Ainoa lapsi - ainoa maailmassa?

Tämä on ensimmäinen kirjoitus liittyen lapsuuteeni. Joku on ehkä huomannut Kuka minä olen-välilehdeltä sanoja kuten "alkoholistin tytär" ja muita, joiden on tarkoitus minua kuvailla. Mies olisi kernaasti tahtonut katsoa kanssani nyt televisiota, mutta tässä minä kirjoitan teille juttua lapsuudestani. Lapsuudesta - jollaista en uskonut kenelläkään muulla olevan. Kaikkien muiden perheen olivat tavallisia, mutta ei meidän


Minä siis synnyin vuonna -83 ja olin aivan väärää sukupuolta isäni mielestä. Tai sellaisen mielikuvan olen myöhemmin saanut. Synnyin ennen laskettua aikaa, koska äidilläni oli raskausmyrkytyksen oireita ja synnytys piti käynnistää. Vanhempani olivat menneet naimisiin hieman ennen syntymääni, osittain painostettuina, koska muuten ei olisi saanut kunnalta vuokra-asuntoa. Sellainenhan tietenkin piti perheellä olla jossa on pieni vauva. 

Häät pidettiin, mutta häitä edeltävä ilta on oma lukunsa. Niitä kai saattoi kutsua polttareiksi. Viinaa vedettiin, vaikka äitini oli viimeisillään raskaana, ja hääaamuna hän nukkui humalaansa pois kampaajan tuolissa. Pari vuotta sitten minulla todettiin vasemman korvan takana av malformaatio, synnynnäinen verisuoniepämuodostuma, jota käyn hoidattamassa Helsingissä. Kun ensimmäisen kerran kuulin lääkäriltä diagnoosini, halusin soittaa äidilleni ja haukkua hänet pystyyn, vaikka tiesin että näitä voi tulla kenelle tahansa.

Kato mitä teit kun ryyppäsit raskausaikana!


Isälläni oli kova kiire juopottelunsa kanssa, hän ei paljoa minua hoitanut. Ollessani kolmen kuukauden, he päättivät lähteä baariin, ja veivät minut kahdelle tädilleni hoitoon. Siinä he ihmettelivät mitä tehdä hirmuisen huutavan pienen vauvan kanssa joka oli rintaruokinnalla vieläpä. Ei toinen tädeistäni tainnutkaan siinä paikassa tietää, että hänestä tulee minulle varaäiti, ja minusta hänelle "harjoitusvauva". 



Asuimme joitakin vuosia siinä kerrostalokaksiossa. Varhaisimmat muistoni ovat noin kaksi vuotiaasta, kun olin naapurissa hoidossa. Harjasin naapurin tädin todella pitkää tukkaa sillä aikaa kun vanhempani olivat ties missä. Melkomoista touhua se on ollut jo silloin, muistan vanhempani kännissä makkarissa, alastomina riitelemässä. Minä taisin olla olohuoneen puolella yksikseni, olin paljon yksin. Leikin joskus samassa talossa asuvien lasten kanssa, mutta heidän isompien sisarustensa taholta homma meni yleensä aina kiusaamiseksi.

Ihan pienenä en ollut vielä kauhean tietoinen ympäristöstäni saatikka toisista perheistä, mutta sen toki tiesin jo silloin, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Kouluikäisenä ajattelin, että kaikilla muilla on tavallinen perhe. Olenko ainoa maailmassa jossa asiat on näin? En ole, valitettavasti. Kirjoitusteni ei ole tarkoitus olla sääliä herättäviä, vaan tämä toimii minulle terapiana. Olen löytänyt blogiaiheeni. Tiedän että on muitakin, toivottavasti he löytävät tämän blogin ja saavat siitä voimaa. 

Jatkan lapsuudestani kertomista vielä monen monta kertaa, mutta nyt laitan läppärini kiinni. 

- Meikku 💋

Kommentit

  1. Kiitos kun avaat lapsuuttasi, vaikka se on rankkaa. Minä olen syntynyt myös -83 ja alkoholistiperheen lapsi, ainut vain että meitä oli viisi kärsimässä viinasta ja silmittömän väkivallan näkemisestä sekä myös kokemisesta.
    Meitä ei myöskään koskaan valitettavasti otettuhuostaan, olen vakaasti sitä mieltä, että meille lapsille se olisi ollut nimeen omaan pääsemistä, ei todellakaan joutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ikävää, että tekään ette saaneet tarvitsemaanne apua. Selvisittekö kaikki kuitenkin sieltä perhehelvetistä? Pahoinpideltiinkö teitä lapsiakin? Minä luulen, että jos minulla olisi ollut pikkusisarus, en olisi ehkä jaksanut. Itsestään juuri ja juuri jaksoin huolehtia.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit