Sä et oo se nainen jonka kans mä menin naimisiin

((Teksti siirretty Kodin Kuvalehden blogisivulta))

Miten paljon ihminen voi muuttua kahdeksan vuoden aikana? Miten paljon ihminen voi muuttua vuoden aikana? Miten paljon ihminen voi muuttua puolen vuoden aikana?
Hyvin paljon.

Tänä vuonna (2018) - tarkalleen ottaen marraskuussa, tulee täyteen kahdeksan vuotta siitä, kun menin naimisiin. Silloin olin vielä elävän alkoholistin lapsi. Alkoholisti-isäni oli kerrassaan loistavassa humalassa jo saapuessaan juhlapaikalle, ja höpötti koko alkupuheen ajan puuta heinää vierustovereilleen.

Hääjuhla huipentui pettymykseen, jonka vanhempani humalapäissään aiheuttivat. Eikun... Vai olikos niin, että minä aiheutin pettymyksen isälleni koska musiikki ei vastannut hänen odotuksiaan, ja olikin karaokea perinteisten tanssien sijaan?

Häpesin vanhempiani niin, että juoksin omaa äitiäni karkuun! Kaikkien vieraiden läsnäollessa he käyttäytyivät kuten alkoholistin ja suurkuluttajan kuuluukin: Täysin holtittomasti ja epäasianmukaisesti.

Seuraavana päivänä isäni tuli vielä juhlapaikalta hakemaan juomanrippeitä, että voisi jatkaa ilmaiseksi juomistaan.




Nyt on reilu vuosi isäni kuolemasta, ja minä seilaan lautalla vailla määränpäätä. Menen sinne, minne tuuli kuljettaa. Isäni kuoltua ankkuri pääsi irti, enkä enää itsekään tiedä missä mennään. Ihminen voi muuttua puolessa vuodessa niin paljon, että oma puolisokaan ei enää tiedä kenen vierestä herää.
Vaimosta on tullut uppiniskainen rajojaan koetteleva äkäpussi. Ensin lyheni tukka. Sitten tuli uusi lävistys. Niiden jälkeen lähti kymmenen kiloa painosta, ja lopuksi lähti ukko. Nappasi vain auton avaimet pöydältä ja lähti ajamaan.

Tuli se nyt toistaiseksi ainakin takaisin. Eipä ole tällaista ennemmin meidän suhteessamme käynyt. Mutta nyt kävi. Ja sen sijaan että olisin jotenkin ollut pahoillani, olin itsekin niin vihainen että olisin voinut nukkua sen yön sohvalla. Mietin, että tällaisiksiko riitamme jatkossa muuttuvat? Että toisen on lähdettävä pois tilanteesta saadakseen etäisyyttä.

Olen ollut aina riitoja välttelevä ja sovitteleva, mutta se puoli on kadonnut jonnekin. Nyt päätään nostaa uhmakkuus ja tarve saada haastaa. Minua ei lainkaan harmittaisi kunnon "turpakäräjät", tuntisinpa olevani elossa. Ja kuten vanhaa blogiani lukeneet saattavat muistaa, olen turpaani saanutkin, niin alkoholisti-isältäni kuin ex-avokilta. Silloin en haastanut, mutta jos sama tilanne tulisi eteeni nyt, saattaisin enempää miettimättä tirvaista takaisin.

En silti ole väkivaltainen, vaikka näitä asioita mietinkin. Se on ehkä ennemminkin tarve käsitellä sitä muutosta, joka pääni sisällä on isäni kuoleman jälkeen tapahtunut. Puolisoni sanoi etten ole enää turvallinen ja tasapainoinen, vaan nyt on tullut maanjäristys ja laatat asettautuvat uusiin asentoihin.
Olen aina ollut tunnollinen säästäjä ja hyvä taloudenpidossa. Nyt kaikki säästöt on tuhlattu, yksi tonnin tuhluuluotto otettu, talous kuralla ja matti kukkarossa. Damn... Who am I?

Uskon, että tämä kaikki kuuluu suurempaan prosessiin jota käyn nyt läpi. Psykiatrinen sairaanhoitajakin sanoi, että olen vapautunut ja reagoin siihen hakemalla rajoja. Nyt pitäisi siis miehen kouluttaa tämä narttu talon tavoille. Olen jo pitkän aikaa saanut tahtoni läpi monissa asioissa, enkä osaa suhtautua oikein siihen että minulle sanotaan EI.

Kaikki tämä sai uskoakseni alkunsa siitä, kun aloin ymmärtää etteivät luonteenpiirteiksi luulemat asiat olleetkaan luonteenpiirteitä, vaan lapsuudessa kehitettyjä suojausmekanismeja ja häiriöitä turvattomasta ja väkivaltaisesta lapsuudesta. Toki olen koko ajan miettinyt, ettei ole ihan normaalia ajatella kenenkään tappamista veistä käsitellessä.

Pakkoajatukset sieltä ovat nostaneet päätänsä vasta aikuisiällä. Levy jumittaa suurinpiirtein samoihin asioihin jatkuvasti. Pissajutut ällöttää ja ahdistaa ihan sairaasti. Provinssissa näin kerran erään miehen pissaavan pulloon, jota (oletettavasti) hänen tyttöystävänsä piteli. En päässyt näystä eroon kuukausiin. Oma isäni pissasi kortsuunkin kerran kun ei känniltään päässyt vessaan. Sieltähän nämä tulevat.

Kyllä ihminen voi muuttua pienessä ajassa niin paljon, että puoliso tuumaa etten ole se nainen jonka kanssa hän meni naimisiin. En kyllä olekaan, sen tiedän itsekin. Enkä itseasiassa haluaisi ollakaan!

- Meikku

Kommentit

Suositut tekstit