Vuorokausi alkoholistiperheessä, osa 1




Lähden koulusta vahingossa tunnin aikaisemmin kuin pitäisi. Olen ensimmäisellä luokalla. Kotona ei ole ketään, paitsi kissa hyökkää kimppuuni kuin nälkäinen hyeena. Nälkäinen se onkin, sillä ei ole yhtään ruokaa. Ja kotona ei ole ketään. Kissanruoka on loppu. Saan auki säästöpossuni ja lasken suunnilleen viisi markkaa ja vähän yli. Lähden kauppaan, kissa tarvitsee ruokaa. Opettaja huutaa koulun pihasta ettenkö tule liikuntatunnille. En tule. Opettaja jättää asian sikseen.

Kissa syö innokkaasti ja käpertyy sitten nukkumaan raukeana. Minä keitän itselleni kahvia, ja teen leivän. Arvaan jo mitä tuleman pitää. Jos vanhemmat olisivat selvin päin, he olisivat kotona - tai äiti ainakin olisi. He ovat kylän baarissa jossa Aino tekee ruokaa aina lounaaksi ja antaa minulle jäätelöä ja hopeatoffeeta. Muistilappua ei ole jätetty.



Katson olohuoneen ikkunasta ulos, ja näen äitini hoippumassa pussin kanssa kotiin. Meillä on pieni pihatie, asumme vihreässä rintamamiestalossa. Vähän jännittää, vaikka oikeastaan ei niin paljon kuin silloin jos isänikin tulisi jopollaan. Hyppään tuolilta äkkiä alas ja ryntään huoneeseeni tekemään jotain - muka leikkimään. Huone ei oikeastaan ole huoneeni, vaan ruokailutila, jonne pääsee makuuhuoneen läpi kulkemalla tai eteisestä. "Huoneessani" on talon ainoa wc ja vihreä ruokapöytä, jossa kukaan ei koskaan syö.

Ulko-ovi kolahtaa, ja äitini tulee itsekseen mutisten sisään. Hän menee suoraan eteisestä olohuoneeseen, eteisestä on kulku sekä olohuoneeseen, että minun huoneeseeni. "Aina!. Aina se saatanan pallinaama..." äitini on taas sillä päällä että suljen korvani. Tulossa on tappelu siis kun isäni palaa kotiin. Olen jo tottunut siihen, että äitini purkaa itsekseen kaikki vitutuksen aiheet ilmoille kännipäissään. Päätän antaa jotain muuta ajateltavaa ja haen meidän punaisen kameramme, joka ei ole kanissa sillä hetkellä.



"Jaa sää oot kotona", tuumaa äitini ja ottaa kaljapullon pussistaan. Korkki sihahtaa ja minä vihaan sitä ääntä. Äitini nostaa pullon pöydän reunalle hörpättyään ja nostaa äkkiä jalkansa ilmaan huomatessaan kameran. Kuulen avonaisesta ikkunasta isäni äänen ja poistun omiin oloihini. Koulureppu lojuu avaamattomana siinä, mihin sen tullessani jätin. Siihen se saa jäädäkin. 

Isäni tulee ryyppykaverinsa kanssa sisään, kaljat pussissa kilahdellen. Päätän lähteä ulos leikkimään Nalle-koiran kanssa. Avaan oven eteiseen hiljaa ja jätän sen raolleen. Voin pujahtaa huomiota herättämättä takaisin sitten kun ryyppyväki on sammunut. Kiipeän isoon pihakuuseen josta usein tarkkailen kaikkea. Talollemme saapuu lisää juoppoja. Kaikki menevät sisään ja sinne saavat jäädäkin. Pihalla on rauhallista. On melkein kesä. 

Leikin Nallen kanssa, että minä olen äiti ja Nalle on tottelematon lapsi. Leikki ei suju lainkaan, sillä heti kun olen käymässä leikissä nukkumaan, koira hyökkää salamana päälleni ja yrittää hässiä. Sellainen paukapää se on aina, joku nuppivika silläkin. Yhtäkkiä sisältä alkaa kuulua kovaa meteliä. Hätistän koiran kimpustani ja juoksen vauhdilla sisään. Eteisessä isäni makaa selällään lattialla ja yksi juopoista istuu rinnan päällä hajareisin ja kuristaa. 


Jatkuu seuraavassa kirjoituksessa, pysy siis mukana!

- Meikku


Osan 2 voit lukea  TÄÄLTÄ.


* Kuvat ovat aitoja. 

- Mainos - 






Kommentit

  1. Olet rohkea nainen. Kiitos tästä. Työskentelen nuoren kanssa, joilla on samankaltaisia kokemuksia lapsuudessaan. Taidan näyttää blogiasi joillekin heistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hienoa jos joku muukin saisi voimaa kirjoituksistani.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit