Kritiikin sietokyky ja muiden ylitulkinta


Olemme haavoittuneet lapsuudessamme, ja saaneet osaksemme henkistä väkivaltaa. Tarkkailemme koko ajan tuntosarvet pystyssä muiden reaktioita, ja ylitulkitsemme toisten sanoja. Luemme rivien välistä taitavasti, ja puhuttu asia saa eri merkityksen. Ehkä ymmärrämme sanotun asian sarkastiksi. Tai ehkä emme ymmärrä sarkasmiksi tarkoitettua asiaa sarkastiksi.





Palautteen vastaanottaminen

Itsekritiikki on sallittua meille, me saamme sättiä itseämme niin paljon kuin tahdomme. Mutta älä sinä meille anna negatiivista palautetta. Saadessamme kritiikkiä, meillä vaihtuu moodi vastaanottavaisesta puolustukseen. Reagoimme välittömästi hyökkäämällä, ehkä etsimällä syypäätä jostain muusta kuin itsestämme. 

Kritiikin vastaanottaminen on meille joskus äärimmäisen mahdotonta, vaikka se olisi miten rakentavaa. Vaikka tiedostaisimme sen itse aiheelliseksi, saatamme sanoa vastaan. Se on suojamekanismi, jonka olemme kehittäneet turvattomassa lapsuudessamme. 

Kehut ovat aina meille tervetullutta, se ruokkii meidän nälkäistä itsetuntoa. Sitä sisäistä lasta, joka janoaa rakkautta ja kehuja, kehittyäkseen tasapainoiseksi ihmiseksi luottaakseen muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. 

Ylitulkitseminen

Mitä tuo nyt tarkoitti? Sanot meille jotain, jota et tarkoittanut mitenkään loukkaavaksi. Ehkä asettelit sanasi hieman huonosti, siten että me voimme ymmärtää ne väärin. Aina haukkuja ja loukkauksia saaneina me pidämme sitä normaalina, että se jatkuu aikuisiälläkin.

Nyt me olemme kuitenkin kasvaneet, emme laske katsettamme enää maahan häpeissämme ja pahoilla mielin. Mielemme pahoittaneina me ajattelemme että selvä, en laita sinulle enää mitään viestiä, en soita. Pidä tunkkisi! Tiedämme toimintamme olevan lapsellista, mutta koska meillä on vihdoin mahdollisuus toimia muutoin, kuin laskemalla katseemme, me teemme sen. Ajatukset ovat meille 100% sallittuja. Ehkä otamme yhteyttä heti viikon päästä, ehkä emme. 

Ei sinun tarvitse edes sanoa mitään. Katse riittää. Jos yhtään pyörittelet silmiäsi tai naurahdat kaverisi kanssa, niin me kyllä tiedämme kenelle te nauratte. Meille nauratte kuitenkin! Ehkä tänään pukeuduimme mielestäsi hassusti, tai hiukset ovat huonosti. Tai löysit jonkun muun vian meistä, joita emme tajunneet eliminoida pois ennen lähtöämme. 




Irrallisuuden ja ulkopuolisuuden tunne

Pelistä katsoessamme olemme kauniita, hiukset puhtaat ja siistit hyvältä näyttävät vaatteet. Sinä katsot taas ja naurahdat kaverillesi siellä pöydässä, joka kääntyy katsomaan. Emme ole ihan varmoja, katsotteko meitä vai jotakuta muuta, mutta luulemme tietävämme. Meitä te katsotte. Ehkä sittenkin pukeuduimme liian räikeästi. Emme osaa olla luontevia, koska olemme ulkopuolisia kaikesta.

Istumme kavereidemme keskellä, mutta silti me olemme hiljaa ja mietimme, ettemme kuulu joukkoon. Heillä olisi paljon parempi ilman meitä, mihin meitä tarvitaan? Kuka meitä arvostaisi, kun emme tee sitä itsekään.

Työympäristössä meitä pyydetään liittymään taukotilaan kahville. Voimme mennä istumaan paikalle, mutta tunnemme olomme ihan typeräksi. Miksi meidän pitäisi olla siellä juoruamassa, kun voimme juoda kahvin yksin rauhassa ja vaikka tehdä töitä siinä samalla. Toiset ihmiset saavat meidät vaivautuneiksi ja punastumaan herkästi. 

Joskus olemme sukulaistemme keskuudessa, mutta tunnemme, ettei meillä ole mitään sanottavaa. Kuka jaksaisi kuunnella meidän sanomaamme? Ketä kiinnostaa?


Me olemme ainutlaatuisia


Me olemme omanlaisiamme, arvokkaita kaikkien oikkujemme keskellä, jotka eivät ole syytämme. Meille annettiin mahdollisuus ominaisuuksiimme lapsuudessamme, joista sinulla ei ole kokemusta. Me olemme kehittäneet ominaisuutemme selvitäksemme hengissä äärimmäisen ahdistavasta ja stressaavasta elämäntilanteesta.

Tarvitsemme sinua, joka olet kokenut turvallisen tavallisen lapsuuden, eheytyäksemme. Tarvitsemme myös toisiamme puhuaksemme asioista ja kokemuksistamme. Meidän täytyy puhua asioistamme, emme saa jäädä yksin häpeämään.

 Mekin olemme ainutlaatuisia. Olemme alkoholistien lapsia, "alaheimo", taksonominen ryhmä, joilla on samanlaisia piirteitä. 

- Meikku


Ps. Facebookissa on Pullopostia lapsuudesta- vertaistukiryhmä, jonne alkoholistin lapsi voi liittyä keskustelemaan. Nähdään siellä!






Kommentit

  1. Pakko sanoa, että vaikka en alkoholistin lapsi olekaan niin todella moni noista kolahtaa. Liekö sitten koulukiusaamisen vai minkä syytä. Aiheuttaako nämä piirteet myös muille ongelmia ihmissuhteissa yhtä paljon kuin minulle? Ja eikö olekaan normaali ajatus, jos joku naurahtaa, että se nauraa minulle? Itselle se on niin normaalia, että olen luullut että se on kaikille se ajatus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Todennäköisesti johtuukin juuri koulukiusaamisesta. Ei se ole normaali ajatus, vaan lapsuudessa päähämme istutettu loinen, valitettavasti =/

      Poista
  2. Samaistun jokaikiseen kohtaan, valitettavasti. Osaat hyvin kirjoittaa sanoiksi ne asiat, mitä varmasti moni miettii mielessään mutta ei osaa muotoilla sanoiksi. Pitääpäs tutustua sun blogiin tarkemminkin!

    VastaaPoista
  3. En ehtinyt alkua pidemmälle, niin johan tuli osuma. Nyt en ehdi enempää lukea, mutta blogilistalleni päädyit heti. Kiitos blogistasi ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä, ettei lapsuuteni perheen ongelma ollut varsinaisesti alkoholi, jota sitäkin oli, mutta oireet, jotka lapsuus jätti ja jotka vaivasivat pitkälle aikuisuuteen ovat samanlaiset, joista kirjoitat. Ihan sydän teki voltin jo ensimmäisistä riveistä, jotka luin.

      Poista
    2. Kiitos kommenteista, ja pahoittelen, etten ole niitä ennemmin huomannut. Kyllä näitä piirteitä valitettavasti tulee muustakin, ei pelkästään lasisesta lapsuudesta. Niin moni asia aiheuttaa näitä samoja juttuja =/.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit