2. vuorokausi alkoholistiperheessä, osa 2


Toinen vuorokausi alkoholistiperheessä jatkuu, ensimmäisen osan voit lukea täältä.





Vatsaa kouristaa ripuloinnin jälkeenkin. Menen itku silmässä takaisin olohuoneeseen kysymään, eikö tosiaankaan ole kipulääkettä missään. Ilta on jo pitkällä, eikä apteekki ole enää auki. Äiti haukkuu isääni ikkunan rikkomisesta. Saan sanottua, että minä sen rikoin, kun en päässyt sisälle avaimella. Äitini tuumaa siihen jaa jaa ja jatkaa sätkän vääntämistä. 

Kaivan kaapista käsipyyhkeen, jonka kastelen kuumalla vedellä. Sujautan pyyhkeen muovipussin sisään, ja käyn sänkyyn makaamaan. Laitan muovipussin alavatsani päälle, mutta pian minua alkaa oksettaa. Nousen vauhdilla sängystä ja juoksen oksentamaan. Itken pesuhuoneessa ja vuoroin oksennan ja ripuloin. Ramppaan rappusia ylös ja alas, liikunnanhan pitäisi auttaa kipuun. 

Isäni on herännyt ja saanut päätänsä hieman selvitettyä. Hän vaikuttaa huolestuneelta. En tiedä, onko äitini kertonut rikkinäisestä lasista, ei hän ainakaan vihainen ole. Meillä ei kertakaikkiaan ole yhtään kipulääkettä. Isäni kaivaa laatikostaan unilääkkeen, josta antaa minulle 1/4. Makaan sängyssä tuskissani, ja tunnen, kuinka väsymys alkaa hiipiä luomien taa. Nukahdan.





Herään aamulla seitsemän maissa, aivan tokkurassa. Olen nukkunut koko yön heräämättä kertaakaan. Minulla ei ole mitään tietoa, mitä yöllä on tapahtunut. Kömmin vessaan. Vanhemmat ovat hereillä, yhä kännissä. Ovatkohan nukkuneet aamuyöstä pari tuntia? Vatsa on edelleen kipeä ja kouristeleva. Kuukautissiteeni on vuotanut, ja päätän mennä kuumaan suihkuun. Apteekki aukeaa vasta yhdeksältä. 

Kun kello on varttia vaille yhdeksän, lähden pyöräilemään apteekkiin. Olen koko ajan hirveässä sumussa, en tiedä johtuuko se kivusta vai unilääkkeestä. Saan ostettua apteekista Buranaa, ja ajan kotiin. Ei puhettakaan, että olisin kouluun mennyt! Sairaslomapäivä tämä on, silti tunnen syyllisyyttä. 

Tullessani kotiin, kuulen ylimääräisiä ääniä olohuoneesta; Meille on tullut isäni juoppokaveri. Avatessani eteisestä olohuoneeseen johtavan oven huomaan, että kiljupönttö on korkattu. Pönttö tönöttää olohuoneessa pöydän vieressä, ja kiljua on kaadettu Tupperwaren kannelliseen astiaan. Astia on vaalea, ja siinä on keltainen kansi. Kannessa on aukko kerman vatkausta varten. 

En jaksa välittää kenestäkään mitään, otan Buranan ja oksennan sen heti pois. Otan toisen kipulääkkeen, mutta pian oksennan senkin. Vasta kolmas pysyy vatsassa, ja alkaa vaikuttaa. Ihana kivuttomuuden tunne virtaa hiljalleen kehooni. Uskallan keittää kahvia ja tehdä voileipää. Juoppokaveri jututtaa minua, ja vastailen asiallisesti. Vastaan aina asiallisesti, he ovat ihmisiä minulle.

Syötyäni menen nukkumaan, ja nukahdan metelistä huolimatta. Herättyäni vessahätään, kuulen vanhempieni riitelevän. Menen olohuoneeseen, missä he ovat kahdestaan. Juoppokaveri on lähtenyt. Kiljuastia on kaatunut pöydälle, ja kessut lilluvat kiljussa pitkin pöytää. Äitini seisoo makuuhuoneen oviaukossa isääni vastapäätä. Isäni lyö äitiä, suoraan nyrkillä kasvoihin. Verta.

Menen väliin, huudan lopeta! Me seisomme isäni kanssa vastatusten. Isäni katsoo minua silmillä, jotka eivät näe mitään, eivät näe tytärtään. Nyrkki kohoaa, ja iskeytyy huuliini. Lennän lyönnin voimasta takanani olevaa takan muuria vasten, ja jään siihen itkemään ja pyyhkimään verta vuotavaa huultani. Isäni matkii kitinää ja jatkaa kähinöintiään äitini kanssa, haukkuu häntä huoraksi. Se on pakkomielle.

Hiivin vähin äänin paikalta pois, puen ulkovaatteet ja pakenen hämärtyvään iltaan. Menen mumman ja vaarin luokse soittamaan poliisit. Olen varma, että poliisit eivät löydä meille ja tilanne jää auki. Päivystän pyöräni kanssa lähistöllä, ja kun näen poliisimaijan, poljen perässä heiluttaen kättäni. He ajavat ohi, kiertävät toisen kautta ja saapuvat pihaan. 

Sisällä kaksi poliisia kuulustelee minulta tapahtunutta. Vapisen ja olen selvästi järkyttynyt. Huuleni on paisunut ja lopettenut vuotamisen. Poliisit eivät vie isääni, koska hän nukkuu rauhassa äitini kanssa makkarissa. He eivät edes käy katsomassa, jos he kävisivät katsomassa, he näkisivät äitini veriset kasvot. 

Poliisit lähtevät. Minä jään itkemään yksin pimeään. 





Kommentit

  1. Oon lukenut tätä blogiasi läpi ja ihan uskomatonta toi poliisien käytös!

    VastaaPoista
  2. Ihan järkyttävää toimintaa poliisilta. Mä en voi käsittää, et joku voi tehä noin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit