VOIKO ALKOHOLISMISTA PARANTUA?

 Isäni kuoltua v. 2017, tarkalleen ottaen tästä päivästä neljä päivää eteenpäin, aloin käsitellä hänen sairauttaan, omaa suhtautumistani asioihin ja itseeni, sekä vahvasti kyseenalaistamaan oman itseni sellaisena kuin olin oppinut sen tuntemaan. 

Tunteet olivat lähes sietämättömiä. Miten en olisi muka voinut mitään tehdä isäni hyväksi? Kun hänkin oli vain kärsinyt lopulta omien vanhempiensa tunnekylmyydestä. Eikä häntä enää parantanut sekään, eikä tuonut takaisin se, että hoivasin omaa kolmevuotiasta poikaani, kuten olisin halunnut isäni tulleen hoivatuksi hänen lapsuudessaan. 

Hitaasti etenevä alkoholismi

Isäni kuoltua olin varma, että hänet olisi voitu pelastaa. Jos aikaisemmin olisi asiaan puututtu. Ihan varmasti hänet olisi voitu pelastaa. Ollessani pieni, hänellä oli kunnalla talonmiehen pesti. Hän olisi ollut töissäkin, jos vain...

Jos ja jos ja jos. 

Fakta on kuitenkin se, että hänellä todettiin kohonneita maksa-arvoja jo 2000-luvun alussa. Se oli kirroosin alkutaivalta, ja kesti vielä noin 14 vuotta ennen kuin sairaudet veivät voiton. 

Erään sukulaiseni kanssa mietimme kerran, että mitä aikaa se on ollut, kun isäni juominen kunnolla riistäytyi käsistä. Nuoruuttahan se. Kas kun tuollainenkin riippuvuus on perinnöllistä alkoholismin suhteen, eihän se vaadi kuin päihteen. Ja päihteen käyttö on aloitettu nuoruudessa - kuten usein on tapana. 

Tuo perkeleestä (vaikka en usko edes perkeleihin) peräisin oleva sairaus etenee salakavalasti niin, että ensin ei oikein kukaan tiedä mistä on kysymys. Suomessa suurkulutusta on niin paljon, että alkoholistit eivät heti joukosta välttämättä erotukaan. 

Vasta kun alkaa esiintyä kontrollinmenetyksiä ja muita isompia juttuja, joita nyt vain ei enää mikään järki osaa selittää, voi hälytyskellot alkaa soida. Siis läheisillä. Alkoholistilla itsellään ei ole mitään ongelmaa juomisensa kanssa, mutta kaikilla muilla on ongelmia - ja paljon!

Alkoholismin eteneminenhän usein luokitellaan vaiheisiin: Varhainen vaihe, keskivaihe, myöhäinen vaihe ja rappioalkoholismi. Arvelujeni mukaan isäni myöhäinen vaihe oli jo silloin, kun hän oli siinä 30-40 vuotias.

Voiko alkoholismista parantua?

Yksiselitteisesti ei.

Kerran alkoholisti, aina alkoholisti. Tämä on nyt pilkun viilaamista termeistä, mutta alkoholisti voi raitistua - ei parantua. Raitistuneelle alkoholistille viinaryyppy tai muu päihdyttävä aine on välitön portti uuteen kierteeseen. 

Tätä eivät joko ymmärrä, tai halua ymmärtää moni juuri raitistuneista päihderiippuvaisista. Elämähän on sen jälkeen muuttunut ihan täysin. Kaikki asiat pitää opetella käsittelemään uudella tavalla, ei voikaan enää lähteä yhdelle työpäivän jälkeen, jos siis on enää työtä mihin palata. 

Mutta sitten tässä alkoholismissa on vielä yksi kiva juttu, nimittäin se, että kaikkia alkoholisteja ei saa edes raittiiksi. Päihderiippuvaisella on oltava jonkinlainen tuntu siitä, että hän tarvitsee apua, ketään ei voida pakottaa raittiiksi.

Ja kun sairaus on edennyt riittävän pitkälle, ei siitä enää oikein voi raitistua vaikka yrittäisikin. Rappioalkoholismivaiheessa aivojen muutokset ovat jo niin suuria, ettei tällaista ihmistä voida enää auttaa. 

Voi miten minäkin olin helpottunut, kun isäni lopetti juomisen pian kirroosidiagnoosinsa jälkeen. Kesti hetken tajuta, että riippuvuus oli siirtynyt voimakkaisiin opioideihin. Kipujen vuoksi hän oli saanut reseptin Oxynormeihin, joita hän otti useammin ja enemmän kuin piti. 

Vahingokseen hän ei tajunnutkaan, että kyseinen lääke on PKV- eli pääosin keskushermostoon vaikuttava lääke, jonka käyttöä ja reseptin uusimista seurataan tarkasti. Tämän lisäksi hän oli koukussa rahapeleihin. Veikkauksen sivuilla vierähti hetki jos toinenkin, kun Nokkapokka vei ajan ja rahat. 

Ai mistä tiesin, että riippuvuus on vain siirtynyt vaikka hän ei juonut enää? Koska välittömästi, kun lääkereseptiä ei enää väärinkäytön vuoksi uusittu, isäni hankki kyydin lähimpään Alkoon. Se reissu sitten veikin hänet loppuelämän ajaksi (eli muutamaksi kuukaudeksi) pyörätuoliin. 

Sai hän lääkkeensä tietenkin takaisin, koska ryyppyreisun tuloksena lantio oli murtunut monesta kohtaa. Isäni oli diagnoosistaan saakka ollut tavallaan palliatiivisessa hoidossa, jossa ei enää tehdä varsin parantavia toimenpiteitä vaan pyritään tekemään loppuelämästä siedettävää ja vähentämään kärsimyksiä mahdollisimman paljon.

Kuulostipa kauniilta. Tosi asiassa äitini hoiti isääni ja kesti hänen lääketokkurahöpinöitään, jatkuvaa valitusta ripulina lentävästä paskasta, kipeistä lonkista ja huonoista nukkuma-asennoista. Mutta joo, ei näitä viinajuoppoja sen kummemmin hoivata tässä vaiheessa eikä heidän läheisiäänkään pahemmin. 

Rauha alkoholistin, ja hänen läheistensä sieluille

Alkoholismi on koko perheen sairaus, sen olen itsekin kokeneena todennut. Vielä isäni kuoleman jälkeen olen jollain tavalla miettinyt, että mitä jos... 

Vasta saadessani ystäväkseni raitistuneen alkoholistin, olen ymmärtänyt, että isääni ei olisi voinut auttaa kukaan. Ei kukaan eikä missään vaiheessa. Hän ei milloinkaan myöntänyt itsellään mitään ongelmaa. Hän yritti kieltää jopa maksakirroosidiagnoosin viimeiseen saakka. 

Olen saanut rauhan tässäkin asiassa. En enää mieti jossitteluja. Se oli siinä ja sellainen elämä, toivon vain, että omista lapsistani ei kukaan kanna alkoholismille altistavaa geeniä. 

- Meikku