Selityksiä asioihin lastensuojelun kirjauksista


Viimeksi jaoin luettavaksi otteita sosiaalitoimen kirjauksista postauksessa EI KOTONA KETÄÄN. Suurin osa papereiden asioista oli sellaisia, joita muistan jollain tasolla tapahtuneen, mutta niiden vuosiluvut ovat olleet kateissa. Nyt tiedän, minä vuonna mitäkin on tapahtunut.

Minua on askarruttanut jo pitkään, miksi me muutimme kerrostalokaksiosta mummolaan, ennen kuin muutimme vihreään taloon. Papereistahan sekin selvisi: Häätö! No tietysti, kuinkas muutenkaan. Häätö, kun vietettiin häiritsevää elämää, milloin oli delirium, milloin mitäkin. Äitini vielä siihen aikaan lähti itsekin minun kanssani mummolaan siksi aikaa, kun isäni joi. Muistan, miten äiti vielä ollessani ihan pieni, teki aamujumppaa ja huolehti itsestään. 

Kun muutimme vihreään taloon, se kaikki jäi. Ei enää huolehdittu aamujumpista, lenkit olivat makkaraa jota ei saanut syödä, tai ramppaamista talon ja kaljakaupan väliä. Äitini tosin oli töissä kahteenkin otteeseen, mutta kirjauksista sekin selvisi, että kyse on ollut työharjoittelusta, josta on tullut ryyppäämisen vuoksi varoituksia. Eli sosiaalitoimisto on yrittänyt pitää äitiäni talutushihnassa, ja koettanut estää häntä tippumasta täysin syrjäytyneen kuiluun. Niin kuitenkin kävi. Äitini elämä meni yhtä lailla hukkaan isäni kanssa, kuin isäni elämä äitini kanssa. 



Kun isäni kesällä kuoli maksakirroosiin, äitini oli tietenkin surullinen, mutta ennen kaikkea vapautunut. Hän ei tahdo muistella menneitä tapahtumia, mutta joutuu sitä minun kanssani tekemään, sillä minun on saatava tietää. Minun on otettava tomuttuneet muistot laatikosta, pyyhittävä ne, ja arkistoitava siistiin järjestykseen, minne voin ne sitten jättää.

Äitini on aloittanut käymään jumpassa, on kiinnostunut terveydestään, on ollut jo yli kaksi vuotta juomatta. Uskon vahvasti, että jos vanhempani eivät koskaan olisi tavanneet, ei äitini olisi alkanut juomaan. Hän on itse sanonut, että alkoi juomaan enemmän, koska silloin ei tarvinnut pelätä. Ja silloin emme enää paenneet mummolaan. Ja silloin asiat huononivat radikaalisti. 




Muistan lapsuudestani noita kirjauksissa mainittuja kotikäyntejä, he tulivat aina kahdestaan. Äitini piti usein mennä sossuun käymään, ja silloin hän laittoi kahvinporoja kielen alle, ettei haisisi viinalta. En usko, että hän pystyi huijaamaan sillä ketään. Yllättävintä oli tuo sosiaalityöntekijöiden toiminta ns. selän takana, eli ovat jututtaneet opettajaa, terveydenhoitajaa jne. En myöskään tiennyt, että mumma ja vaari ovat olleet sossuun niin aktivisesti yhteydessä.

Vanhempieni kanssa myös oli sovittu, että minut viedään mummolaan aina, kun ryypätään. Noissa papereissa kerran mainittiin, että sopimus oli rikottu. Minä en luonnollisestikaan tiennyt moisesta sopimuksesta, mutta sen tiedän, että sitä rikottiin jatkuvasti. Omat vanhempani eivät lapsensa turvallisuudesta välittäneet, alkoholisti-isäni addiktio meni kaiken edelle, eikä äitini jaksanut, vaan meni mukaan.

Ensimmäisillä luokilla reagoin sosiaalisiin tilanteisiin ramppaamalla pissalla usein. Oikeasti minua ei pissattanut, muistan tilanteet ihan selvästi. Pääsin vain sillä livulla pois luokasta. Eikä kukaan tajunnut. Sain kuulla ties mitä kuittailuja pissatulehduksista, vaikka oikeasti minulla vain ei ollut hyvä olla. Se loppui kyllä aikanaan, ja tilalle tuli etenkin ylemmillä luokilla lintsaaminen.

Isäni oli monia kertoja vankilassa töppäystensä vuoksi. Äitini ei ollut selvinpäin niitä aikoja, vaan joi ja rellesti menemään. Minä pidin huolen itsestäni, enkä vaatinut päästä mummolaan. Vaari tuli jos tuli. Papereissa mainittiin, että mummolan tilat eivät olleet asianmukaiset.

No, pienessä talossa asui paljon väkeä, ulkohuussiin piti mennä navetan taakse pimeään. Kakkahätää yritin saada pidettyä pois ottamalla pirttipöydän penkille sohvatyynyn, ja istumalla sen päällä ettei painaisi. Olihan siellä paljon vanhanaikaista, mutta kuitenkin mukavaa väkeä. Kyllä minä silti aina kotiin tykkäsin mennä. Koti on koti - vaikka olisi turvatonkin.

Nämä tekstit, jotka olen sossusta saanut, ovat erittäin tärkeä linkki menneeseen ja niiden mörköjen kohtaamiseen. Suosittelen jokaista pyytämään omansa, kun vain tuntuu siltä, että pystyy ne lukemaan. Vaikka niissä ei olisikaan mitään hirveän kummallista, se saattaa silti nostattaa voimakkaitakin myrskyjä mielessä.

Molemmilla puolisoilla, varsinkin isällä, on alkoholiongelma. 
Perheen oloihin on pyritty vaikuttamaan sosiaalitoimen keinoin. 
Erityisesti 6-vuotiaan lapsen asema on huolenaiheena. 
Lastensuojelullisin perustein lapsi on ollut päiväkodissa, mutta nyt 
sosiaaliviranomaisen yhteys lapseen on katkennut pitkän kuljetusmatkan vuoksi.


- Meikku








PS. Alekoodilla HIRSITALONEMANTA saat lokakuun 2017 loppuun saakka alennusta Maatilamatkailu Ilomäen majoitushinnoista!

Kommentit

  1. Jäin miettimään tuota vessassa ravaamista, itse oireilin sillä myös, mutta ainoastaan yöaikaan ja usein kylässä ollessani. Vietin paljon viikonloppuja serkkujen ja kummitädin luona. Ja kun muut nukkui, minä istuin puoli yötä vessassa. Aina kun pääsin takaisin sänkyyn, meni max. 5 min. ja tuli pakottava tarve lähteä vessaan vaikkei tietenkää hätää oikeasti ollut. En muistanut tätä ennen kun luin tekstisi ja nyt se jäi todella vaivaamaan kun mietin mitä sen taustalla on ollut ja minkä ikäine olen mahtanut olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Niin, on häiritsevää, kun muistaa jotakin, eikä millään saa päähänsä mistä asia on peräisin. Voihan sitä monilla lapsilla olla jotain ohimenevää pakko-oireilua, esimerkiksi juuri vieraassa paikassa. Itselläni on ollut vessajuttujen lisäksi käsien täpistelyä.

      Poista
  2. Kiinnitän huomioni taas siihen kuinka kutsut isääsi "alkoholisti-isäksi" , mutta äitiäsi et vastaavaksi, vaikka teksteistä tulee selvästi ilmi myös äitisi rankka ryyppääminen.
    Miksi hän ei häipynyt lapsi kainalossaan, jo kauan aikaa sitten? Mies vankilassa ja vaimo ryyppää silloinkin?
    Eivät kaikki alkoholistien puolisot ryyppää jaksaakseen, vaan eroavat. Helppoa se ei varmasti ole, vaatii paljon voimia ja uskallusta. Enemmän luulen kuitenkin vaatineen sen, että jäi siihen kamalaan tilanteeseen.

    Kirjoitat todella rohkeasti ja oivaltavasti! On rankkaa lukea näin rehellistä ja raskasta tekstiä, niin rajua, mutta uskottavaa. Niinkuin kerrotkin, selvästi haluat käsitellä asiat ja yrittää jatkaa sitten eteenpäin eheämpänä ihmisenä. Mitä yritän sanoa on se, että mitä mietit äitisi suhteen? Isäsi oli addikti, sen olet sisäistänyt, mutta entä äitisi!? Kiellätkö sen, vaikuttaako se omaan toipumiseesi jotenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista. On totta, että kirjotan isästäni välillä nimikkeellä "alkoholisti-isä". Mietin pitkään, mitä vastaan tähän, mutta koska en ole tähänkään mennessä paljoa kierrellyt, en kiertele tälläkään kertaa. Eli tuo nimitys on hakukoneoptimointia, ja se toimii myös uusille lukijoille informatiivisena ilmauksena, että isäni oli alkoholisti.

      Mitä äitiini tulee, en kiellä hänenkään juomista. Hän ei ole alkoholisti, vaan suurkuluttaja. Hän on omassa lapsuudessaan traumatisoitunut oman isänsä rankan ryyppäyksen seurauksena, joten luulen sen olleen hänelle vain normaalia olla suhteessa alkoholistin kanssa.

      Vasta jälkeenpäin, omassa asunnossaan irtautuneena kosteasta elämästä, hän on jälkiviisaasti todennut, että olisi pitänyt lähteä jo aikoja sitten.

      Poista
    2. Ymmärrän mitä kommentoija hakee takaa, täytyy myöntää että itse olen blogia aktiivisesti lukiessani miettinyt samaa. Ei ole tarkoitukseni kyseenalaistaa kokemuksiasi omasta elämästäsi, sinähän sen asiantuntija olet! Sen sijaan yritän kuvata mikä ulkopuolista lukijaa mietityttää.

      Olen joka kerta hämmentynyt, kun viittaat äitiisi suurkuluttajana, erottaen hänet aina selkeästi alkiholistista. Ehkä tämä on jonkinlainen termillinen käsitysero? Tavallaan tuntuu hänen alkoholinkäyttöään pehmittelevältä liittää hänet joukkoon, joiden alkoholinkäytön viikkoraja termin mukaan on 16annosta. Ja maallikkona lukien, vuosikymmeniä jatkunut juominen, jossa menetetään kodit, työt ja unohdetaan lapsi, on jotakin muuta kuin vain suurkulutusta. Varmasti huomattavasti erosi isäsi alkoholismista, mutta eikö sitäkin esiinny monissa eri muodoissa?

      Olen itkenyt nyt jo monesti kirjoituksiasi lukiessani, sydän särkyy sen pienen, hylätyn lapsen vuoksi. Upeaa että olet selvinnyt ihmiseksi, joka nyt kirjoittaa rohkeasti tätä tekstiä! Sait minut pistämään vireille pitkäaikaisen haaveeni, ja laitoin ilmoittautumiseni mukaan tukiperhetoimintaan. Tulevaisuudessa haaveena ryhtyä sijaisperheeksi, jotta voisimme auttaa edes yhtä lasta, joka ehkä kokee samaa kuin sinä. ❤️

      Poista
    3. Kiitos kommentista, ihan selkeästi tarvitsee tehdä postaus aiheesta. Se on juuri niin, että äitini ei ole alkoholisti vaan suurkuluttaja. Tai oikeastaan tänä päivänä absolutisti, mutta kuitenkin. Vaikka hän on aikanaan juonut lähes yhtä kauan kuin isäni ja suuria määriä, ei se ole hänestä tehnyt alkoholistia. Hänellä ei ole sitä riippuvuutta, eikä hän käyttäytynyt selvänäkään kuin alkoholisti.

      Olen iloinen, että lähdet mukaan tukiperhetoimintaan. Sillä on varmasti suuri merkitys sille onnekkaalle, joka teille saa tulla. Minullakin on haaveena joskus lähteä sijaisperheeksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit