Kun rakkaus on rikki

((Siirretty KK:n blogista))

Oksettaa, En saa alas edes kahvikupillista, ja työt alkaisivat viiden minuutin kuluttua. Mustikkajogurtti kulhossa pöydällä etoo, aamupala jää syömättä. Nukuin yksin viime yön, ja jatkossa tulen myös nukkumaan määrittelemättömän ajan.

Yöllä heräsin milloin hikisenä, milloin kylmissäni vain huomatakseni, että hampaat lyövät loukkua siitä huolimatta kumpi tila on kulloinkin.

Me erosimme viikonloppuna. Siihen se tie lopulta vei. Minä rikoin meidän perheemme, ja nyt yksi on lähtenyt talosta, jota niin suurella innolla teimme. Siitä piti lähteä vasta jalat edellä, mutta toisin kävi; ehdimme asua siinä vain kaksi vuotta.



Vallitseva tilanne iski tajuntaani vasta eilen illalla, kun toinen oli jo lähtenyt. Niin tosiaan... Nyt olenkin yksin. Eli mitä se siis tarkoittaa? Sitä, että ei voi enää tuskailla tietokoneen kanssa ja odottaa, että toinen tulee auttamaan. Sitä, että nyt on ostettava se oma auto, selvittävä kauppareissuista yksin, korjattava rikkinäinen pyöränrengas itse, tehdä päätökset yksin... Kaikki yksin.

Tämä on minulle suurin mahdollinen itsenäistymisen hetki. Olen siitä yhtäaikaa sekä kauhuissani, että innoissani.

Ero ihmisestä, jonka kanssa on ollut noin luokkaa 15 vuotta ei ole helppo. En voi sanoa, että meillä olisi ollut varsinaisesti huono suhde. En kadu mitään. En kadu myöskään eroamme. Lapsille tämä on rankkaa vielä, koska iskä ei enää halaa ja suukota joka ilta hyviä unia, mutta he tottuvat, sopeutuvat ja huomaavat, että tämä oli parempi näin.

Jokainen, jonka puoliso on ollut/on masentunut, tietää suurinpiirtein mitä me kävimme läpi viimeisen vuoden aikana. Kun on niitä huonoja kausia välillä... Hiukseni alkoivat lähteä tukkoina päästä, aloin itsekin voida pahoin. Tiuskin lapsille turhaan pelkästään siksi, että heistä jompikumpi nyt sattui kysymään jotain.

En myöskään jaksanut mitään. En jaksanut kiinnostua pihan laittamisesta talvikuntoon, vaikka puutarhan laitto on ollut aina minulle mieluista puuhaa. En tyytynyt mihinkään, minua oli mahdoton miellyttää, kaikki mitä puolisoni teki - oli tietenkin väärin.

Aloin jo kesällä miettiä silloin tällöin, millaista olisi asua yksin. Lasten vuoksi ei ole oikein, että vanhemmat purkavat omaa pahaa oloaan heihin. Minä tunnustelen näitä asioita herkillä tuntosarvilla oman lapsuuteni vuoksi.

Ensin säikähdin ajatuksiani, ja ravistin nopeasti mietteet päästäni. Myöhemmin olin melko varma, että eroon tämä tulee päättymään. Ja niin lopulta kävi.

Olen häpeissäni siitä, että olen aiheuttanut suurta pahaa oloa entiselle puolisolleni, sekä myös lapsille. Lapset eivät menetä isäänsä, mutta eskarilainen miettii, miten me oikein selviämme. Kyllä me selviämme, ei meillä ole muuta vaihtoehtoa. Nyt on se hetki, kun on pakko olla vahvaakin vahvempi, olenhan lisäksi vastuussa kahdesta lapsesta. Tyttömme huolehtii asioista, joista hänen ei tarvitse välittää.

Sydämeni särkyy joka ilta, kun tyttö itkee ikäväänsä. En silti aio ottaa syitä niskoilleni ja murtua sen taakan alla sillä tiedän, että aika hoitaa tehtävänsä. Viikot kuluvat nopeasti, ja pian he huomaavat että taas tuli iskä hakemaan heidät kakkoskotiin.

Siitä huolimatta, että olen positiivisella mielellä, koen iltaisin ahdistusta. Muutun levottomaksi, enkä osaa nauttia olostani. Kaipaan kaveria rauhoittamaan minua, pelkkä läsnäolokin riittää. Ehkä sekin auttaa ajan kanssa.

Vaikka olenkin nyt yksin, en silti ole yksin. Ystävät kyselevät miten voin, ja voin aina laittaa viestiä heille kun on heikko hetki. Mutta en ole vieläkään ymmärtänyt, että kukaan ei enää puutu siihen millaisia kuvia otan vaikka Instagramiin, tai mitä ostan, tai mihin menen. En ole ymmärtänyt, että en ole tilivelvollinen kenellekään menoistani.

Viimeisen vuoden aikana olen muuttunut niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen mennyt vuoristorataa ylös alas, ja nyt kun vihdoin pääsin suht. tasaisesti huipulle, alkoikin puolisoni oireilla. En tiedä, olisinko pystynyt käsittelemään näitä asioita paremmin, jos olisin kokenut turvallisen ja tavallisen lapsuuden.

Minulla ja lapsillakin on muutto edessä. Tästä hirsitalosta tulee jonkun toisen perheen koti. Haluaisin uskoa, että kaikella on tarkoituksensa, se tarkoitus pitää vain löytää. Kello on 22:15, levottomuus ei vielä ole vallannut mieltäni, vaikka vasemmasta nimettömästäni puuttuu jotain.

- Meikku




Kommentit

Suositut tekstit