut asiaan, vaikka hyvin tiesi, minkälainen perhe-helvetti heidän kotinsa oli. Kaverini isoveli taas elää täydessä kieltämyksessä ja ihmettelee pikkusiskonsa suhtautumista vanhempiinsa. Isoveli oli sen verran vanhempi, ettei enää juurikaan ollut kotona näkemässä sitä touhua. Ehkä se oli vain 80-luvun alun normaalia?

      Poista
    3. Tutkimattomat ovat ihmisten tiet, täytyy sanoa. Vaikka kylläpä minunkin kohdallani kuulin paljon hyssyttelyä ja asioiden kieltämistä, jos isompana jotakin sanoin, "älä nyt noin sano, ei se mitään pahaa tarkoita.." .

      Tuo on paha tilanne, jos sisarus kieltää mitään ihmellistä perheessä olleenkaan. Ei ole sitäkään vähää tukea, mitä olisi sisarukset toisiltaan saaneet edes. Onko kaverisi lukenut blogiani?

      Poista
    4. Tuota hyssyttelyä ja vaientamista olen itsekin kokenut, "hiljaa, ei noin voi sanoa, isäsi pahoittaa mielensä...tms". Entäpä minun mieli? Kukaan ei koskaan ollut kiinnostunut minun voinnistani. Aina oli alkoholisti ykkössijalla. Ehkä jos joku olisi jo varhaisessa vaiheessa ladannut totuuden päin näköä, niin silloin olisi tieto vielä tavoittanut isän ymmärryksen.

      Nykyisin voi putken jälkeen (selvänä) istua kolme päivää kuset ja paskat housussa ja se on aivan normaalia kuusikymppisen ikääntymisoireita, hänen mielestään.

      Kaverini kuuluu pullopostia-ryhmään, joten todennäköisesti hän on bongannut blogisi sieltä. Siitä en ole varma, onko lukenut, emme enää kauhean aktiivisesti ole yhteyksissä.

      Poista
    5. Niimpä juuri. Mitä siinä aikuisten pelissä lasten mielipiteet painavat - ei niin vitun mitään. Anteeksi kielenkäyttö. Alkoholisti sairastuttaa perheensäkin, saa toiset peliin mukaan pitämään kulissit pystyssä ja mahdollistamaan juomisen... Onkohan sekin joku suojamekanismi?

      Poista
  3. Minäkin ahmin blogiasi kertaheitolla läpi! Alkoholistiäitin lapsi olen mutta kulissit valitettavasti pysyi pystyssä äitin kuolemaan saakka. Isä lopetti alkoholin käytön kun äiti kuoli. Viisas päätös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Teillä sitten juuri toisin päin, meillä myös äiti lopetti kun isäni maksakirroosi ilmeni. Nyt elelee elämäänsä kuten tahtoo, menneisyyden haamut ympärillään, jotka hän kovasti tahtoo kieltää. Kiva kun löysit blogiini.

      Poista
  4. Koko isäni puoleinen suku on alkoholisteja, eli alkoholisti-isäni kasvoi itsekin alkoholistiperheessä. Minulla oli sinänsä onnellinen tilanne, että vanhempani erosivat, kun olin ihan pieni, ja olin sen jälkeen alkoholin kanssa tekemisissä vain viikonloppuisin ja lomilla. Kuten sinä, minäkin olin hirveän yksinäinen. Koin myös olevani erilainen kuin muut ikätoverini, koska olin pienestä asti joutunut kokemaan asioita, joista muilla samanikäisillä ei ollut aavistustakaan. Kaikki luokkakaverit olivat normaaleista perheistä, minä olin perheeni ainoa lapsi. Minulla, toisin kuin sinulla, oli tietysti se onni, että pääsin viikolla olemaan raittiissa ympäristössä - äidilläni tosin oli toisenlaisia ongelmia, mutta se on sitten asia erikseen. Näin aikuisena olen havainnut, että joillain ihmisillä on jonkunlaisia ongelmia ja joillain toisilla toisenlaisia. Harvoin tapaa ihmistä, joka olisi täysin pumpulissa kasvanut. Mutta turvaton lapsuus on tietysti sellainen, jonka vaikutuksia on muiden vaikea ymmärtää, paitsi itse saman kokeneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, aikuisena vasta näkee asioita toisella lailla. Minäkin olen saanut tietää, että monella perheellä oli omat ongelmansa, mutta ei sitä siinä vaiheessa ajatellut. Lapsena tosiaan luuli, että oma perhe oli vain ihan vinksallaan.

      Monesti mietin, että miksi juuri minä? Mitä pahaa olen tehnyt, että minua rangaistaan näin? Nyt ajattelen, että minun piti kestää se, menestyäkseni aikuisena. Se oli minun tulikasteeni... Ihan pöhlöä ajatella niin.

      Mutta ei sinun onni ole sen enempää ollut, jos viikonloppuisin ja lomilla on pitänyt katsoa juomista. Oli meilläkin joskus jopa kolme viikkoa selvää jaksoa, ja sitten tintattiin viikko. Jättää se jäljet, vaikka ei koko aikaa sitä näkisikään, valitettavasti =/.

