MITÄ KUULUU TÄNÄ VUONNA ALKOHOLISTIN LAPSI?
(Siirretty KK:n blogista)
Kirjoitan pitkästä aikaa postauksen siitä, missä mennään. Jatkossa pysytte asiasta perillä seuraamalla ja tilaamalla Youtube-kanavaani, johon julkaisen videoita nimenomaan perhearjen näkökulmasta.
Vuosi sitten tähän aikaan olin juuri muuttanut lasten kanssa hirsitalosta pois, rivitaloon jossa nyt asumme vielä pari viikkoa. Taistelin työn, henkisen väsymyksen, exmiehen, muuttostressin ja talousasioiden kanssa.
Myös tuore parisuhde toi omat lusikkansa soppaan, sillä on oikeasti aika kova työ tutustua uuteen ihmiseen, oppia tuntemaan tätä ja huomata, että mielipiteet, tavat ja asenteet voivat olla joissain asioissa ihan jotain muuta kuin itsellä ja mihin oli aiemmin tottunut.
Kulunut vuosi on tuonut hirveästi uusia asioita elämääni ja näkökulmia menneeseen. Olen työstänyt päätäni enemmän kuin koskaan, tajunnut asioita ja välillä järkyttynytkin niistä. Mutta niihinkään en olisi millään pystynyt yksin - ehkä koskaan.
Minulla on ollut onnea saada mies, jolla tuntuu olevan ymmärrystä näiden asioiden päälle, jota kiinnostaa mitä minulle kuuluu ja halua oppia lisää minusta. Minulla oli onnea saadessani purkaa mieltäni myös ihanalle psykologille. Hänen kanssaan taipaleeni on jo päättynyt. Ajankohta oli täysin oikea, sillä lapsuuden lisäksi sain purkaa myös entisiä suhteitani ja nykyhetkeä.
Apunani ovat niin ikään olleet myös ystävät ja sukulaiset.
Miten paljon voikaan vuoteen mahtua. Jälleen on edessä muutto. Meille syntyy myös kevätvauva, joka ei ollut mikään itsestäänselvyys. Mutta siitä kuulette ehkä youtuben puolella sitten myöhemmin.
Muutto on oikeastaan "hyppy tuntemattomaan", ennalta suunnittelmattomaan tulevaisuuteen. Olen äitiyslomalla tämän vuoden, enkä jatka perhepäivähoitajan töitäni enää uudessa paikassa. Siihen on syynsä. Työllisyysmahdollisuudet ovat aika heikot siis ihmisellä, jolla ammatteina ovat sihteeri ja perhepäivähoitaja.
Tarvitaan siis uusi ammatti. Koulunpenkki kutsuu. Ensin pitää päästä sinne kouluun. Oikeastaan tällä hetkellä olen sen verran pessimistinen, etten usko työllistyväni ylipäätään edes koko kaupungissa kielivaatimusten takia.
Ai hienoa, tunnistinpas juuri tunnelukon nimeltä pessimistisyys aktivoitumisen. Olen tässä viime aikoina ollut muutenkin aika alakuloinen, ettei toisaalta mikään ihme.
Olen kyllä tyytyväinen nykytilanteeseen noin muuten, mutta huomaan että suojattomuus, pessimistisyys, kaltoinkohtelu, hylkääminen, ulkopuolisuus, tunnevaje, uhrautuminen, vaativuus ja erityisesti vajavuus ovat viime aikoina nostaneet aika voimakkaasti päätään.
Siihen voi vaikuttaa monikin asia. Hormonit (raskaus), mm. raskauden vuoksi huonosti nukutut yöt, lähestyvä muutto, pitkät eroajat toisesta, lasten vaativuus (koen etten riitä koska etävanhemmalla "on aina niin paljon kivempaa"), sekä kavereiden jääminen tänne muuton myötä. Pelkään siis yksinäistä elämää jossa kehittyy riippuvuus perheeseen ja lopulta oma elämä unohtuu täysin.
Mainitsinkin Youtubessa videollani ohimennen, että toivottavasti muutto ei tuo mukanaan ahdistusoireita. Vaikka odottaakin innolla uuden elämän alkua, se tuo kuitenkin myös pelkoja mukanaan. Aika näyttää, kuinka tässä käydään. Mutta sitä matkaa kuljen vlogin puolella.
Myös näkemäni painajaiset ovat muuttuneet. Saatan nähdä nykyään painajaisia vihreästä talosta, mutta siellä ei ole alkoholisti-isääni, vaan äiti hilluu humalassa. Olen ajatellut sen niin, että isäni kohdalla asiat ovat suurin piirtein käsitelty ja "unohdettu", mutta nyt onkin äiti vuorossa. Tulen kirjoittamaan tästä aiheesta erikseen myöhemmin.
No niin, mutta tänä vuonna kuuluu tällaista. Vuosihan on vasta aluillaan, joten kaikenlaista jännää voi vielä tulla vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä vuosi 2020 on ehdottomasti parempi kuin viime vuosi.
Jos viime vuonna ei olisi ollut niitä ihania hetkiä (kuten esimerkiksi kosintaa Lankosken kivisellä holvisillalla) ja monia muita, olisi viime vuosi mennyt onnellisuuden osalta reilusti miinukselle. Alkuvuosi oli kuitenkin niin vaikea ja haastava, että vasta kesällä alkoi aurinko paistaa risukasaan kunnolla.
Tänä vuonna olen vielä kaksi viikkoa töissä, ja sen jälkeen aloitan äitiyslomani. Työt päättyvät siis muuttoon, pois Etelä-Pohjanmaalta. Asunto on ollut jo hyvän aikaa katsottuna valmiiksi. Palvelut sen läheisyydessä on kartoitettu, samalla lasten koulut ja päivähoidot hoidettuna/haettuna.
Poikaa hain kahdeksi päiväksi viikossa päiväkotiin, ettei aivan pitkiin täihin tule kotona minun ja vauvan kanssa. Hain samaan syssyyn myös eskaripaikkaa, joka hänellä olisi ajankohtainen syksyllä. Lapset surevat kavereiden jäämistä tänne, etenkin ekaluokkalainen, vaikka olenkin varma että hän saa uusia ihania kavereita uudestakin koulusta.
Lyhyestä virsi kaunis. Palataan taas tunnelukkojen maailmaan seuraavassa tekstissä.
- Meikku
Kirjoitan pitkästä aikaa postauksen siitä, missä mennään. Jatkossa pysytte asiasta perillä seuraamalla ja tilaamalla Youtube-kanavaani, johon julkaisen videoita nimenomaan perhearjen näkökulmasta.
Vuosi sitten tähän aikaan olin juuri muuttanut lasten kanssa hirsitalosta pois, rivitaloon jossa nyt asumme vielä pari viikkoa. Taistelin työn, henkisen väsymyksen, exmiehen, muuttostressin ja talousasioiden kanssa.
Myös tuore parisuhde toi omat lusikkansa soppaan, sillä on oikeasti aika kova työ tutustua uuteen ihmiseen, oppia tuntemaan tätä ja huomata, että mielipiteet, tavat ja asenteet voivat olla joissain asioissa ihan jotain muuta kuin itsellä ja mihin oli aiemmin tottunut.
Kulunut vuosi on tuonut hirveästi uusia asioita elämääni ja näkökulmia menneeseen. Olen työstänyt päätäni enemmän kuin koskaan, tajunnut asioita ja välillä järkyttynytkin niistä. Mutta niihinkään en olisi millään pystynyt yksin - ehkä koskaan.
Minulla on ollut onnea saada mies, jolla tuntuu olevan ymmärrystä näiden asioiden päälle, jota kiinnostaa mitä minulle kuuluu ja halua oppia lisää minusta. Minulla oli onnea saadessani purkaa mieltäni myös ihanalle psykologille. Hänen kanssaan taipaleeni on jo päättynyt. Ajankohta oli täysin oikea, sillä lapsuuden lisäksi sain purkaa myös entisiä suhteitani ja nykyhetkeä.
Apunani ovat niin ikään olleet myös ystävät ja sukulaiset.
Miten paljon voikaan vuoteen mahtua. Jälleen on edessä muutto. Meille syntyy myös kevätvauva, joka ei ollut mikään itsestäänselvyys. Mutta siitä kuulette ehkä youtuben puolella sitten myöhemmin.
Muutto on oikeastaan "hyppy tuntemattomaan", ennalta suunnittelmattomaan tulevaisuuteen. Olen äitiyslomalla tämän vuoden, enkä jatka perhepäivähoitajan töitäni enää uudessa paikassa. Siihen on syynsä. Työllisyysmahdollisuudet ovat aika heikot siis ihmisellä, jolla ammatteina ovat sihteeri ja perhepäivähoitaja.
Tarvitaan siis uusi ammatti. Koulunpenkki kutsuu. Ensin pitää päästä sinne kouluun. Oikeastaan tällä hetkellä olen sen verran pessimistinen, etten usko työllistyväni ylipäätään edes koko kaupungissa kielivaatimusten takia.
Ai hienoa, tunnistinpas juuri tunnelukon nimeltä pessimistisyys aktivoitumisen. Olen tässä viime aikoina ollut muutenkin aika alakuloinen, ettei toisaalta mikään ihme.
Olen kyllä tyytyväinen nykytilanteeseen noin muuten, mutta huomaan että suojattomuus, pessimistisyys, kaltoinkohtelu, hylkääminen, ulkopuolisuus, tunnevaje, uhrautuminen, vaativuus ja erityisesti vajavuus ovat viime aikoina nostaneet aika voimakkaasti päätään.
Siihen voi vaikuttaa monikin asia. Hormonit (raskaus), mm. raskauden vuoksi huonosti nukutut yöt, lähestyvä muutto, pitkät eroajat toisesta, lasten vaativuus (koen etten riitä koska etävanhemmalla "on aina niin paljon kivempaa"), sekä kavereiden jääminen tänne muuton myötä. Pelkään siis yksinäistä elämää jossa kehittyy riippuvuus perheeseen ja lopulta oma elämä unohtuu täysin.
Mainitsinkin Youtubessa videollani ohimennen, että toivottavasti muutto ei tuo mukanaan ahdistusoireita. Vaikka odottaakin innolla uuden elämän alkua, se tuo kuitenkin myös pelkoja mukanaan. Aika näyttää, kuinka tässä käydään. Mutta sitä matkaa kuljen vlogin puolella.
Myös näkemäni painajaiset ovat muuttuneet. Saatan nähdä nykyään painajaisia vihreästä talosta, mutta siellä ei ole alkoholisti-isääni, vaan äiti hilluu humalassa. Olen ajatellut sen niin, että isäni kohdalla asiat ovat suurin piirtein käsitelty ja "unohdettu", mutta nyt onkin äiti vuorossa. Tulen kirjoittamaan tästä aiheesta erikseen myöhemmin.
No niin, mutta tänä vuonna kuuluu tällaista. Vuosihan on vasta aluillaan, joten kaikenlaista jännää voi vielä tulla vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä vuosi 2020 on ehdottomasti parempi kuin viime vuosi.
Jos viime vuonna ei olisi ollut niitä ihania hetkiä (kuten esimerkiksi kosintaa Lankosken kivisellä holvisillalla) ja monia muita, olisi viime vuosi mennyt onnellisuuden osalta reilusti miinukselle. Alkuvuosi oli kuitenkin niin vaikea ja haastava, että vasta kesällä alkoi aurinko paistaa risukasaan kunnolla.
Tänä vuonna olen vielä kaksi viikkoa töissä, ja sen jälkeen aloitan äitiyslomani. Työt päättyvät siis muuttoon, pois Etelä-Pohjanmaalta. Asunto on ollut jo hyvän aikaa katsottuna valmiiksi. Palvelut sen läheisyydessä on kartoitettu, samalla lasten koulut ja päivähoidot hoidettuna/haettuna.
Poikaa hain kahdeksi päiväksi viikossa päiväkotiin, ettei aivan pitkiin täihin tule kotona minun ja vauvan kanssa. Hain samaan syssyyn myös eskaripaikkaa, joka hänellä olisi ajankohtainen syksyllä. Lapset surevat kavereiden jäämistä tänne, etenkin ekaluokkalainen, vaikka olenkin varma että hän saa uusia ihania kavereita uudestakin koulusta.
Lyhyestä virsi kaunis. Palataan taas tunnelukkojen maailmaan seuraavassa tekstissä.
- Meikku
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)