2. Vuorokausi alkoholistiperheessä




Pyöräilen koulusta kotiin maastopyörälläni, jonka olen saanut tädiltä. Toisella tytöllä samalla luokalla on samanlainen, sen täytyy olla siis hyvä pyörä! Olen ylpeä pyörästäni. Pihatiellä vaihteet sekoavat, ja heitän pyörän kiukuspäissäni ojaan. 

Kaivan tekonahkaisesta repustani avaimen. Repun läppä on rikki, eikä se mene kiinni vaan repsottaa rumasti. Keltaisen talomme piha on sotkuinen, siinä on autonromu ja kaikenlaista muuta epämääräistä sotkua. Avain ei mene lukkoon. Pikainen silmäys osoittaa, että lukossa on jotakin. 

Katson ikkunasta sisään. Koira on sisällä ja alkaa haukkua, muita ei näy. Stereot pauhaavat täysillä. Paska! Koskahan Nalle on päässyt viimeksi edes pissalle, onko sillä vettäkään siellä. Ei, ketään ei ole kotona. Etsin hetken pihamaalta jotakin jolla voisin ronklata lukosta ylimääräisen esineen pois, mutta en löydä mitään. Mikäs nyt avuksi?

Huomaan seinustaa vasten nojaavan pistolapion. Otan sen, ja hetken empimisen jälkeen heilautan lapion eteisen ikkunasta läpi. Kiipeän ikkunasta sisään, sammutan stereot ja päästän koiran ulos. Ovi aukeaa normaalisti sisältä päin, joten laitan klivun alas ettei se menekään enää lukkoon. Jos tulee varkaita, niin isäni saa syyttää itseään, kun taas on käpäillyt lukkoa tehdäkseen kiusaa äidilleni. Hän pitää meitä sivullisina talossaan, vaikka äidinkin nimi on vuokrasopimuksessa. 





Heitän koulureppuni eteisessä sijaitseville yläkerran rappusille. Rappusten alapuolella on ovi, joten tupakan haju ei pääse sinne. Se vähän hillitsee repun hajua. Yläkerrassa on kylmillään pieni huone, jota olen suunitellut itselleni. Siellä saattaisi olla vähän enemmän omaa rauhaa. 

Keitän kahvia ja teen voileivän. Äiti on käynyt kaupassa ja nyt ovat todennäköisesti baarissa tai jonkun ryyppykaverin luona. Meillä ei ole puhelinta, että voisin heille soittaa. Enkä soittaisi vaikka olisikin! Olkoot missä lystäävät. 

Käyn kytkemässä koiran pihalle narun päähän, missä se yleensä muutenkin on. Sisällä se ei viihdy kauaa, koska sen tulee heti kuuma. Se on myös liian lihava, koska syö kaiken minkä kiinni saa, eikä sitä oikein kukaan lenkitä. Ihan kiva koira se muuten on, vähän vaan yksinäinen. Mutta se tykkää, kun heittelen sille huoneeni ikkunasta niitä kananmunavoileipiä, joita isäni juovuspäissään kokkaa ja pakottaa syömään. 

Maha on kipeä, taitaa menkat taas alkaa. Ärsyttävää. Menen huoneeseeni, laitan musiikkia hiljaiselle soimaan ja alan kirjoittaa kirjoituskoneella novellia. Uusin MeKaks-lehti inspiroi minuakin kirjoittamaan, vaikka niitä ei koskaan missään julkaista. Ai niin! Kukaan ei varmaan ole käynyt postilaatikolla. 

Posti oli tuonut uuden cd-levyn Swamp Musicilta: Dingon 20 suosikkia. Vitsi vähän jees! Heti kuuntelemaan. Fiilistelen jonkin aikaa kunnes ovi kolahtaa pahaenteisesti. Kuka tuli? Nappaan musiikin pois äkkiä ja olen näkymätön. En ole edes kotona. Piruako sitä nyt pitää konttia kotia! Pian ovelta kuuluu koputusta. Kaksi napautusta harvakseltaan. Isäni siis. Ovi aukeaa, ja isäni hoippuu sisään. Silmät ovat vetiset ja verestävät, harittavat mihin sattuu. Hän örisee jotain ja laittaa oven kiinni mennessään. 

Olen hetken ihan hiljaa, ja kopioin runovihkooni parhaimmat runot nuortenlehdestä. Pian alkaa kuulua aivastelua, isäni aivastaa ainakin kymmenen kertaa. Voi yäk. Housuihin lurahtaa jotain lämmintä. Nyt on pakko mennä vessaan, nyt ne alkasivat. 

Isäni istuu sohvalla, pitkät räkävanat roikkuen nenästä ja viiksistä. Heitän hänelle pyyhkeen ennen kuin poistun vessaan. Vatsaa alkaa vääntää oikein kunnolla. Vaihdan puhtaat alushousut ja laitan siteen. Katselen hetken vessan ikkunasta ulos. Kiljupönttö pulputtelee saunassa, eivät ole vielä siihen koskeneet. Tulisipa sitten juojiakin enemmän, niin loppuisi nopeampaa. Koira säntää äkkiä tietä kohti niin paljon kuin ketju ylettää ja alkaa haukkua. Joku kävelytti omaa koiraansa meidän tietämme pitkin, vaikka sen pitäisi olla yksityistie. 

Sitten muistan pyöräni ojassa, jokuhan sen kähveltää sieltä vielä. Käyn hakemassa pyörän pihaan, ja huomaan tullessani, että isäni on sammunut sohvalle. Räät hän on sentään putsannut pois, pyyhe on lattialla pöydän alla. Tässä välissä on hyvä keittää kahvia ja syödä lisää leipää, ehkä ottaa jukurttiakin. Vatsaa vääntää.

Äiti saapuu kotiin. Hän on vähemmän kännissä mitä oletin. Hän istahtaa punaiseen tekonahkaiseen nojatuoliinsa, missä hän aina istuu, ja avaa kaljapullon. Isäni nukkuu vielä, ja olemme yhteisymmärryksessä ihan hiljaa. Alan etsiä kipulääkettä. Sitä ei löydy, meillä ei ole yhtään. Vatsa alkaa olla jo tosi kipeä. Menen ripuloimaan.


Lue jatko-osa TÄÄLTÄ










Kommentit

  1. Minulla molemmat vanhemmat olivat myös alkoholisteja, lisäksi jouduin huolehtimaan yli 10 vuotta nuoremmasta sisaruksestani. Olen huomannut, että joudun helposti edelleen "hätätilaan". Vaikka kaikki on ollut omassa elämässäni hyvin jo vuosikymmeniä, saa vähäinenkin perusturvan horjuttava tapahtuma minut huolestumaan. Koskaan en oikein uskalla nauttia hyvistä hetkistä, koska milloin tahansa asiat saattavat muuttua ja niihin on hyvä osata varautua. Rasittavaa. Olenko ainoa kummallinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Et ole ainoa "kummallinen", meitä monta lisää on. Minulla esimerkiksi kesälomareissu sai aikaan vatsanväänteitä ja levottomia öitä jo viikko ennen tapahtumaa, kun pelkäsin poikani hyppäävän metroraiteille tai tippuvan laivasta tai muuta yhtä hullua. Ei vaan voi luottavaisin mielin olla ja mennä, kun ei ole lapsuudessakaan turvallista ollut olla ja mennä. Tsemppiä!

      Poista
  2. Kirjoitat hyvin! Kun olin teini, vietin paljon aikaani mummolassa. Alkoholistisetäni asui silloin siellä myös, koska ex-vaimo oli heittänyt pihalle. Silloin näki todella läheltä, mitä se on ku ihminen on todella sairas. Hän omalta vanhalta äidiltään huijasi rahaa ja eli ylläpidossa, koska mummini oli aivan liian kiltti eikä osannut sanoa ei.

    Minulla ei ollut teinivuosina ollenkaan intoa kokeilla alkoholia, pyörin sellaisissa porukoissa et ketään ei kiinnostanut juominen. Vasta vähän aikaa sitten tajusin, että syy saattoi olla myös tuossa sedässä.

    Tää blogisi on ollut tosi kiintoisaa lukea. Kiva kuulla, että tekstisi ovat olleet myös itsellesi terapeuttisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tosiaan, alkoholistit osaavat loistavasti manipuloida ja junailla asioita omaksi parhaakseen. Juuri tuo rahan vieminen on yksi sellainen esimerkki.

      Kaveripiirikin vaikuttaa paljon, mutta olisit varmasti hakeutunut sellaiseen porukkaan joka juo, jos sinua olisi sellaista huvittanut tehdä. Minä olen kyllä kokeillut sinunkin edestä =D.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit