Teini-ikäinen kyläluuta


Minä rupesin kulkemaan kylillä. Niin muutkin tekivät. Ja vetivät tupakkaa baarin takana välitunnilla. Niin minäkin. Aloitin polttamisen vaatimattomasti sätkällä, kun ystävä sanoi, että olisi kiva saada tupakkiseuraa. No tottakai. Kynnys oli pieni, kun kerran kotona jo polteltiin. Mutta tiedostin silti, että päätös on yksin minun, eikä kenenkään muun. Piti nyt vähän kuitenkin miettiä.

Paikallinen grilli myi tupakkaa kaikille 15-vuotta täyttäneille. Ei ihme, että paikka oli suosittu. Sieltähän minäkin tupakkini sitten ostin. Rahaa sain vanhemmilta, he kyllä antoivat jos oli mistä antaa. Mummalta sain myös, joskus kävin siellä vain siksi, että hän antoi rahaa - yleensä 20e. Hyi minua! Nyt hävettää, vaikka tiedän, että se oli inhimillistä. Rahan perässä mentiin koska sitä ei ollut. Mumma antoi omasta halustaan, helläsydäminen kun on. Kylällä myös kulki eräs hassu mies, jota ystäväni kanssa sanoimme kohteliaasti Pillunsilmäksi. Anteeksi, nyt repesin. Huhhuh. Mies parka! Hän rahoitti pahettani myös aika lailla. Poltin silloin punaista L&M:ää ja välillä karkkitupakkia (mentolia). Yäk. 



Kotona oli tylsää ja karmeaa. Mielummin notkuin kylällä kavereiden kanssa. Jos joku tuli juttuihin, hän tuli ystäväni vuoksi - hyväksyin asian. Ehkä hän sai minutkin näyttäytymään paremmassa valossa? Noup. Minä olin minä, ja sellaisena pysyin. Siihen aikaan minulla oli peräti kahdet housut, joita saatoin käyttää ihmisten ilmoilla. Kahdet. No okei, joillakin on vain yhdet ja nekin rikki. Sitten tuli kolmannet, kun löysin edullisesti kirpparilta mustat Levikset. Aidot tuskin olivat, mutta arvaa haittasiko? NO EI! Ne oli Levikset! Aidot tai ei, who cares. 

Kerran oli erään toisen ystäväni kanssa naapurikaupungilla bileissä. Raviradalla oli joku bändi esiintymässä. Itse katsoin selvin päin, miten suurin osa nuorisosta oli kännissä kuin käet. Pihamaalla pyörivät päällekkäin kaksi kännistä tyttöä. Toinen sanoi toiselle "vittu sä olet kaunis ku hevonen". Kadehdin heitäkin, vaikka en ollut ihan varma, oliko vertauskuva kohteliaisuus. 

Tulimme bussilla takaisin, ja lähdin kävelemään pimenevään yöhön, ilman katulamppuja. Perääni lähti mopo. Tyyppi mopolla pörötti pihaan saakka, pihatiellä kourien persiistä. Jahas, näinkö sitä tuttavuutta tehdään... Tyypillä oli kypärän visiiri alhaalla, joten turpiin oli turha lyödä. Päätin väistellä ja kiiruhtaa askeleitani. Pääsin turvallisesti kotiin. Joidenkin päivien kuluttua aloin saada läähätyspuheluita. Pitikö tämä kaveri minua pilkkanaan? En tallentanut numeroa koskaan puhelimeeni, ja vähitellen soitot loppuivat. Ajattelin silloin, että ompas pöljää touhua.




Jossain vaiheessa äitini alkoi nimitellä minua kyläluudaksi. Olin paljon kylillä, välillä aika myöhäänkin. Äitini alkoi sanoa, että pitää tiskata, siivota huone ja tehdä jotain. Minähän tein JOTAIN; yritin selvitä hengissä siinä paskan keskellä. Luin MeKaks-lehteä, polttelin huoneessani, riitelin ja huusin äidilleni. Hänellä ei ollut mitään valtaa minun ylitseni. Jos jotain tein, tein sen, koska halusin, tai säälin äitiäni. Mutta en kyllä koskaan tiskannut!

Vanhempieni ryypätessä heillä ei ollut mitään tietoa missä kulloinkin menin. Olisin voinut olla viikon kateissa, eikä heillä olisi ollut minkäänlaista käsitystä asiasta. Mutta en ollut jakamassa persettäni, enkä yleensä tekemässä pahaakaan. Olin vain notkumassa, viettämässä aikaa. Kotona oltiin passiivisia, kaikki elivät omaa kurjaa elämäänsä. Minä notkuen kylillä, äitini hoitaen kotia, alkoholisti-isäni korjaten autoja tai mitä milloinkin. Yksi perhe, kolme erillistä elämää. 

- Meikku


Kommentit

Suositut tekstit