      Poista
  5. Surettaa kuinka moni on tullut tänne kommentoimaan olevansa alkoholistin lapsi, ja hurjia tarinoita kaikilta tuntuu löytyvän. Olen allkoholistin lapsi ja nyt aikusiällä sairastunut ahdistus ja paniikkihäiriöön lapsuuden takia, eikä minun kokemukseni ole edes pahimmasta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, meitä on valitettavasti paljon =(. Eikä niiden tarvitse olla pahimmasta päästä, ne ovat sinulle totisinta totta, ja vain sinä olet voinut kokea ne tilanteet siten kuin ne on koettu. Toivottavasti olet saanut apua häiriöön.

      Poista
  6. Löysin blogisi facebookin bloggajien ryhmän kautta. Perustin blogin itse blogin vähän aika sitten. Alkuperäinen ajatukseni oli että haluan jakaa sitä kaikkea mitä vanhempieni alkoholismi on minulle tuonut, antanut ja vienyt. Mutta kuvioihin astui häpeä, se hyvin tuttu tunne joka pysyy vierellä vaikka asioita on koittanut käsitellä. Ajattelin että jollain tavalla aijot blogissani jossain vaiheessa yrittää tavoittaa samaa kokeneita. Mutta päädyin perustamaan blogin jossa keskityn henkiseen hyvinvointiin ja millä keinoin siihen panostan. Voin kertoa että on joutunut panostamaan ja paljon että on jollain tasolla järjissään. Ja toisaalta ajattelen että en halua leimaa omaan otsaani vaikka teothan ovat omien vanhempieni eivätkä minun! Taas niin perinteinen vastuunkantaja alkoholistin lapsi.

    Blogiasin lukienssa karvat nousevat pystyyn ja joka ikinen aiheeseen liittyvä postaus kolahtaa ja täysiä. Rohkeaa! Todella rohkeaa! Kävijöiden räjähtävä nousu kertoo aiheen tärkeydestä ja vaikenemisesta.

    Kiitos!
    http://www.lily.fi/blogit/minako

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, hienoa, että löysit blogiini. En yhtään ihmettele, että et halua kirjoittaa taustoistasi. Aiheen kanssa täytyy ylittää tietty kynnys, että siitä pystyy kirjoittamaan. Minä sain leiman otsaani jo lapsena, joten käännän kaiken nyt vahvuudeksi.

      Ehkä sinäkin jossain vaiheessa avaat omassa blogissasi näitä vaikeita asioita, ne kuitenkin liittyvät omaan henkiseen hyvinvointiisi.

      Poista
    2. Mieletöntä että puhut asiasta, täälläkin osu ja upposi. Vaikka tämä kirjoitus ei olekaan ihan viime päiviltä, ajattelin silti vielä kommentoida. Henk koht en muista lapsuudestani paljoakaan, mutta näin jälkikäteen olen ymmärtänyt olevani alkoholistin lapsi. Olen myös ymmärtänyt tämän aiheuttamia lieveilmiöitä omassa käytöksessäni, vaikeimpana varmaan kyvyttömyys puhua negatiivisista asioista; tämä aiheuttaa ihan kirjaimellisen pelkoreaktion. En ymmärtänyt reaktioitani, ennen kuin tajusin olevani alkoholistin lapsi. Ja kyllä se mukanaan tuokin; suorituskeskeisyys, ylitunnollisuus, yli sovittelevuus, ankaruus itseään kohtaan, vaikeus sanoa ei, ja että elämänsä (kait vähän muidenkin) joutuu hoitaan 'yksin' koska oikeasti lähelleen ei uskalla päästää ihmisiä (ja lista jatkuisikin vielä..) Itselläni näistä lapsuudesta opituista malleista kehkeytyi masennus, syömishäiriö ja burn out, kaikki viiden vuoden aikana. Perinteiseen tapaan, tällaiset asiat käsitellään ihan itse, koska nämä ovat asioita jotka aiheuttavat häpeää. :) mutta kaikesta selviää! :) Jälkikäteen ajateltuna tuntuu helpottavalta ymmärtää oman käytöksen ja ajatuksien syitä, koska silloin oikeasti voi muuttaa sitä, miten toimii. Ja paras on, jos on saanut rinnalleen kumppanin tai ystävän, joka tukee kehityksessä, koska se mahdollistaa ensimmäisen ison askeleen kohti luottamusta. Jokatapauksessa, toivotan tsemppiä polullesi kohti eheämpää minää. ❤

      Poista
    3. Kiitos kommentistasi. Se on melkoinen järkytys, kun ymmärtää asioiden oikean laidan. Sinun kohdallasi vaikeuttaa, ettet muista lapsuudestasi paljoa, ja olet joutunut arvuuttelemaan.

      Mutta kyllä vain, suorittajana väsytät itsesi ja sitten tuleekin jo masennus ja muut kamaluudet. Toivottavasti olet saanut niihin apua, ei anneta lapsuuden traumojen pilata arvokasta loppuelämää =).

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit