Persoonallisuushäiriöiden viidakossa


Olen jo vuosia yrittänyt laittaa alkoholisti-isääni jonkinlaiseen kategoriaan. Sitä mieltä olen, että hän ei ole voinut olla normaali ihminen. Joku on häntä vaivannut. Ei ihminen ole tuollainen selvänäkään, ellei käyttäytymistä säätele häiriö. 

ADHD:ta olen joskus miettinyt, mutta en usko, että siitä on ollut kyse. Kyllä hän on pystynyt keskittymään, ja on kyennyt viemään keskeneräiset hommansa loppuun. Kovin impulsiivinenkaan hän ei ollut, ainakaan selvänä. 



Toinen mahdollinen persoonallisuushåiriö on narsismi. Samankaltaisia oireita hänellä on ollut, kuten puutteelliset empatiakyvyt. Hän piti itseään myös parempana kuin muut, eikä juurikaan katunut tekojaan. Hän myös aina lupaili muuttuvansa, jos vain äitini palaisi takaisin hänen luokseen. Hän myös edellytti, että muut toimivat tietyllä tavalla, mutta hänen itsensä niin ei tarvinnut tehdä. Riittämättömyyttä tunsin usein, erityisesti jos en heti ymmärtänyt mitä isäni tarkoitti. Samoja tunteita tuli kyllä muutenkin, koulussa jos minulta odotettiin vastausta kysymykseen, enkä tiennyt. 

Mutta... oli hetkiä, kun hän piti meistä huolta, huolehti. Joskus sanoi nätisti. Ei hän ollut narsisti. Ei hänen ympärillään ollut mahdotonta olla ja elää, paitsi ryyppyputkien aikaan. 

Tunnekylmä hän ainakin oli. Ei puhua pukahtanut miltä kulloinkin tuntuu, paitsi vihansa osasi kyllä tuoda esille. Äitini on samanlainen, suuriinkiin asioihin suhtaudutaan vaan tyyliin "jaa." Isälläni oli tunne-elämässään vaikeuksia. Taitaa olla sitä ikäluokkaa, jolla niitä oli vähän enemmänkin. Mikään ei oikein tuntunut miltään, ja sitten kun tuntui, se tukahdutettiin viinalla. 




Olen vahvasti sitä mieltä, että isälläni oli epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Kirjoittelin edellisessä postauksessani henkisestä väkivallasta, ja siinä jo toin esille näitä oireita. Hän ei tosiaankaan kyennyt ymmärtämään, miltä toisesta tuntui, kun hän loukkasi rumilla sanoilla, tai sammutti television kesken kaiken.  Tai mitä se tekee, kun lyö ja tönii. 

Hän istui myös lukuisia kertoja vankilassa. Ei kyennyt taipumaan lakeihin tai muihin sääntöihin. Viis veisasi niistä, eikä välittänyt toisten turvallisuudestakaan. Kuinka monta kertaa olen ollut auton kyydissä, jota isäni kännissä ajoi? Monta. Kerran menimme jopa ojaan. Yksi todella merkittävä piirre hänessä oli valehtelu. Hän valehteli ja liioitteli lähes jatkuvasti, niin kännissä kuin selvänäkin. Koskaan ei voinut olla varma puhuiko hän totta vai ei. 

Rahat hän vei surutta äidiltäni, jos tiesi sitä yhtään olevan. Jopa selvin päin. Äitini oli kerran sairaalassa toipumassa leikkauksesta, kun isäni sinnekin ilmaantui vaatimaan rahaa viinaan. Hän hyväksikäytti myös muita ihmisiä ja koetti hyötyä heistä. Hän oli ovela ja älykäs. Vei niitä, joita viedä saattoi.




Rahat saatuaan hän hussasi kaiken heti. Ei yhtään ajatellut elämää eteenpäin... että vielä viikonkin päästä pitäisi saada ruokaa. Hän ei kyennyt ajattelemaan sitä hetkeä edemmäs, toimi omien halujensa ajamana. Lupasi tehdä jotain seuraavana päivänä, mutta olikin sitten kännissä eikä voinut. Luottaa ei pystynyt yhtään. Meidän hääjuhlamme vieraana hän oli, mikä olikin suuri yllätys. Sinne hän tuli jo valmiiksi kännissä, jemmasi pullon juhlapaikan pihatien ojaan. 

Isäni myös ärtyi helposti. Fyysistä väkivaltaa hän ei käyttänyt kuin kännissä. Henkistä oli selvänäkin, kuten edellisestä kirjoituksestani kävi ilmi. Epäsosiaaliseen persoonallisuuteen liittyvät nuo jo yllä kuvaamani narsismipiirteetkin. Mutta! Eläimille hän ei ollut paha. 

Isälläni olevat oireet viittaavat vahvasti psykopaattiin tai sosiopaattiin, mutta niin pitkälle en ole valmis menemään. Minulla on tarve saada ymmärtää hänen käyttäytymistään, siksi minä yritän hänet lastata johonkin paattiin. Voin jatkaa eheytymistäni, kun tiedän mikä mahdollisesti on ollut näiden hurjien tilanteiden taustalla. Totuuttahan emme koskaan saa tietää. 

- Meikku


PS. Seuraan Ihanalikan blogia, jossa kerrotaan millaista oli elämä narsistin kynsissä. Kannattaa kurkata.


Tunnetko ketään persoonallisuushäiriöistä? Miten se tulee ilmi hänen käytöksessään?

Aiheeseen liittyvää: ALKOHOLISTIN SEKSIADDIKTIO








Kommentit

  1. Ymmärrän tarpeen lokeroida - oliko isäsi lapsuudessa asioita, jotka saattavat olla syynä/kimmokkeena näille "oireille"? Itse koen helpommaksi etsiä ja ymmärtää syytä kuin ehkä siitä tullutta "nimeä", siis juuri esim.lapsuuden traumoja tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Mahdollisesti oli, ei isäni juurikaan puhunut lapsuudestaan. Joskus oli äidilleni sanonut, että harjanvarsia meni jatkuvasti poikki. Eli kuritettu on. Sitten paljon lapsia ja liian vähän aikaa. Mitä lie muuta ollut taustalla sitten..

      Poista
  2. Olen todella iloinen, että löysin blogisi. Rohkeaa tekstiä olematta kuitenkaan sosiaalipornoa. Vanhemmuutta pidetään Suomessa edelleen pyhänä, ja huonojen vanhempien kritisointi on tabu. Sanotaan, että he olivat oman aikansa lapsia, yrittivät parhaansa jne.

    Katriina (vaiko Katariina) Järvinen on terapeutti, joka on kyseenalaistanut vsnhemmuuden pyhyyden kirjoissaan, olen lukenut pari ja tykännyt. Järvisen hienoimpia pointteja on se, että vanhemmilleen ei tarvitse antaa anteeksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oma elämä olisi katkeruudessa vellomista. Vaikeasta lapsuudesta voi päästä eteenpäin ja yli. Anteeksi ei silti tarvitse antaa, jos uhri ei sitä itse halua, ja jos anteeksianto ei kevennä millään tavalla hänen oloaan, vain väärintekijän mieltä.

    Hienoja ja väkeviä tekstejä. Kovin virkistävää törmätä blgosfäärissä vielä tällaiseenkin!

    Savusuolaa, Janica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista. Katriina näkyi olevan, tarkistin. Tuon minäkin olen kuullut, että äitini vain yritti parhaansa. Se kuulosti kyllä hölmöltä, olisi hän kyllä parempaankin pystynyt. Äidilleni en olekaan antanut anteeksi, vaan pidän edelleen hyvin pahana raskauden aikaisen ryyppäämisensä. Ihmettelinkin aina, että miksi hän usein kännipäissään sanoi syntymästäni että "ihan terve tyttö tuli." Miksi ei olisi tullut, no nyt tiedän.

      En nyt silti viitsi hänelle kovin motkottaa, asiaa ei tekemättömäksi saa vaikka kyllä joskus livahtaa kielen päältä jotain häjyä. Tänään puhuimme puhelimessa blogistani ja sanoinkin että minä olisin halunnut tulla huostaanotetuksi. Meni toki hiljaiseksi, ymmärtäähän sen. Ja kyllä hän sen itsekin tajusi. On todennut jälkiviisaasti, että olisi elänyt elämänsä toisin.

      Piti oikein googlata tuo sosiaaliporno =)

      Poista
    2. Kuvauksesi isästäsi tuo selkeästi mieleen addiktiivisen persoonan, alkoholisti käyttäytyy noin. Kun kaikki elämässä tähtää alkoholin saamisen varmistamiseen, siinä ei silloin mikään muu paina kun on SAATAVA ! viinaa. Oletko kuullut kuivahumalasta? Se on tila jossa addiktiivinen henkilö on selvä, mutta hirveän ärtyinen, kärttyinen ja näyttää kaikki pahimmat puolensa muille. Jos sitten samainen henkilö on sitä porukkaa, joka muuttuu aggressiiviseksi humalassa, on ympärivuorokautinen helvetti valmis. Viinan ja lääkkeiden sekakäyttäjät ovat täysin arvaamattomia. Lisätään siihen vielä älykkyys ja taitavuus, se tuo turhautumisen kun elämä valuu hukkaan vaikka lahjoja olisi. Saiko vastinetta puolisosta? Olivatko samalla aaltopituudella keskenään? Lapsuuden haavat - peritty luonne - käytösmallit. Onkohan kaikki mennyt pieleen isäsi elämässä, ja siitä seurasi alkonhuuruinen helvetti teille kaikille? Tällaisia ajatuksia heräsi rankasta kertomuksesta...

      Poista
    3. Kiitos kommentista. Olen kuullut kuivahumalasta joskus. Tätä oli ihan varmasti, sitä ei käy kiistäminen. Oliko se sitten ainoa taustalla vai oliko muutakin, ei koskaan selviä. Luulen, että ehkä ainoa ei ole kuitenkaan. Ei hänen elämänsä ollut sellaista jota hän olisi halunnut elää. Kaipasi Viroon jossa kaikki halvempaa kuin täällä ym. Lahjat menivät aivan hukkaan, koko elämä valui täysin hukkaan. Mutta auttaa ei voinut, kun ei ollut mitään ongelmaa. Ei viinan kanssa mitään ongelmaa koskaan. Mitään ei ollut sattunut missään, mistään ei pystynyt puhumaan. Ei avautunut yhtään =/.

      Poista
  3. Äijällä oli myös puutteelliset empatiakyvyt. Ei osoittanut hellyyttä eikä rakkautta millään tavalla. Jos halusin pussata tai halata, sanoi aina että no niin kyllä se jo riittää. Hän sanoi myös muuttuvansa, jos menen takaisin. Mutta eipä tuo muuttunut vaan paheni vaan. Sanoi ettei ole vihainen kun menen takaisin mutta todellisuudessa siitä alkoi viikkoja kestävä vellominen siitä, kun olen lähtenyt. Äijä myös haukkui minut tyhmäksi, jos en heti ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Äijä ei myöskään puhunut tunteistaan vaan alkoi räyhätä tai pitämään mykkäkoulua. Vasta tuntien päästä sanoi, mikä otti pannuun. Kerrankin oli kiukustunut siitä, kun olin sanonut miespuoleiselle ihmisille hei. Tervehdin aina kaikkia, joihin törmäsin kotitalomme edustalla. Meillä äijä oli väkivaltainen selvin päin. Alkoholia nautittuaan se ei ollu niin paha. Äijä ei ole osoittanut kiintymystä ihanapoikaan lainkaan. Joskus hassutteli pojan kanssa, mutta ei usein. Äijä suuttui nähdessään, että minulla oli jonkun verran rahaa säästettynä eläkeikää varten. Kyseessä ei ollut mikään kovin suuri summa, mutta hän käski heti sen nähtyään mennä nostamaan sen ja sillä piti maksaa hänen autolainaansa pois. Minä olin säästänyt ne rahat ennen kuin tiesin mitään äijän olemassa olostakaan. Monia samantapaisia piirteitä siis sinun isässäsi kuin äijässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Niin tosiaa vaikutti olevan, juuri näitä narsistisia piirteitä. Huhhuh, hirveä ajatus, että joku oikeasti onkaan niin itsekäs että käskee nostamaan toisen säästämät rahat käyttääkseen omiin tarkoitusperiinsä. Puuh!

      Poista
  4. Minäkin pohdin pitkään, mihin olisin lokeroinut isäni. Isäni kuoleman jälkeen sain dokumentit, ja ei sen tiedon saaminen ollut yhtään sen helpompaa. Meni pitkään, että hyväksyin isäni vaikean persoonallisuushäiriön. Aavistin kyllä, kun sain hänet yhteistyössä ammattilaisten kanssa pakkohoitoon, että jotain on mennyt totaalisen vinoon isäni kohdalla. Pakkohoito perustuu yhteiskunnassamme niihin yksilöihin, jotka esim. tekevät äärimmäisiä tekoja/asioita. Vankila ja vankilakierre ei ole toiminut isäni kohdalla niin, että se olisi eheyttänyt häntä, päinvastoin. Alun (isäni diagnoosi) sokin/järkytyksen jälkeen piti käsitellä koko tunneskaala. Nyt olen siinä vaiheessa, että yritän löytää isäni elämänkulun vaiheista kaiken järjettömyyden loogisuuden. Yritän ymmärtää. Tärkeää on ollut muistuttaa itseäni ja muita, että ymmärtäminen on eri asia kuin karmivien tekojen hyväksyminen. Isäni diagnoosi on kuin seinälleni asetettu kivipaasi, joka symbolisoi ylisukupolvista taakkaa, taakkaa jota kantavat ne yksilöt tässä hetkessä, jotka ovat kaikkein herkimpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Kirjoitatpa filosofisesti ja hienosti. Minun isälleni ei tullut mitään diagnooseja, ei koskaan joutunut pakkohoitoon vaikka se ehkä ei olisi ollut mikään huono vaihtoehto. Ainakin silloin joku olisi ollut kiinnostunut muustakin, kuin vain siitä viinan juonnista. Ei minunkaan isäni vankilareissut saaneet häntä käyttäytymään yhteiskunnan sääntöjen ja lakien mukaan. Itse olen päätellyt, että olisi jotain muutakin joka selittäisi tuon kaiken, kuin vain se alkoholismi, joka itsessäänkin vaikuttaa pään sekoamiseen.

      Poista
  5. Persoonallisuushäiriön ja alkoholismin keskellä kasvaminen on vaikeaa. On oltava yltiörehellinen, jotta oma pää ei mene sekaisin. Yltiörehellisyys on myrkkyä persoonallisuushäiriöiselle, koska hän elää keskellä valheita ja manipulatiivisia vuorovaikutuspelejä. Itse asiassa tuo persoonallisuushäiriöisen "todellisuus" on rakentunut hänen suojakeinoksi. Hänen on vaikea luottaa keneenkään, joillekin kehittyy jopa vainoharhaisuutta noissa manipulatiivisissa leikeissä, joiden kapellimestarina hän itse toimii. He hakevat ensi sijaisesti suhteita, joista he hyötyvät. Toisten hyväksikäyttö on heidän omintakeinen tapa rakastaa. Rakkaussuhde on kuitenkin ihmisten "omistamista" ja hyväksikäyttöä. Persoonallisuushäiriöisen maailma on mustavalkoinen, jos jostakin henkilöstä ei hän saa hyötyä, hän on hyödytön "esine". Myös rajojen asettaminen on myrkkyä heille, paitsi jos he itse saavat määritellä rajat. Persoonallisuushäiriöinen on rajaton, tai hän siis itse määrittää mielivaltaisuuteensa perustuvat rajat. Hänellä on mielestään oikeudet, joilla hän voi jyrätä muiden oikeuksia. Jos joku muu rajoittaa, se on häpeällistä hänen pikkuruiselle itsetunnolle. Pikkuruinen tarkoittaa, että itsetunto on liki imeväisikäisen - uhmaikäisen tasolla. Tämä taso paljastuu, kun syvin raivo pääsee esille. Sen varjolla hän voi saada mielestään oikeutuksen väkivaltateoille, jos häntä koukataan tai hän on loukattu. Kun vierestä seuraa näiden ihmisten käytöstä (työssä tai yksityiselämässä), tuntee itsensä välillä avuttomaksi ja keinottomaksi. Näitä ihmisiä on vaikea siis hoitaa/auttaa. Persoonallisuushäiriöiden äärimmäinen muoto on psykopatia. Siinäkin on eri tasoja, kuten keskivaikea psykopatia. On väitetty, että pahimmat psykopaatit eivät hyödy esimerkiksi psykoterapiasta, vaan niiden taidot jalostuvat tuossa hoitomuodossa. Maailmalta löytyy vertaistukea erityisesti naisille, jotka ovat olleet suhteessa tällaisten miesten kanssa. Mutta tällaisten lapsille ja aikuisille lapsille en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaat hyvin kertoa persoonallisuushäiriöisen maailmankatsomuksesta. On muuten varmaan ihan totta, että puolisoita huomioidaan näissä vertaistukiryhmissä paremmin, mutta lapsia ei. Kiitos jälleen kommentistasi.

      Poista
  6. Niin ymmärrän tuon halun saada selville,mikä näitä riivaa!!Minulla on se halu myös.Että voisi jotenkin järjellä itselleen selittää tapahtuneita asioita ja ihmisiä,joiden kanssa on samaa verta.Siitä voisi kuvitella saavansa jonkilaisen rauhan.Ja ottaa kenties opiksi,omalla tai jonkun muun kohdalla.Kiitos tästä kirjoituksesta,taidan lukea loputkin!Minunkin sivuani saa käydä kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissakin tilanteissa tunteiden ristiriidat ovat ovat niin pahat, että tulee tunne, että oksennan. Tämä tulee siitä, kun ajattelen, että suonissani virtaa juurikin se sama veri. Osa sisimästäni huutaa tuskaa, osaa haluaa vaieta häpeästä, pikkuruinen osa (olen sellaisen isän tyttö), saa aikaan kysymyksen, onko minulla oikeus, lupa tuntea näin, olenko terve, kun ajattelen/tunnen näin. Skitsofereenin/kaaottinen olotila! Onneksi tämä ei ole vallitseva olotila. Sitä antaa itselle vain tietyssä tilenteissa ja tiettyjen ihmisten kanssa luvan puhua, jakaa. Se on rajaamista, jotta mieli ei hajoaisi. Hiljaa hyvä tulee. Yksi asia kerrallaan maistella ja pureskella -tyylillä menen.

      Poista
    2. Niinpä. Haluaa selityksen miksi joku käyttäytyy kuten käyttäytyy, mitä piilee siellä takana. Helpompi käsitellä asioita.

      Poista
    3. Tuli mieleen vielä sellainen seikka näistä persoonallisuushäiriöistä ja narsismista... Nykypäivänä näitä viljellään arkisessa elämässä liiankin helposti (tästä puhutaan paljon työssäni ja usein julkistakin keskustelua). Erityisesti tämä näkyy (avio)erotilanteissa. Näihin liittyen sosiaalioikeuden alaan kuuluvaa lapsioikeutta on alettu tutkia systemaattisesti. Puhutaan patologisoituneista tapahtumista, (avio)eroista. Toinen vanhemmista tai molemmat jää kiinni eroon liittyviin kipeisiin tunteisiin, eikä pääse eteenpäin tunnekäsittelyssä. Päämääränä on jopa oikeusteitse "mustata" toinen vanhempi narsistiksi, kelvottomaksi vanhemmaksi keinoja kaihtamatta. Surullista näissä patologisesti riitautuneissa erotilanteissa on se, että lasta ei nähdä (Miten vuosien kestävä vanhempien välinen riita vaikuttaa lapseen?). Joissakin tapauksissa lapsi (lapset) joudutaan jopa huostaanottamaan, jotta turvataan lapsen turvallinen kehitys ja kasvu.

      Oikeuspsykiatrisessa tarkastelussa persoonallisuushäiriössä on kysymys niin sanotusta pirstaloituneesta minuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, kukaan ei synny ja kasva tänne 100 %:sti pahana ja pahaksi. Pirstaloituneessakin minuudessa on osia terveestä minäkuvasta tai sen puolista. Tämä selittää, miksi joissakin tilanteissa, joidenkin ihmisten kanssa ko. Yksilö toimii moitteettomasti, jotkut eivät näe ko. Yksilön "pahaa" puolta. Toisaalta pahimmissa persoonallisuushäiriötapauksissa manipuolinti ja pelaaminen on peliä näissäkin tilanteissa.

      Todellisesti vaaralliset persoonalisuushäiriöiset ja psykopaattiset (psykopatiaakin on kolmea eroa tasoa, esimerkiksi keskivaikea ja vaikea psykopatia) ovat oikeuspsykiatrisessa hoidossa useita vuosia (pakkohoito). Pakkohoitoon ei jouduta, jos on piirteitä narsistisuudesta tms. Pakkohoitoon on vakavat perusteet. Ja kun työn kautta tietää, miten helposti ihmisiä vihan ja katkeruuden nimissä maallikot "diagnosoi" ihmisiä, niin olen nykyisin arempi nimittämään arkipuheissani ihmisiä, koska se on leimaavaa, voin esim todeta, että hänen toiminnassa on piirteitä hankalasta persoonallisuudesta. Ja narsistisia piirteitä on jokaisessa terveessäkin ihmisessä. Milloin ne muodostuvat ihmisten elämää rajoittavaksi tekijäksi, niin sen arvioi ja diagnosoi lääkäri.

      Toisaalta näitä persoonallisuustyyppejä on vaikea tunnistaa aika ajoin myös ammattilaisten. Tunnetusti tiedetään, miten ovelasti he osaavat manipuloida ja hurmata tarvittaessa. Minun äitini hurmaantui. Suhde oli lyhyt. Muutama vuosi oli kuitenkin hänelle loppuelämän traumat ja pelon aiheuttaja. Ei vältytty poliisilta, vankilalta, eikä vuosien kestävältä oikeuspsykiatriselta pakkohoidolta.

      Vaikka isän kuolemasta on nyt pian kuusi vuotta, hän vieläkin aika ajoin kummittelee mielissämme, tavalla jos toisella. Olohuoneen seinällä on kivinen, painava raani, jossa on hänen diagnoosi kaiverettuna. Sitä ei näe kukaan, mutta sen aistii raskaana talossa. Sen kantaminen mielessä on raskasta. Eikä ole juurikaan kanavia, joissa tuota käsittelisi niin, että paine harteilta lakkaisi tai pala kurkussa ei painaisi. Ei ole edes vertaistukea.

      Poista
    4. Tuo muuten on mielenkiintoista, että isäni huonoja puolia eivät kaikki nähneet. Hän on ollut toisille todella ystävällinen, puhunut avoimesti asioista, ollut jotain ihan muuta kuin omassa perhekeskiössään. Monet ovat sanoneet, miten hän oli kohtelias ja fiksu ihminen, mutta he eivät nähneet sitä, mikä odotti kotiseinien sisäpuolella.

      Olenkin kovin varma, että hän olisi ollut mitä mahtavin ihminen, jos häntä ei olisi riivannut alkoholismi ja/tai häiriöt minuudessa. En usko, että tuo kaikki johtuisi vain pelkästään alkoholista ja sitä kautta pään sekoamisesta.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit