Pakko-oireiset ajatukset aikuisiällä



Tämä kirjoitus on jatkoa lapsuuden pakko-oireiselle häiriölle, josta aikaisemmin kirjoitin blogissani. Siinä, missä varsinaiset pakkotoiminnot ovat jääneet pois, ovat tilalle tulleet kummalliset ajatukset. Näistä ihan kaikkiin en ole reagoinut millään lailla, ja vain yhteen siten, että se ei ole normaalia. Vasta viime aikoina ajatuksella näitä miettiessäni, olen ne tunnistanut liittyvän lievään OCD:n. Aiemman kirjoituksen aiheesta voit lukea TÄÄLTÄ.

Pakko-oirekysely

Tein Mielenterveystalon sivuilla jokin aika sitten kyselyn, josta sain suuntaa-antavaa informaatiota ja tukea omalle epäilylleni. Pisteet nousivat aika korkeiksikin, mutta siitä huolimatta uskon, että kohdallani on kysymys korkeintaan lievästä OCD:stä. Niin ainakin kuvittelen, koska saattaa mennä päiviä, ettei mitään erikoista tupsahda mieleeni. Toisaalta, on tilanteita joissaa pystyn välttelemään tiettyjä ajatuksia tulemasta mieleen.


Halutessasi voit tehdä kyseisen testin TÄÄLLÄ. Sivulla on muitakin testejä, joita voi tehdä. 

Hygieniaan liittyvät pakkoajatukset

Nämähän ovat hyvin tavallisia, ja niiltä en ole itsekään välttynyt. En kuitenkaan pese käsiäni pakonomaisesti jatkuvasti, vaan omat hygieniaan liittyvät ajatukseni ovat lähinnä sellaisia, joita esiintyy vieraiden ihmisten aikana.

Kun meillä on vieraita ja he käyttävät wc:tä, en kykene menemään samaan vessaan heidän jälkeensä. Käytän mielummin talon toista vessaa. Vieraiden vessankäyttö on minulle jostain syystä epämiellyttävää, ja jos joudun samaan wc:n mennä, koen suurta tarvetta pestä paikat ensin. Voin mennä samaan vessaan aikaisintaan seuraavana päivänä, jossa vieras on käynyt. Paitsi jos en pese ensin kaikkea ovenrivasta lähtien. 

Kuitenkaan ollessani itse vieraana, ei asia minua hetkauta. Voin mennä vessaan muiden jälkeen ihan huoletta, tai useimmiten. Myönnettäköön, että joskus miesten jälkeen on ikävää mennä tekemään tarpeensa samaan vessaan, vaikka tunteelle ei olisi mitään perustettakaan. 

Hygienia-ajatukset vaivaavat myös muulla tavoin kuin vieraiden "aiheuttamina". Tämäkin kyllä liittyy vessaan. En voi oksentaa likaiseen vessanpönttöön! Siis yäk... Jos kärsin oksennustaudista, wc-istuimen on oltava puhdas, että voin sinne laatata. Sama koskee myös ämpäriä. Tyttö tuli vatsatautiin, ja pesin ämpärin ensin ennen kuin vein sen hänelle... Juu tiedän, hullua. Siinä oli kuitenkin vain hieman pölyä.

En halua satuttaa ketään

Välttelen kaikkia viittä isoa veistä, jotka meillä on. Erityisesti fileerausveistä. Ne saavat aikaan pelottavia ajatuksia. Jos kerron, että pelkään satuttavani niillä, en tarkoita sitä että vahingossa joku kävelee veitseeni, tai että leikkaisin omaan käteeni.

Pelkään sitä, että minä itse kävelen veitsi kädessä ja lyön sillä jotakuta. En halua tehdä niin, en halua satuttaa ketään. Siksi meillä vesimeloninkin leikkaa mies. 

Veitsiajatus on vakio. Minut valtaa kummallinen olotila, kuin unessa kulkisin, pian sen jälkeen kun käsittelen isoa veistä. Tunnen, etten hallitse sitä. Sillä on oma tahto. Pelkään, että se tahtoo satuttaa. Ajatus pelottaa minua, entä jos satutankin tahallani vaikka lapsiani? 

Tietenkään en tee niin. Pilkon mitä pilkkoa pitää, ja laitan veitsen äkkiä pois käsistäni. Kauas. Niin etteivät lapsetkaan saa sitä käsiinsä. Entä jos lapsille tulee samoja ajatuksia, mutta he eivät osaa hallita niitä? Vai, olenko se sittenkin minä, joka en hallitse ajatuksiani? Miksi nämä ajatukset eivät tule pienten veisten kanssa...


Inside my head 


Kuka tahtoo satuttaa minua

No sitten aseet. Ne kuuluvat pitkälti myös fobioihini, pelkään aseita niin kauan kun ne ovat jonkun toisen kädessä. Jos ase on minulla, kaikki on hyvin.

Tämä pelko ja niihin liittyvät ajatukset ovat tulleet vasta aikuisena. Lapsena mummolassa oli jatkuvasti aseita; käytiin metsällä, ammuttiin savikiekkoja jne. Kotona oli aseita, alkoholisti-isäni starttirevolveri, ryyppykaverin piilotettu haulikko kellarin oven takana sekä paljon muita joista en edes tiedä. 

Olen aiemmin kirjoittanut blogissani, miten isäni ampui katkaistulla haulikolla sisällä, yksi hauleista kimposi seinästä tms. jalkaani. Olen miettinyt onko tässä jokin juurisyy tällekin typerälle ajatukselle, että asetta käsittelevä ihminen haluaa satuttaa minua tai läheisiäni.  

Jos lähistöllä on pyssy, joka ei ole ilmakivääri tai lelupyssy, muutun levottomaksi. Ajattelen, että ase saa ihmisen sekaisin, ja hän alkaa silmittömästi ampua muita. 

En kuitenkaan tiedä, kuuluuko tämä enemmän fobioihin kuin pakkoajatuksiin. Kirjoitan joskus lisää fobioistani. 

Stressi aiheuttaa edelleen tarvetta pakkotoiminnalle

No okei, tämä on lapsuudesta säilynyt mutta se on hallinnassani siten, etten vain toimi kuten aivoni yrittää kehottaa. Stressi esimerkiksi tulevasta tai tekemättä jääneestä asiasta saattaa vaivata minua edelleen siten, että aivoni yrittävät saada minua masturboimaan oloni helpommaksi. 

Sitä en enää tee, vaikka siitä onkin apua. Heh. Ajattelen jotain muuta, tai sitten laitan tekemättömän asian työjonoon vaikka seuraavana päivänä hoidettavaksi. Sekin auttaa ja helpottaa. Sitten se on taas pois päiväjärjestyksestä. 

Järjestys ja hamstraaminen

Kaikki meillä vierailleet tietävät, että järjestys ei ole koskaan ollut minulle tärkeää. Pöydät notkuvat tavaraa, etenkin paperia. Mutta syöttötuolit ovat aina samassa järjestyksessä; valkoinen Tripp Trapp ensin, varsinainen syöttötuoli vasta sitten. Toisenlainen järjestys on luonnoton, ja jos ne ovat jossain muussa järjestyksessä, asia vaivaa minua niin paljon että tuolit on vain järjestettävä uudelleen.

Vaikka tavarat saattavat olla epäjärjestyksessä muiden mielestä, niillä saattaa olla silti olla mielessäni järjestys. Ja auta armias, jos sen menet sekaamaan! Ärsyttää ihan suunnattomasti, jos tietyt esineet eivät olekaan siellä mihin ne minun mielestäni kuuluvat! 

Sitten ne paperit... Hamstraan niitä. Siksi meillä on paperia joka paikassa. Yhtäkään lasten piirustuksista ei malttaisi heittää pois, kaikki pitää säästää jos niillä oli myöhemmin jokin merkitys.

Sama liittyy useimpiin tavaroihin. Olen melko huono heittämään roinaa pois, jos niitä tarvitsee joskus myöhemmin. Jos joku paita esimerkiksi on ollut minulla kolme vuotta, enkä ole sitä kertaakaan käyttänyt, en raaski sitä silitikään heittää pois. Jospa käytän sitä vielä joskus?



Jonkin verran näihin ajatuksiin auttaa se, kun itse tiedostaa oman pöljän toimintansa ja ajatuksensa. Joka tapauksessa, aika pientä tämä on sen rinnalla mitä VOISI olla. Nämä eivät varsinaisesti haittaa elämääni, joskin ovat kiusallisia välillä. En kuitenkaan kierrä tupaa sataa kertaa tarkistaen joka pistorasiaa, tai siivoa kymmentä kertaa päivän aikana.... 

Sitä paitsi, jonkin verran näitä esiintyy kaikilla, I think. 


- Meikku




Kävitkö tekemässä ocd-testin? Paljonko tuli?

Kommentit

  1. 15.

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Täytyy käydä lukemassa vielä se lapsuudestasi kertova teksti.

    VastaaPoista
  2. Sain testissä 32 pistettä. Ja kyllä, kuljen psyk.sairaanhoitajan luona säännöllisesti juttelemassa ja olen pitkällä sairauslomalla vakavan masennuksen vuoksi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista ja pahoittelen myöhäistä vastausta. Jostain syystä en enää saa ilmoitusta uusista kommenteista sähköpostiini.

    Minäkin nyt kävin psykiatrisen sairaanhoitajan luona kartoituskäynnillä, nyt odottelen aikaa psykologille. Toivottavasti näistä pääsee eroon jossain vaiheessa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit