Alkoholistin tytär juo


Alkoholin käyttö alkoi murrosikäisenä, ehkä siinä 14-vuotiaana. Tunsin itseni kovin leimautuneeksi, sillä olihan isäni alkoholisti ja äitini suurkuluttaja. Eikö se silloin ollut luonnollinen tie? Ensimmäinen humalahakuinen juominen tapahtui eräänä disco-iltana. Kylällämme oli suuri tapahtuma, kun järjestettiin disco.





Nolo ensimmäinen kerta


Minulla oli tuolloin lonkeroa viisi pulloa. En muista mistä olin ne saanut - mutta ainahan sitä joku haki. Istuin auton kyydissä ystävieni kanssa. Autossa oli melko kivat poppivehkeet, ja taisin siinä ohimennen suututtaa kuskinkin. Alkoholi irrotti muuten niin kankeat kielenkantani, että pälpätin jatkuvasti... Ja kuskiparalle tuli kammo (toivottavasti hän on jo toipunut).

Sitten kun oli aika siirtyä kompuroida autosta ulos, rojahdin saman tien maahan rähmälleni. Tottumattomat jalkani olivat levänneet autossa, eivätkä ne sitten kantaneetkaan heti. Totta kai siitä sai kuulla, mutta minkäs teet! Kokemus oli silti melko hauska ja disco sujui hoippuvan hyvin.

Alkoholistin tyttären leima

Juopon lapsi! Valitettavasti olin syypää kavereideni juomisiin, vaikka en olisi ollut edes paikalla. Minua oli hyvä syyttää, koska kotini oli siihen kannustava. Todellisuudessa isäni ei sietänyt sitä, että hänen lapsensa tekee sitä, mitä hänkin - eli juo.

Kyllähän kaveripiirini olisi juonut ilman minuakin, se on selvä. Mutta menetin heidät juuri siksi, että heidän vanhempansa päättivät, etten ole hyvää seuraa. Oikeasti minä juuri olin hyvää seuraa; ärsyttävän järkevä joka ei lähtenyt mihinkään älyttömyyksiin kovin äkkiä. Muut ryntäsivät suin päin kännissä olevan alaikäisen kyytiin, joka oli ottanut auton ilman vanhempansa lupaa. Menin minäkin sitten lopuksi, mutta pelkäsin koko ajan. Koska osasin pelätä. Koska tiesin mitä voi tapahtua. Koska olin ennenkin ollut rattijuopon kyydissä. 

Rasittava harkitseva luonteeni esti minua pääsemästä moniin tilanteisiin, ja siten olen kokenut asioita paljon myöhemmin kuin toiset. Olen minäkin tehnyt kiljua vaatekaapissani, mutta se oli kyllä niin pahaa että kuka sitä juo? Ehkä olisin voinut tarjota sen isälleni, mutta päädyin kaatamaan maahan. 

Kerran kylillä ollessamme ystävälläni oli itsetekemää mukana, hän meni siitä kovin huonoon kuntoon. Minä olin juonut silloin pari lonkeroa. Kotiin päästyäni sosiaalityöntekijä soitti kännykkääni, että olenko kunnossa. Olinhan minä, kello taisi olla kymmenen illalla ja minä jo selvinnyt. Sitten soi taas puhelin: Ääni, joka ei esittäytynyt syytti minua siitä, että ystäväni oli mennyt niin huonoon kuntoon. En minä sitä sitä kiljua tehnyt. Mutta kun on stampattu otsaan juopon lapsi, niin syntipukki olet joka asiaan! Ja tähän päättyi yksi tärkeä ystävyyssuhde. Kuitenkaan ei minun päätöksestäni.



Alkoholisti on huono roolimalli lapselle


Aiemmin mainitsin, ettei isäni hyväksynyt juomistani. Se pitää paikkansa. Jos hän havaitsi minun olevan humalassa, sain kyllä verbaalista satikutia. Yksi hyvä esimerkki on eräs markkinadisco koululla (markkinoiden jälkeen illalla), kun olin saanut jonkun hakemaan minulle kolme litraa lonkeroa. Tiesin itsekin meneväni siitä ihan sekaisin, koska yleensä join vain vähän kerralla. 

Kiskoin kaksi ystävien kanssa metsässä, ja discoon salakuljetin yhden. Litran pullo oli aina vaikea pitää piilossa, eikä aikaakaan kun valvoja otti sen minulta ja vei mennessään. Eikö hänelle ollut kukaan kertonut, että toisen kädestä ei saa ottaa? Ihan hyvä että vei, en tarvinnut yhtään enempää. Koulun vessassa oli joku vetänyt ranteet auki.

Hoippuessani kotiin discosta tuntui, että humalani vain syveni. Inhosin sitä tilaa, halusin jo selvitä. Sitäpaitsi kotona oltiin ihan tuiterissa, jos minulle kävisi jotain, ei kukaan sitä huomaisi ajoissa. Heidän tehtävänään olisi ollut huolehtia vaikka olisin ollut missä kunnossa...! Minä se rajojani kokeilen.

Isäni jostain syvän humalansa keskeltä äkkäsi hyvin äkkiä, että olin kännissä, vaikka yritin muuta esittää. Hän melusi, että olen ihan keltainen kasvoiltani ja ottanut huumeita. Väitin hyvin tiukasti vastaan ja sanoin juoneeni vain lonkeroa. Isäni komensi minut nukkumaan. Niin sitä hetkeksi herättiin tekemään vanhemman velvollisuuksia. 

Isäni ei omasta juomisestaan huolimatta koskaan hakenut minulle alkoholia.

Alkoholistin lapsen juominen parisuhteessa

Ensimmäisessä avoliitossa se oli lähes joka viikonloppuista. Oli tuparia, synttäriä, yo-juhlia, uutta vuotta ja mitä vaan, kaikkina mentiin. Juhannuksena jopa useana päivänä peräkkäin. Huh. Kerran join puolitoista 0,75 l Leijona-viinapullollista samana iltana. Se oli muistaakseni ensimmäinen kerta, kun oksensin samana iltana mitä join. Joi vain. Mutta en sammunut. En ole koskaan sammunut. Ajattelepas, kuinka hyvä alkoholisti minusta olisi tullut! 

Juominen parisuhteessa oli molemminpuolista, ja tulehdutti välejä entisestään. Kumpikin haukuimme toisiamme kavereillemme. Kerran baarissa minun piti istua yksin pöydässä, kun silloinen avomies oli kavereidensa (ja etenkin toisten naisten!!) kanssa toisessa pöydässä. Kyllä oltiin happamia ja käskettiin pois, jos samaan seuraan halusin mennä. 

Jälkeen päin oikein naurattaa kun en lähtenyt ennemmin kälppimään. Tilanne kärjistyi lopulta riitaan, ja hän lähti kännissä kaahaamaan autolla kämpälle. Sinne päästyäni hän sitten potki minua vatsaan ja sylki päälle. Kiitos ja näkemiin. Suljin oven viimeisen kerran toki hieman myöhemmin. Erottuamme asuin vielä viikon saman katon alla, ja kuulin miten voin olla niin kylmä. Kyllä alkoholistin lapsi osaa olla kylmä ja näyttämättä tunteitaan, lapsuudesta opittu taito.



Juominen loppuu

Nykyisen aviomieheni kanssa juominen alkoi pikkuhiljaa vähentyä. Viikonloppuisin tilalle tulivat Makuunista vuokratut leffat ja kilo irtokarkkia. Polttelimme sisällä ja saatoimme katsoa yömyöhään parikin leffaa putkeen. Yöelämä ei enää kiinnostanut.

Vuosien kuluessa kaverit lakkasivat pyytämästä baariin. Menin sinne juomaan vain yhden lonkeron ja tuoremehua. Sitten lähdin kymmenenltä illalla kotiin kun en jaksanut humalassa olevien ihmisten örvellystä. Olihan tämä jo nähty. Tupakointikin tuli lopetettua.

Lähdimme jopa omista hääjuhlistamme jo puolilta öin nukkumaan. Sen jälkeen menikin pitkä tovi, ettei tullut edes maistettua. Esikoisemme syntyi. Sitten syntyi pian kuopus. Koko aikana olin juonut pari hömpsyä kuohuviiniä yksissä häissä, eikä sekään maistunut. Takana on taas pari vuotta täyttä absolutismia, enkä tarkoita sitä, että olisin juonut vain pelkkää Absolut vodkaa. Kun ei maistu eikä huvita, ja ei tiedätkös yhtään haittaa! 😄 


Oletko sinä joutunut kärsimään alkoholistin lapsen leimasta?


- Meikku








Kommentit

Suositut tekstit