Testissä FOREVER Aloe Ever-Shield deodorantti

Forever Aloe* deodorantti on viihtynyt kainalossani viimeiset kolme päivää, ja hyvin onkin viihtynyt. Deodorantti oli miellyttävä ja helppo levittää, eikä tuntunut tahraavan. Tuoksu on mieto, saippuamainen. Tuoksusta en tykkää!

Purkki on isokokoinen, vaikuttaa riittoisalta. Sitä onkin melkein puolet enemmän kuin Nu Skinin purkissa. Hintakaan ei ole mikään paha. Deodorantti sisältää nimensä mukaisesti aaloeta. 

Ensimmäisenä päivänä kuulostelin, josko kainalot alkavat kutista, mutta en huomannut mitään sellaista ilmaantuvan. Sen sijaan pistin merkille koko päivän kainaloissa asuvan kosteuden, joka ajoittain tuntui häiritsevältäkin. Sama toistui kaikkina kolmena päivänä, mutta hienhajut eivät puskeneet läpi. 

Mitään kovin liikunnallista en tainnut harrastaa kipeän polveni vuoksi (olin Touhutalossa lasten kanssa ja löin polveni liukumäkeen 😵), vaan ne olivat työpäiviä. Toki niinä päivinä tulee hiottua ja oltua tavallista aktiivisempi muutenkin, mutta uskon että hajut olisivat pysyneet poissa liikuntasuorituksessakin. 

Tämä deo stick on hyvä. Voisin ottaa sen käyttööni muutoin, mutta se triklosaani komeilee ainesosaluettelossa ja vieläpä varsin korkealla. Jatkan vielä etsimistä josko WLTP saisi haastajan. 



Forever Aloe Ever-Shield deodorantin voi tilata TÄÄLTÄ


Loppuun vielä plussia ja miinuksia sekä INCI.

Plussat

  • pitää hienhajut poissa
  • riittoisa purkki 92,1g
  • sopii naisille ja miehille
  • mieto tuoksu
  • ei kutita
  • miellyttävä levittää
  • edullisin hinta tähän astisista, n.10e

Miinukset

  • triklosaani
  • kosteudentunne kainaloissa koko päivän
  • en tykkää saippuamaisesta tuoksusta
  • hankala tilata, pitää kirjautua

Tähän mennessä olen kokeillut Nu Skin ja We love the planet deodorantteja, joista We love the planetin otan käyttöön. Testailu jatkuu vielä eri tuotteiden merkeissä, joten olet tervetullut seuraamaan blogissani kelpuutanko itselleni vielä muitakin kainalokavereita. Seuraavaksi vuorossa onkin Ben & Anna. 

Lukemisiin taas! 💋

- Meikku


* Foreverin deodorantti saatu bloginäkyvyyttä vastaan



INCI

Propylene Glycol, Aqua, Sodium Stearate, Aloe Barbadensis Leaf Juice (Stabilized Aloe Vera Gel), Triclosan, Citric Acid, Ascorbic Acid, Parfum, Hexyl Cinnamal, Benzyl Salicylate, Hydroxyisohexyl 3-cyclohexene Carboxaldehyde, Linalool, 2-(4-tert-butylbenzyl) propionaldehyde, Geraniol, Citronellol, Benzyl Cinnamate, Alpha-Isomethyl Ionone, Eugenol, Limomene, Amyl Cinnamal, Potassium Sorbate, Sodium Benzoate.




Kommentit

  1. Foreverin tuotteita voi tilata myös kirjautumatta laittamalla s-postia tuuli-anna.a@hotmail.com tai viestiä Facebookissa Tuuli-Anna Asplund. Täällä näkyvissä kaikki hinnat ja tuotteita saa valittua ylävalikosta lisää kategorioittain https://foreverliving.fi/shop/category/personal_care

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit