Epäkelpo sosiaalityöntekijä saa asiakkaan ihmetyksen valtaan



Kun sain ensimmäisen kerran sossun tekemät kirjaukset itseäni koskien, ne koskivat teini-ikääni. Ne oli laatinut sama sosiaalityöntekijä, josta minulla on melko mielenkiintoisia muistoja. Silloin jo tuumailin itsekseni, että onkohan tämä ihminen soveltuva alalle. 

Miten siis sosiaalityöntekijän kelpoisuus varmistetaan muutoin kuin tutkintotodistuksin? Tehdäänkö jotain testejä, joiden perusteella karsitaan epäkelvot yksilöt pois? 

Teini-ikäinen minä meni silloisen poikaystävän kanssa anomaan toimeentulotukea elämiseen. Tämä sosiaalityöntekijä otti meidät vastaan, ja muistan, miten stressaava koko tilanne oli. Poikaystävä veti kesken asian käsittelyn taskustaan kessupussin, ja alkoi vääntää sätkää. 




Näinkö asiat kuuluu käsitellä? Saadaan asiakkaissa aikaiseksi stressireaktio ja kiusataan heitä sossutädin omilla henkilökohtaisilla ongelmilla. Tällä sosiaalityöntekijällä oli kuva hänen omasta sohvastaan.

Se sohva oli rikki, nahan/kankaan alta roikkuivat oljet. Sossutäti kertoi, ettei hänelläkään ole varaa korjata heidän sohvaansa. Tässä vaiheessa teini-minän aivot raksuttivat ylikierroksilla miettien, miten sohva kuuluu tähän tilanteeseen? Ei meidänkään sohvat olleet uusia.

Itse asiassa! Kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista löytää hyviä ja ehjiä sohvia pienellä rahalla. Pitikö tämä ihminen meitä tyhminä?! Meillä siis ei ollut oikeutta hakea toimeentulotukea ruokaan ja laskuihin, koska sossutädin oma sohva oli rikki, eikä hänelläkään ollut varaa sitä korjauttaa. Miksei hän hakenut kirpparilta ehjää sohvaa?

Mutta EMMEHÄN ME HAKENEET TUKEA SOHVAAN! Hän kai yritti hakea edesottamuksellaan sitä, että toimeentukea ei voi hakea mihin sattuu ja jatkuvasti. Pitää tulla toimeen omillaan. Ei saa hakea toimeentulotukea, vaikka oli siihen oikeutettu. Olet halveksittu yhteiskunnan rahoilla eläjä, jonka täytyy myydä persettä tai pontikkaa tullakseen toimeen - koska ei saa toimeentulotukea rikkinäisen sohva takia.







Minä opiskelin lukiossa silloin. Oppi meni perille, ja hain valtion takaamaa opintolainaa. Sillä maksettiin laskut ja ostettiin ruokaa. En siis myynyt itseäni, vaikka sellaista juoruakin joskus kylällä kiersi - että minä myyn itseäni iltaisin kylällä. Maksullinen en ole, vaikka rahaa minuun saa kyllä uppoamaan.

Kun tuo kuva sohvasta muistui mieleeni, naureskelin, että kuljettiko hän kuvaa mukanaan töissä näytellen kaikille asiakkailleen. Hän oli silloin uusi työntekijä sosiaalitoimistossa, ja ainoa jota inhosin. Muut osasivat käyttäytyä ammattimaisesti, mutta tämä yksilö ei ollut pätevä tehtäväänsä. Rikkinäisen olkitäytteisen sohvan näyttely ei saa kenenkään jääkaappia täyttymään, vai olenko väärässä?

Ehkä minut leimattiin jo taustojeni perusteella. Kun olin alkoholistin ja suurkuluttajan lapsi, olin tietenkin vaarassa tippua samaan kuiluun. Ei anneta siis sille ruokarahaa niinku Manulle illallista. Pitää itte teherä. Ja niin minä tein. Apua kysyn vasta kun on pakko!

Me toimeentulotukiasiakkaat emme todellakaan hyödy mitenkään siitä, että meille kerrotaan asioista joita joku toinen ei saa. Se vaan ei helpota meidän sen hetkistä tilannetta millään tavalla. Se voi kyllä aiheuttaa sen, että luukulle ei enää mennä.

Kenties kyseinen sossutäti on oppinut matkallaan jotain. Vaikka en ole enää tarvinnut toimeentulotukea kohta kymmeneen vuoteen, nämä asiat jäävät vain kummasti muistiin. Nykyään taidetaan katsoa enemmän papereita kuin ihmistä toimeentulotukea myönnettäessä, etenkin kun se siirtyi Kelan hoidettavaksi.

-Meikku

Oletko lukenut jo nämä sossuun liittyvät postaukset:

Ei kotona ketään

Anteeksi, ääni sanoi puhelimessa

Melkein huostaanotettu


Tykkää Hirsitalon emäntä-blogista Facebookissa:



Onko sinulla kokemuksia sosiaalityöntekijän oudosta käytöksestä?




Kommentit

  1. Hei :) Mulla myös keskisuomen pienestä kylästä "hauska" muisto. Yksinhuoltaja äiti,2 pientä poikaa ja menin kysymään kunnan sossusta,jos he voisivat osoittaa mulle pyykinpesupaikan...vaikka kunnan kerrostalojen pyykkituvasta. Minkä neuvon sainkaan ja kylmää kättä...."avannossa ne on ihmiset ennekin pyykkinsä pesseet" .....kiitos ja hei !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jestas sentään, kuinka ammattimaista toimintaa! Voiko oikeasti olla? Hahhah! Kysyitkö edes, että pesetkö sinäkin avannossa vaatteesi kun olet noin jäinen ihminen?

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit