Avioeron tiellä(kö)?

((Siirretty KK:n blogista))

Sain edelliseen blogikirjoitukseeni Ystävyys on asia, joka on kuin lasia kommentin, jossa pyydettiin ettei sitä julkaistaisi. Kunnioitan tietenkin tätä toivetta, mutta haluan silti antaa kommenttiin vastineen. Tulkoon se sitten blogikirjoituksen muodossa.

Pitipä lukea oikein tauon jälkeen uudestaan oma kirjoitukseni, sillä en muista koska olisin viimeksi tullut niin väärinymmärretyksi. Mietin monta päivää tuohon kommenttiin vastaustausta. Mitä vastaisin, jos sen sittenkin julkaisisin. Sitten mietin, että onko sen kirjoittaja joku tuttu, mutta kuitenkin sen verran kaukainen joka ei tiedäkään muutamaa asiaa meistä kahdesta, ja erityisesti miehestäni.



Olipa sitten kuka tahansa, kiitän kommentista ja kirjoitan aiheesta nyt blogiin.
Kommentissa kirjoittaja mietti, että olen kenties avioeron tiellä. Jäin tuota miettimään, sillä en (totta puhuakseni) tiedä itsekään millä tiellä olen. Olen siis harhautunut polulle, jonka määränpää ei ole tiedossa. Eksyksissä, niin sanotusti.

Sitten jäin miettimään, että jos olen avioeron tiellä, niin mitä sillä tiellä tulee vastaan? Loputtomia riitojako, erimielisyyksiä? Mistä tietää, että tämä alkaa olla nyt loppu? Kertokaa te, jotka olette joskus eronneet.

Olen sitä mieltä, että omat kuohuni ovat aavistuksen tasaantuneet. Siihen vaikuttaa kovasti se joku, jolle olen voinut ajatuksistani kertoa. Toki näitä asioita on puitu myös puolison kanssa, mutta kun hänellä ei ole ulkopuolisia silmiä tilanteeseen, hän ajattelee asioita luonnollisesti omilta kantimiltaan. Tulos on syvä huokaus.

Meillä ei ole joka päivä riitoja, tai erimielisyyksiä. Meillä on ollut viime aikoina paljon nauruakin. Niinä hetkinä, kun oma pää on räjähtämispisteessä pahasta olosta, on auttanut puhuminen juurikin toiselle ihmiselle. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, mutta seuraava ehdotus puolisolle suistaa kaiken taas radaltaan: Ulos kaverin kanssa!

Minulle jätetyssä kommentissa mainittiin tuo tanssilattia, ja nimenomaan siinä merkityksessä, että olisin menossa tanssimaan iskeäkseni toisia miehiä. Ensin nauroin ja sen jälkeen suutuin. Ne jotka minua yhtään tuntevat, tietävät, että minä tosiaan rakastan tanssilattiaa ja menevää musiikkia, etenkin ysäriä.

Kaipuuni tanssimaan ei ole sitä, että lähtisin hakemaan sieltä uutta rakkautta. En tosiaan tiedä milloin viimeksi olisin näin paljon tullut väärinymmärretyksi. Puolison jarruttelu uloslähtöön on jotain muuta, ja se "muu" kuormittaa avioliittoamme paljon enemmän kuin minun alkanut eheytymisprosessini.

Koska minä en ole kovin tukevasti loppujen lopuksi ollutkaan jalat maassa (toisin kuin olen luullut), en tiedä pystynkö olemaan tarvittava peruskallio ja tukipilari puolisolleni, joka käy omaa taistoaan sisäisiä demonejaan vastaan. Minulla ei ehkä ole riittäviä voimavaroja pitää vastaan, vaan saatan kaatua hänen mukanaan. Jos näin käy, silloin olemme todennäköisesti avioeron tiellä.
Siinä vaiheessa on syytä katsoa kriittisin silmin lastemme hyvinvointia, vaikka hyvin olemme saaneet pidettyä tuuliset säät heidän ulottumattomissa.

Pohjustelin kirjoituksessani Sä et oo se nainen jonka kanssa mä menin naimisiin hieman muutosprosessiani. Olen muuttunut todella paljon siitä kun menimme naimisiin, ja ehkä eniten juuri alkoholisti-isäni kuoleman jälkeen. Siitä on nyt reilu vuosi. En ole koskaan ollut mikään suuri stressaaja muutakuin tietyistä asioista, mutta nyt se on antanut periksi vieläkin enemmän.
Tunnen oloni loistavaksi, vapautuneeksi. Nauran kenties helpommin ja vieläkin typerämmille jutuille mitä ennen. Haluan ennenkaikkea elää. Tuntea tuulen kasvoillani, auringon lämmittävät säteet ihollani.

Oli tämä tie jota pitkin kuljen mikä tahansa - otan vastaan sen tarjoaman määränpään. En käänny enää takaisin.

- Meikku

Kommentit

Suositut tekstit