Väkivalta.


Perheväkivalta. Se kuului olennaisena osana elämäämme. Onko olemassa juoppoja, jotka eivät ole väkivaltaisia? Kerro jos on. Poliisi on vieraillut meillä kerran jos toisenkin. Joskus he veivät isäni putkaan, monesti ei. Hulluin tilanne oli kerran, kun poliisit keksivät laittaa toisen makuuhuoneeseen ja oven kiinni että ovat erillään. Päättivät ratkaista tilanteen näin. Ja mitä tapahtuikaan kun he lähtivät? No, arvatkaa. 



Isäni oli väkivaltainen melkein alusta asti. Ihan varhaislapsuudestani en muista sitä, mutta äitini huorittelu on ollut jo silloin kuvioissa. Kaikki muuttui näkyvämmäksi, kun isäni oli ollut ensimmäisen kerran valtion hotellissa lomailemassa. Siitä lähtien arkeamme on siivittänyt kännipäissä tehty psyykkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta. 

Syyksi lyödä paljastui usein jokin aiemmin tapahtunut asia. Äitini ei mennyt katsomaan vankilaan oli yksi syy. Sitten äitini alkoi sanomaan vastaan, ja yleensä oma tahto saatiin perille lyömällä. Aina kasvoihin. Silmälasit särkyivät, yhä uudelleen. Niitä korjattiin. Koskaan ei puhuttu miksi ne menivät rikki. Kaikki tiesivät. Minä tiesin ja näin. 

Väkivalta lisääntyi koko ajan. Astioitakaan ei uskaltanut ostaa lisää kun isäni ne rikkoi. Heitteli kaljapulloja seinään. Uhkaili, että on piilotettu haulikko talon seinään. Olohuone oli yleensä kuin hävityksen jäljiltä; pöytä kaadettu, rikottuja laseja ja pulloja. Joskus iso kirjahyllykin oli kaadettu, ja minun lahjaksi saamat posliiniesineet rikki. Taas liimattiin ja korjattiin. Lempivideoni Simson & Sally päälle nauhoitettiin pornoa. Oli paha mieli, mutta kenelle kerrot? 



Vanhemmille oli tullut riita. Äidilläni oli yllä olevassa kuvassa näkyvä itse kudottu tuubihuivi päässä. Äitini päätti lähteä, ja pääsikin kävelemään pihatiemme päähän. Isäni harppoi perässä. Tarttui yhdellä kädellä äitini huiviin ja kiskaisi taakse päin. Äitini kaatui suorilta jaloilta maahan, ja isäni alkoi huivista vetäen raahata häntä takaisin taloon. Lopeta! Lopeta! Lopeta! Huusin vierestä. Äiti korisi. Näky on palanut verkkokalvoilleni iäksi. 

Käännekohta lapsuudesta nuoruuteen oli se päivä, kun äitini oli mukiloitu sellaiseen kuntoon, että hengittäminenkin oli vaikeaa. Nenästä valui veri, kylkiluu poikki. Isäni oli lähtenyt talosta. Äitini istui pahassa kunnossa sängyssä, minä siinä vierellä. Nyt lähdetään. Ja lähdimme. Muutimme kaksioon. Pikku hiljaa isäni pääsi taas kauniiden sanojen avulla livahtamaan takaisin. Mä muutun, en lyö enää. Minä tiesin totuuden. Äitini tiesi myös, mutta voimia ei ollut vastustaa. Jonkin ajan kuluttua muutimme toiseen omakotitaloon, vihreä purettiin. 

Väkivaltaa oli minunkin puolelta. Isäni yritti tulla kerran väkisin asuntoomme. Hän halusi sieltä viinipullon (mistä hän tiesi siitä?) ja emmin hetken annanko sitä. Ojentaessani pulloa, hän alkoi vetää ovea auki tullakseen sisään. Vedin oven kiinni niin, isäni sormet jäivät väliin. Avasin oven ja löin pullolla päähän. Vedin oven uudestaan kiinni. Pullo oli edelleen minulla, tärisevissä käsissäni. 

Teini-iässä sain itse turpiini. Menin väliin, huuli halkesi. Isäni katsoi päälle silmät päässä seisoen, tuskin edes tajusi mitä tapahtui. Iskeydyin lyönnin voimasta takana olevaan takan muuriin. Isäni jäljitteli itkuani halveksien. Poliisit tulivat, kirjasivat tapahtuman ylös, eivät vieneet isääni joka nukkui sängyssä äidin vieressä. Minä halusin hänet pois. Minä vihasin


Äitini sai turpiinsa taas. Soitin ambulanssin. Sinne meni, minä jäin yksin isäni kanssa. En pelännyt, tyhmäkö? Koulusta tullessani avain ei mennytkään lukkoon. Se oli rikottu. Isäni teki silloin tällöin sellaista kiusaa, tukki tulitikkuja lukkoon ettei avain mene. Stereot huusivat täysillä, koira oli yksin sisällä, ketään ei kotona. Minulla nälkä ja vessahätä. Otin lumilapion ja löin eteisen ikkunan säpäleiksi. En saanut huutia siitä. En koskaan saanut huutia vastaavasta, pikemminkin hyväksyvää naurua. 

Sain kännykän. Säästin siihen itse. Puhelin oli 3110 ja soittoääni soi kuin räkä kurkussa. Mutta se oli minun puhelimeni. Isäni omi sen ja soitteli ihan hirveät laskut joita äitini ei pystynyt maksamaan. Puhelimesta loppui akku, mutta isäni ei ymmärtänyt sitä. Alkoi hakata laitetta pöytään. Akun kansi halkesi. Suutuin. Todella suutuin. Hyökkäsin tukkaan kiinni. Pyörimme lattialla. Lopetin vasta, kun isäni kuristi t-paidan kauluksesta järkyttyneenä sanoen älä ikinä enää tee noin. Push it to the limit.

Väkivalta paheni kun muutin pois kotoa. Uskalsi paremmin. Ei ollut tytär vahtimassa. Perkeleen tytär; sanoi menevänsä karkkikauppaan mutta kohta tulivatkin poliisit. Ja välillä ambulanssikin. Hyväksyin juoppoporukankin, kunhat he eivät vain ole kahden. Lopulta äitini muutti pysyvästi omaan asuntoon ja lyöminen väheni. Ei enää voinut, mitä jos akka lähteekin pois. Kajahutanko.

Olen uponnut muistoihini niin syvälle, että blogin kirjoittaminen ahdistaa. Muisto isäni kauniista hautajaisista on valju ja korni.

- Meikku


Oletko sinä kärsinyt väkivaltaisesta isästä tai äidistä?


- Mainos - 






Kommentit

  1. Hui kamala mitä oletkaan joutunut kärsimään, ihan itku tuli lukiessa! Ehdottomasti taas yksi tapaus mihin olisi pitänyt puuttua ajoissa. Eikö silloin ollut turvataloja mihin mennä?
    Ei, en minä ole joutunut kärsimään väkivallasta enkä muistaakseni ole sellaista nähnytkään. Isäni -vaikka juoppo olikin, oli lempeä mies. Vähän reppana ja lupsakka. Toisaalta en tiedä miksi lapsena minulla oli muisto, että isä olisi heittänyt kännissä äitin päälle kuumat puurot...en tiedä oliko totta sitten. Äiti oli semmoinen aika hmm...miten sen sanoisi "nätisti" -miehiin menevä, taisi olla vaarinkin kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että silloin ei ollut turvataloja, ja sitten kyseessä oli vielä pieni kylä. Sukulaisten luona sitten pakoiltiin kerran jos toisenkin. Sosiaalitoimisto kyllä tiesi mikä meininki, mutta ei vaan huostaanottoa tehty.

      Hyvä että et ole joutunut väkivaltaa näkemään, vaikka on varmaan sekin ahdistanut jos äiti tekee tuollaista ja vielä sinulle läheisten ihmisten kanssa =/.

      Poista
  2. Järkyttävää. Oma mieheni oli alkoholisti, mutta ei koskaan väkivaltainen, kenellekään.
    Tuntuu kuin kaikki pahat voimat olisivat majailleet teillä.
    Olen tosi pahoillani puolestasi, mietin mistä kaikki mahtaa johtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Minustakin tuntuu samalta, mutta isäni ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut paha ihminen. Jonkun räyhähengen hän aina viinapäissään vapautti. Uskoisin, tai haluan uskoa niin, että ehkä ei omassa lapsuudessaan saanut huomiota riittävästi ja siksi tunteiden ym. säätely ei kehittynyt kunnolla. Epäselväksi on myös minulla jäänyt, oliko hänellä lieviä narsistisia piirteitä.

      Poista
  3. Vastaus kysymykseesi, on olemassa juoppoja jotka eivät lyö. Ja on olemassa raittiita, jotka lyövät. Ei yksin alkoholismi tee ihmisestä väkivaltaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Olet oikeassa, näin todella on. Kysymys on retorinen.

      Poista
  4. Oon lukenut näitä sun kirjoituksia lapsuudestasi, ja ne ovat kertakaikkiaan järkyttäviä. Oma suhteeni isääni oli hankala, muttei mitään vastaavaa. Uskomatonta, että olet järjisissäsi kaiken tämän jälkeen. Vahva nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kuulen usein sanottavan että miten susta on tullut noin järkevä kaiken tämän jälkeen. Ei tuolta varmaan olisi selvinnytkään ilman vahvaa luonnetta. Tai ehkä olen kasvanut vahvaksi. Ihminen sopeutuu tilanteeseen ja käsittelee asiat sitten myöhemmin kuntoon. Kiitos kun olet jaksanut lukea, toivottavasti luet blogiani jatkossakin =).

      Poista
  5. Löysin sun blogin tänään. Järkyttävää.. Mutta iso kiitos sen kirjoituksesta! On voimaannuttavaa lukea että olet tuosta kaikesta selviytynyt ja vaikutat hirmu viisaalta ja vahvalta.
    Itsellä lapsuuden asiat työn alla juuri samankaltaisen isän vuoksi. Joten kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Hienoa, että olet löytänyt blogini. Myös siksi sitä kirjoitan, että toiset, joilla on samankaltaisia kokemuksia voisivat hyötyä tästä ja huomata, että selvitä voi! Lisäksi nämä ovat aika vaiettuja asioita vieläkin. En tosin olisi tästä suosta noussut yksin, toivottavasti sinäkään et yksin näitä asioita käsittele. Toivottavasti luet blogiani jatkossakin =).

      Poista
    2. Samaistun ihan mielettömästi sun elettyyn elämään.Niin tuttuja tunteita,tilanteita, kokemuksia.Vahvuudella on selviydytty.Tai sitten se on jokin muu,vielä määrittelemätön juttu,miksi tänä päivänä ollaan järjissään.Hyvä sinä!Toivottavasti elämä tarjoaa sulle tulevaisuudessa kaikkea hyvää ja mieleellään ilman taisteluita,sen oot ansainnu!Käyhän kattoon minunkin blogi https://catherinweb.wordpress.com/

      Poista
    3. Uskon, että selviytymiseen ovat vaikuttaneet monet asiat. Käväisin jo vähän tutustumassa blogiisi, yritän ehtiä viikonloppuna enemmän! Kiitos, kaikkea hyvää myös sinulle elämääsi =).

      Poista
    4. Kun olimme pieniä, isäpuoli istuttu meidät tv:n ääreen ja laittoi vhs-videon pyörimään. Videolla oli aikuisille suunnattua pornoa. Isäpuoli sanoi, että tämä on opetusfilmi. Olen oppinut vihaamaan sanontaa, minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa.

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    6. En ole eläissäni kohdannut henkilöä, joka on kokenut paljon samantapaisia asioita kuin itse. Näistä kun ei kahvipöydän äärellä puhuta. Minusta tämä sinun blogi on äärimmäisen tärkeä vertaistukea. Ensimmäistä kertaa näistä asioista kerrotaan/kirjoitetaan suoraan ja oikeilla nimillä. Tämä on puhdistavaa. Hienoa, että olet avannut tällaisen blogin. Itse olen piiloutunut omassa blogissa ammatillisuuden taakse. Kokemani asiat ovat olleet niin kipeitä, että olen verhoillut asiat toisenlaisen tarinankerronnan taakse.

      Poista
    7. Hirveää... Mitä tuohon voi muuta kommentoida, todella todella kamalaa. Vaikka nämä asiat ovat ihan helvetin vaikeita ja hankalia joka taholta, olen ihan hirveän iloinen, että olet löytänyt blogini ja pidät sitä puhdistavana ja ehkä vapauttavanakin. Blogin alkutaipaleella vähän epäilin aihetta, onko ihan pöhlöä lähteä tästä aiheesta kertomaan. Mutta ei se ollut, päinvastoin! Olen iloinen myös siitä, että lähdin tähän. Olen saanut todellakin huomata, että en ole ainoa tässä maailmassa, joka on kärsinyt tätä p*skaa.

      Poista
  6. Oma isäni on myös täysi juoppo, lyhyen linnakeikankin istunut.. Miten paljon yksi ihminen, etenkin vanhempi voi vaikuttaa vuosia ja vuosia? On paruttu silmiä päästä, "pelastettu" ja toisinaan toivottu ettei toista olisi.. Mutta väkivaltaa tai sen uhkaa en ole koskaan joutunut kokemaan, syvää turvattomuutta kylläkin muista asioista. Olen todella pahoillani puolestasi ja ylpeä rohkeudestasi. Toivottavasti sulla on voimaa nousta menneisyytesi yläpuolelle ja löydät onnen ja rauhan kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kyllä lapsi tuntee vahvasti, vaikka ei väkivaltaa olisikaan. Jo pelkästään vanhemman päihtyneisyys ja erilainen käyttäytyminen voi laukaista ahdistuksen, ja mistään ei voi olla varma. Tulee se epävarmuus, että huolehtiiko kukaan nyt iltapalan tai huomisen koulujutun johon täytyi tehdä jokin valmistelu... Sanotaanko näin, että olen jo aika pitkälle pötkinyt suosta, jossa haisee mädältä ja joka imaisee jalan niin, että pois ei meinaa päästä. Kaunista syksyä =).

      Poista
  7. Tuli oma lapsuus mieleen. Varhaisimpia muistikuvia näistä väkivallan hetkistä, liittyy aivan mun varhaislapsuuteen. Alle kouluikäsenä, noin 3:n 4:n vanhana näin, kuinka isä ajatti äitiä keittiönpöydän ympäri puukko kädessä. Siinä asunnossa pelkäsin myös nukkua, näin melkein joka yö painajaisia. Toinen mieleenpiirtyny hetki tapahtui muutama vuosi myöhemmin, sillon olin jo koululainen. Keskellä yötä heräsin siihen, kun äiti aneli viereisessä huoneessa isää lopettamaan. Vaikka olinki pieni, ymmärsin isän raiskaavan äidin, kaupantekijäisenä äiti sai vielä mustan silmän. Monet monet kerrat, äiti jätti töihin menemättä, koska isä oli moukaroinu kasvot uuteen kuntoon. Entisenä nyrkkeilijänä työn jälki oli tehokasta, suorastaan ammattimaista. Näitä raivokohtauksia oli usein ja aina ne jollain tavalla liittyi viinaan ja toisiin naisiin. Isä riidalla oikeutti lähtönsä rientoihin, saaden syyn lähteä kun "akka rupes taas riitelemään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen sitä mieltä, että tuskin montaakaan muistoa varhaislapsuudesta olisi, elleivät ne olisi pahoja muistoja. Minäkin muistan suurinpiirtein samoilta ikävuosilta kamalia muistoja makkarista. Mutta ei silti mitään niin hurjaa ole ollut kuin puukolla jahtaaminen.

      Kännissä tuntuu olevan oikeutettua tehdä toiselle mitä vaan, niin monissa alkoholistiperheissä puolison raiskaaminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ja niistä ei monestikaan tehdä mitään ilmoitusta poliisille.

      Saanko kysyä, miten lopuksi kävi, ovatko vanhempasi vielä yhdessä vai tuliko mukilointiin loppu?

      Poista
  8. Löysin blogisi sattumalta tänään ja en ole voinut lopettaa lukemista.

    Omat muistot syöksyy hyökyaaltona päälle ja minä jään pieneksi niiden alle.

    Ei lapsena osannut ajatella miten paljon oli saman kohtalon jakavia,pelkääviä ja vanhempiaan samalla vihaavia ja rakastavia lapsia.Ei näistä puhuttu.

    Aikuisiällä,oman lapsen saannin myötä olen myös itse alkanut käsittelemään lapsuuttani ja varmasti tulen asiaan joskus myös hakemaan apua,jotta saan selvitettyä pääni mahdollisimman loppuun saakka.

    Olet vahva ihminen ja kiitos että olet jakanut tarinaasi.Se auttaa myös varmasti lisäkseni monia muita.Emme ole yksin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit