MIEHEN MALLI SAADAAN JO LAPSUUDESSA

(Siirretty KK:n blogista)

Tiedätkö sen tunteen, kun olet eronnut puolisostasi, ja näet vihdoin asiat selvästi? Tai ylipäätään, kun vain asiat rysähtävät kertalaakista tajuntaan salvaten hetkeksi hengityksen ja aiheuttaen kenties käsien tärinää.

Kun sinä vähän kuin puolustelet sitä ex-puolisoa sen vuoksi, että tunnet syyllisyyttä aiheuttamastasi erosta ja särkyneestä sydämestä.

Ja sitten kun ymmärrät, että et puolustellutkaan siksi että tuntisit syyllisyyttä... Vaan siksi että häpeät myöntää, miten sinua on kohdeltu parisuhteessa.

Kun häpeät myöntää, miten olet itse antanut kohdella itseäsi.

Katsot liian läheltä sitä samaa, mitä on tapahtunut lapsuudessasi ja se on sinulle niin tuttua ja normaalia. Asian tajuaa vasta siinä vaiheessa, kun tilanteesta on kulunut jonkin aikaa, ja kun pari ihmistä asiasta on suoraan sanonut.

Prosessoit asiaa monelta eri kantilta ja vihdoin myönnät, että elämässäsi on ollut alistajia, ja että olet itse mahdollistanut sen. Ei se kaikki ollutkaan normaalia toimintaa parisuhteessa.

Asiat, joita sinulle tehtiin ja joita et halunnut. Mutta et sanonut sitä aina joka kerta ääneen, vaan huusit äänettömästi ja toivoit että kaikki olisi pian ohi. Siitä tuli velvollisuus.

Ja olit ärtyisä kun alistuit siihen kaikkeen. Toinen alkoi näyttää vastenmieliseltä. Olet sanonut ettet tykkää, mutta siitä huolimatta asiat tapahtuivat.

Jotkut viisaat sanoo, että sitä etsii helposti sellaisen puolison kuin oma isä tai äiti on. Olet aina ajatellut, että se on täyttä shaibaa, kunnes tajuat että tykkäät käsillä tekevistä miehistä, jotka ovat voimakastahtoisia ja jos mahdollista niin vielä vähän "pahoja poikia".

Isän tyttönä haluat katsoa puolisoasi ihaillen. Sinulla on oltava edes illuusio siitä, että hän pystyy pitämään langat käsissään. Jos näin ei käy, sinä teet sen. Alat helposti pomottamaan, ja näin on päässyt jo virallisestikin päättyneen avioliiton aikana käymään.

Et halua olla rajaton. Siinä mielessä olet kuin pieni lapsi. Tahdot säilyttää itsemääräämisoikeuden omaan elämääsi, ja tahdot saada sanoa Ei, jos siltä tuntuu. Mutta haluat myös, että toisella on mielipide joka tuodaan julki. Ei tarvitse sitten jälkikäteen sanoa että toinen määrää kaikesta.
Ja osaathan sinä sanoa ei. Moneen asiaan. Moneen uuteen asiaan, joka tuntuu sinusta pelottavalta.

Sitten kun puoliso hiipii iholle, syyllistää ja valittaa samasta asiasta, annat periksi. Podet ehkä syyllisyyttä, että näin taitaa olla, ja hyväksyt häneltä tekoja joita sinulle tehdään vaikka et haluaisi.
Sitten hienovarainen alistaminen on levittänyt lonkeronsa muuallekin.

Saat lahjoja. Saat kukkia, ja tavaroita joista et oikeastaan pidä. Voit joko teeskennellä kiitollista, tai sitten sanot suoraan ettet pidä. Mutta onhan tuo nyt hirveän epäkohteliasta ja kiittämätöntä niin sanoa, etenkin kun toinen nimenomaan haluaa sinut kiitollisuudenvelkaan itseään kohtaan. Hän haluaa tuntea itsensä korvaamattomaksi ja saada osakseen arvostusta.

Ja sinä et tiedä mitä ajatella. Kun juuri olet sanonut, ettet tykkää tuollaisista ja sellaiset kuitenkin sait. Sulle ei kans mikään kelpaa. Mä yritän hyvää hyvyyttäni sulle tuoda mutta rouvalle vaan ei kelpaa. 
Sinä ehkä määräät kaapin paikan talossa, mutta siihen se jää. Parisuhteestanne määrää alistava puoliso, jolla on ikäviä keinoja toteuttaa itseään saadakseen valtaa, mutta myös kostaakseen kelvottoman vaimonsa kiittämättömyyden. 

Kaikki tapahtuu niin huomaamattomasti, että sinä et lainkaan tajua missä mennään. Luulet olevasi tasavertainen ja että asiat ovat myös sinun päätäntävallassasi. Eipä ole.

Koet olevasi paskamainen puoliso, koska saat toisen käyttäytymään kuten hän tekee. Hän syyllistää sinua, ja sinä menet uskomaan kaiken kun tarpeeksi kauan niin toitotetaan. Ja vastapainoksi alistut vielä lisää, koska haluat toki olla mieliksi etkä mitenkään paskamainen, ettei sitten toisen tarvitsisi lähteä etsimään parempaa!

Eron sitten sattuessa sinun tahdostasi, et osaa sanoa todellisia syitä sille, vaan kerrot joukon syitä jotka itsestäsikin tuntuvat "ontoilta". Selität ahdistuksesta ja pahasta olosta kotiin tullessa, ja että et enää rakasta. Ja toinen ei kykene ymmärtämään tunteita tai asettumaan toisen ihmisen asemaan.
Eron jälkeen seisot kaupassa ja mietit, että mitä pitää ostaa. Toinen on varastanut itsenäisyytesi, ja hoitanut kätevästi kauppaostoksetkin vaikka itse olet lähes joka kerran ollut mukana maksumiehenä... Antaen kaiken tapahtua.

Sitten kuukausia eron jälkeen alat miettimään vanhoja kaverisuhteitasikin. Sitä, miten cool oli olla kaveria niiden kanssa joilla oli vähintäänkin kyseenalainen moraalikäsitys oikeasta ja väärästä. Kun sitten ymmärrät, että olet saanut muka hyvältäkin ystävältä vastalahjaksi sekä henkistä-, että fyysistä väkivaltaa, on olosi jokseenkin tyhjä.

Koko eletty elämä tuntuu tyhjältä. Pelkältä valheelta. Et tiedä kuka olet ja mihin olet menossa.
Tiedät vain sen, että sinulla on ihanat lapset. Lapset, joiden niin ikään annat pahoinpidellä itseäsi.
Sinulla on ihana mies, joka saa sinut leijumaan pilvissä (ja rysäyttää aika ajoin takaisin maahan niin että on suoranainen ihme ettei mitään ole murtunut). Etkä voi ymmärtää, mikä sinussa olisi niin mahtavaa ja upeaa että olisit ansainnut nuo kaikki kehut. Juurihan olet pitkään potenut syyllisyyttä asioista, jotka ovat edellisessä suhteessasi olleet vinksallaan.

Aloitat kaiken alusta. Etsit elämällesi suunnan ja uutta sisältöä. Opettelet sanomaan EI ja myös tarkoittamaan sitä. Et suostu mihinkään mihin et ihan oikeasti halua. Puhut tunteistasi rehellisesti. Myönnät itsellesi asioita, ja hyväksyt oivallukset. Opit niistä jotain.
Opit tuntemaan itsesi ja ymmärtämään itseäsi. Käyt keskustelua yliminäsi kanssa, ja opit olemaan itsellesi armollisempi.

Totuus on se, että läheisriippuvainen on helvetin hyvä saalis alistajalle.

- Meikku