PUHUTAANKO RAKKAUDESTA?

(Siirretty KK:n blogista)



Tulin lukeneeksi Janne Saarikiven kolumnin Ylen verkkosivuilta. Se käsitteli romanttista rakkautta, pettymyksiä sekä ylipäänsä ihmisten tapaa glorifioida rakkautta. Kirjoitus herätti sen verran ajatuksia (jotka itsellekin hyvin ajankohtaisia), että ajattelin ottaa myös aiheen tarkasteluun omilta kantimiltani. Linkki tuohon kolumniin postaukseni lopussa.

Kolumnin kirjottaja on siis pettynyt rakkauteen ja eronnut, ja miettii pitäisikö rakkauskin laittaa remonttiin.

Tämä on herkullinen aihe. Tottahan on, että nykyään me rakennamme paljon helpommin uutta sen sijaan, että remontoisimme vanhan. Mutta joskus se vanha on päässyt jo niin huonokuntoiseksi, ettei sitä kannata enää remontoida. Toisaalta, aina ei näe sitä, mikä on järkevintä, vaan tekee nopeita päätöksiä joita ehkä katuu myöhemmin.

Itse en kadu, olen tehnyt oikean päätöksen. Tosin ehdin sitä puntaroida jonkun aikaa ennen kuin olin täysin varma että niin oli tehtävä. En lähtenyt siis remppaamaan rakkautta, vaan lähdin puolivahingossa rakentamaan uutta.

Tällä hetkellä olen vahvasti rakastunut. Sanotaan, että rakastumisen vaihe kestää noin kaksi vuotta, jonka jälkeen voidaan puhua vasta kunnolla rakkaudesta ja rakastamisesta. Kolumnissaan Saarikivi tuo esille etsivänsä romanttista rakkautta, ja tuntee häpeää kun ei sitä löydä.

Väkisinkin tulee mieleeni, että puhuuko hän oikeasti rakkaudesta vai siitä rakastumisen tunteesta ja alun huumasta, joka värittää niin monia uusia suhteita?

Olen paljon eroni jälkeen miettinyt sitä, mikä saa parit pysymään yhdessä vielä kymmenienkin vuosien jälkeen. Kun itse ei ole tähän päivään mennessä löytänyt mitään niin oikeaa ja aitoa. Vai olenko nyt?

Minä kuulun myös siihen jengiin, joka haaveilee kaiken kestävästä rakkaudesta vielä vanhuuspäiville. Että sitä omaa kumppania voisi katsoa vielä vanhana mummunakin vaaleanpunaisten lasien läpi. Niin se vaan ei taida mennä, eihän?

Rakastuminen muuttuu rakkaudeksi ja arkipäiväistyy. Tulee riitoja, kumppanin tapa nyppiä kynsinauhojaan alkaa ärsyttää. Elämä kulkee radallaan, käydään töissä ja kasvatetaan lapsia. Siinä monilla suurin haaste tuleekin; lapset. Ihmiset muuttuvat lasten myötä, myös parisuhde ja rakkaus muuttuvat siinä missä ihmisetkin.

Ei kai voida olettaa, että samasta ruisleivästä tykkää läpi elämänsä? Ei, jos nauttii sen joka kerta samalla tavalla. Mutta jos sitä paahtaa välillä, tai vaihtaa leikkeleen toiseen ja lisää mukaan kasviksia. Voisi kokeilla vaikka maksamakkaraa, ja taas maistuu!

Toista vain ei voi unohtaa sinne kakkavaippojen ja ruuhkavuosien sekaan. Monelle niin käy, tahtomattaankin. Ja sinä aikana kumppanit kasvavat toisistaan erilleen, jos suhdetta ei vaali. Lapset ovat parisuhteessa todellinen koetinkivi, sitä ei todellakaan käy kiistäminen. Ja huonosti käy, jos perustukset on valettu vinoon eikä korjaustarvetta näe: Koko rakennelma voi kellahtaa.

Miksi muuten niin monet nelikymppiset eroavat? Tämän saman ihmetyksen olen kuullut niin monen suusta.

 Lapset saadaan toisen kanssa ja sitten huomataan, että tuo toinen ei enää vastaa lainkaan sitä johon alunperin rakastui. Loppuelämä eletään toisen kanssa. En sanoisi että se on väärin. Miksi roikkua lasten vuoksi suhteessa jos siinä ei pysty olemaan aidosti onnellinen? Katkeroituu vain lisää vuosi vuodelta.

Erotilanteet ovat lasten kannalta aina raastavia. He tahtovat, että vanhemmat palaavat yhteen. He sopeutuvat koska on pakko. Mutta toisinaan niin on parempi, että näin käy. Se voi tuoda mukanaan paljon ihaniakin asioia. Kuten monta uutta sisarusta, ja molemmille vanhemmille tärkeää kahdenkeskistä aikaa kumppaneidensa kanssa.

Kyllä minuakin pelottaa, miten tässä käy, kun arki rysähtää kunnolla päälle ja rakastumisen huuma alkaa tasaantua. Sitä puntaroi, että vastaako lopulta lainkaan sitä, mihin toinen on minussa ihastunut ja rakastunut? Miten hurjia ovat ne ensimmäiset kunnon riidat kun toisella menee järki saunan oven kahvassa roikkuvaan hammaslankaan, jonka toinen siihen aina unohtaa?

Entä kun oma pärstä ja tukka alkaa kyllästyttää, alkaako se kyllästyttää myös kumppania?
Mutta jos nämä asiat tiedostaa jo etukäteen, ovatko mahdollisuudet rakkauden selviämiseen paremmat? Voiko rakkauteen kuitenkin luottaa, ilman turhia panikointeja ja perääntymisiä? Jos vaan ottaa sen niin, että tekee parhaansa ja käy niinkuin käy.

Olen joutunut eroni jälkeen pohtimaan tosissani myös sitä, että mitä se rakkaus oikeastaan edes on. Tuntuu siltä, että en ole tiennyt siitä yhtään mitään. Olen elänyt 35 vuotta, enkä tiedä rakkaudesta yhtään mitään? Ja miten voin kirjoittaa, että parisuhdetta täytyy vaalia, kun en sitä edellisessä suhteessani itsekään tehnyt?

Olen yrityksen ja erehdyksen kautta ymmärtänyt asian vasta nyt. En ole kuuluisa lyhyistä suhteista, enkä sitä halua nytkään. Päinvastoin. Tällä hetkellä tuntuu, että olen vihdoin ymmärtämässä tuosta järisyttävästä tunteesta jotain. Vai onko rakkaus vain muuttunut vuosien varrella eri tavalla koettavaksi tunteeksi, mitä se ennen on ollut?

Sanotaan, että aika kultaa muistot. Tässä ajattelen nyt omia vanhempiani. Isäni poismenosta on kohta kaksi vuotta, eikä äitini ole lakannut muistelemasta. Ei hyviä aikoja, eikä huonoja aikoja. Olivatko he kaikesta huolimatta luodut toisilleet? Vai onko rakkaus sitä, että on tottunut olemaan toisen kanssa niin, että ei enää osaa olla ilmankaan? Onko rakkaus sitä, että on syvästi kiintynyt toiseen ihmiseen, ja tekee hänen puolestaan asioita vielä vuosien ja taas vuosienkin kuluttua?

Minusta rakkaus on sitä, että haluaa olla toisen lähellä, koskettaa toista, ilahduttaa, huomioida kaiken arjenkin keskellä. Seurata hymy huulilla hänen toimiaan ilman että hän edes huomaa. Maata kainalossa ja jutella päivän tapahtumista. Halata ja tukea vaikeina hetkinä. Arvostaa ja kunnioittaa. Ottaa mielipiteet huomioon. Ja niin paljon muuta. Siitä oppii koko ajan lisää, mutta onko koskaan valmis?

Ja ehkä ne vaaleanpunaiset lasitkin voi vanhuksena puhdistaa.

Täältä voit lukea Saarikiven kolumnin. 

- Meikku

Kommentit

  1. I am really surprised by the quality of your constant posts.
    Hi. Sir.. You really are a genius, I feel blessed to be a regular reader of such a blog Thanks so much.. -অনলাইন ইনকাম💕💋 fonts copy paste
    muchWhat is love?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit