Nuoruustanssi mollissa


Muutimme pois vihreästä talosta ja sen varjosta. Talo purettiin, mutta varjo seurasi mukana. Asuimme pienkerrostalon toisessa kerroksessa, jossa minulla oli oma huone. Sänkyni oli siinä huoneessa valkoisessa nurkassa, mistä unien vangissa kerroin nähneeni enneunta.

Meno vähän rauhoittui, vanhempani aloittivat remontoimaan keltaista rintamamiestaloa vielä syrjemmässä. Minua aina pelotti se paikka keskellä pientä teollisuusaluetta, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Kyllä niitä valvomisia ja rellestelyjä oli kerrostalossakin, mutta ryyppyjengiä ja väkivaltaa vähemmän. 

Ala-aste oli lopussa, ja olin siirtynyt yläasteelle. Uusi asunto, uusi lehti elämässä. Mutta vaikka kirjan kannet olivat vaihtuneet, teksti oli silti sama. Sama kaava toistui kerta toisensa jälkeen. Jos vanhempani eivät remontoineet taloa, he ryyppäsivät. Minä en osallistunut talon remontoimiseen millään lailla, eikä sitä minulta edellytettykään. Miksiköhän? Minä vain piilottelin vaatekaappiini silloisen ystäväni ihastuksenkohteita ja karjuin pää punaisena alakerran villeille vintiöille, jotka kävivät räkimässä oveemme. 

Kuukautiset olivat alkaneet, tissit olivat kasvaneet. Mitä tapahtui, kun ei kiinnostanut haavekuvissa enää pidellä vain kädestä? Mikä oli se kaipuu jonkun kainaloon, vaikka tiesin sen lähes mahdottomaksi kohdallani; kuka hylkiöstä välittäisi? Tai kun ylhäisessä yksinäisyydessäni lukittauduin vessaan hiusharjan kanssa... Kavereilla oli jo poikaystäviä, ja kokemuksia parisuhteista. Minulla ei ollut mitään, ei ketään.




Muistan sankan tupakansavun, ja kovan metelin olohuoneessa. Isäni oli vallan vitsikkäällä päällä. Oli talvi, ja hän oli pukenut päälleen minun karvakauluksisen Luhdan toppatakin, jonka olin saanut lahjaksi. Hänellä oli alla miesten kerrasto, päässään jättitupsupiponi kaikissa sateenkaaren väreissä, sekä mustat pitkävartiset kumisaappaat. Lisäksi hänellä oli lukulasit päässä. Isäni näytti naurettavalta, mutta hänestä se oli hauskaa. Hän oli menossa hakemaan alakerrasta viiniä, jota tehtiin ja myytiin kaikille joilla oli jano. Heille isäni lainasi suuren Aku Ankka-kokoelmanikin (ilman lupaa), mutta koska en koskaan saanut niitä takaisin, epäilen hänen maksaneen viinit lehdilläni. Lehdet tilasi tätini minulle monen vuoden ajan, ja sitten ne päätyivät villien vintiöiden käsiin.

Koitti muuttopäivä. En nyt turhan innoissani ollut, kun tiesin kyllä, että sama meno jatkuu tai jopa pahentuu. Se pahentui. Ryyppyputket pitenivät, ryyppyjengi saattoi asustaa meillä päiviä. Se ei minua haitannut, päin vastoin! Silloin alkoholisti-isäni ei lyönyt äitiäni, eikä uskaltanut muutenkaan riidellä. Äitini kyllä oli erittäin taitava ärsyttämään, hän huusi ja manasi kännipäissään ilmoille sen kaiken, mitä ei uskaltanut selvänä sanoa. Enkä minä jaksanut kuunnella, minulla oli omat murheeni.

Olin murrosikäinen. Koulusta tullessa vitutti niin lujaa, että heitin tädiltäni saadun 18-vaihteisen polkupyörän ojaan! Ei se pyörä raukka minulle mitään ollut tehnyt, mutta se nyt oli siinä kuuntelemassa mielenkuohuntaani. Se oli perusolotila koulun jälkeen, alhainen verensokeri, väsymys ja teini-ikä. Kuohui vaikka sitä tuskin minusta päälle päin näki. Olin kuin painekattila. 

Pahimmat olivat ne yksinäiset illat. Kuuntelin Stratovariuksen before the winter - ja coming home- biisejä, katsoin Ally McBealia vanhasta kuvaputkitelkkarista, joka oli huoneessani ja liitetty samaan antenniin olohuoneen telkkarin kanssa, ja kirjoittelin huonoja runoja sen hetkisistä olotiloista. Siihen aikaan olin erittäin kova Stratovarius-fani, oli paidat ja cd:t, joita keräilin. Sitä musiikkia kuuntelin joka ikinen päivä Akai-merkkisellä soittimella, joka jäi välillä hakemaan biisejä. Sekin korjaantui joskus nyrkin iskulla. Hiton moiset respectit Stratovariuksen Visionsin aikaiselle kokoonpanolle: Olette saattaneet pelastaa kokonaisen elämän!



Tuo samaan antenniin liitetty telkkari oli hiton ärsyttävä. Meillä seksivalistus oli sitä, että käänsin vain oman televisioni videokanavan ja kas! Joku heppu kävelee biitsillä pippeli pystyssä. Varmaan saksalaista laatua nopealla vilkaisulla. Mitähän lie mursuja oli menossa panemaan. 

Tiesin toki, että en ollut ainoa, jolla oli vaikeaa. Niitähän oli koko kylä täynnä. Monia monia muita murrosikäisiä, joilla oli kaikilla todennäköisesti samanlaisia ajatuksia: Kukaan ei tykkää musta, mun hiukset on ihan typerät, ei mitään päälle pantavaa... Vai onko? Olinko minä ainoa joka tämmöisiä pyörittelin päässäni teininä? 4000 rainy nights with you... with WHO?! 

Läppäristä loppuu kohta akku, joten sitten Stratovarius taukoaa ja nämä päättömät kirjoitukset samaten. Sataakohan pihalla jo oikeasti?




Minulla on vanhoja runovihkoja tallessa vieläkin. Kyllä hävettää, kun niitä katsoo, mutta niistä tulee hyvin esiin sen aikaisia tuntemuksia, sitä epätoivoa ja yksinäisyyttä, kaipausta. Kaikkia hassuja juttuja, jotka tekisi mieli sotkea äkkiä. Repiä sivut irti ja polttaa takassa, ettei kukaan koskaan näe. 

Se helvetin keltainen puutalo syrjässä veti varjon päällensä, mustan, läpitunkemattoman. Isäni soittamassa äidilleen yömyöhällä ja anomassa rahaa sakon maksua varten, ettei tarvitse mennä istumaan. Valtion hotelli kutsui silläkin kertaa. Minä istuttamassa perunoita juovuksissa olevan isäni kanssa. Minä retuuttamassa isääni olohuoneessa hiuksista. Isäni harrastamassa seksiä äitini kanssa. Isäni ryyppykaveri ehdottelemassa minulle sopimattomia. Isäni lyömässä minua niin että veri tirskuu. Minä varastamassa pontikkaa, kun muut ovat sammuneet. Isäni pyörimässä rappuset alas pää edellä. Poliisit ja ensihoitoyksikkö meillä. Isäni hakkaamassa kirveellä seinää. Isäni ryyppyjengin kanssa maasturilla jumissa pellossa. Minä heräämässä sankkaan savunkatkuun ja palokunnan ääniin. Äitini pissaamassa sänkyyn. Äitini syömässä lääkkeitä. Minä konttimassa kotiin kännissä kaula syötynä, mutta se ei ollut hän. 

Ally McBeal kulkee yksin kaupungilla, sataa lunta. Toiset ovat pitämässä hauskaa, Vonda laulaa kaunista kappaletta, Pulla vetelee vessaansa kaukosäätimellä. 

Pimeän tullen kotiin oli pelottava tulla. Sinne ei ollut katuvaloja. Erityisesti sinä yhtenä iltana, kun olin saanut tietää isäni tehneen jotain todella pahaa. Ne tuulessa huojuvat uhkaavat puut. Raskas paino rinnassa, kyyneleet silmissä. Varjoissa piileskelevä talo, valo ikkunassa. The path to home is long and winding. 

- Meikku


-Mainos-





Kommentit

Suositut tekstit