Lukuvuorossa Kosteusvaurioita



Ani Kellomäen Kosteusvaurioita-kirja on ollut minullakin jo jonkin aikaa lukevien silmien alla. Hänellä on varmasti riittänyt pyöritystä kirjansa ansiosta aika lailla, mutta se on tietenkin hyvä asia. Huonosti olisi, jos kukaan ei puhu, ja aihepiiri on ehdottomasti sellainen, josta pitää puhua! 

Aloitin kirjan lukemisen sekavissa fiiliksissä. Koko kirja oli enemmän tai vähemmän tunteiden vuoristorataa, ja tunnistin itseni hyvin monesta kohtaa. Kirjan alussa on lyhyt katsaus alkoholikulttuurista maassamme, mikä oli mielenkiintoista luettavaa. Siinä kerrottiin mm. monien sukupolvien ylittävistä ketjuista, joissa liikajuomista esiintyy. Meidänkin suvussa on tuota päihdegeeniä, ja vaikka se ei aina yksinään juomista aiheuttaisikaan, on näitä juovia alkoholisteja suvussamme yllättävän paljon.

Sanomattakin on selvää, että tätä kirjaa ei lueta kevyin mielin. Jo kirjan alussa ns. omistuskirjoitus saa kyyneleet kihoamaan silmiini. Aihe on kipeä, vaikka ei joka päivä sitä ajattelekaan, ja vaikka tuntuukin välillä, että muistot ovat jonkun toisen - etten ole kokenut niitä asioita lainkaan. Kipu menneisyydestä on jo helpottanut etäisyyden ja kuluneiden vuosien saatossa, kuten kirjan lopussakin tästä mainitaan. Uskon, että näitä asioita voi kunnolla käsitelläkin vasta aikuisiällä. 



Kirjan sivulla 38 on käytetty lasisen lapsuuden kokeneista vertauskuvana Tove Janssonin Ninni-tyttöä, josta ei alkuun näy kuin rusetti, mekko ja jalkineet. Tuo kuvaus osui ja upposi kertalaakista. Juuri niin minullekin on käynyt, pikkuhiljaa on tullut näkyviin enemmän ja enemmän sitä hirsitalon emäntää, joka olen nyt. Enkä ehkä vieläkään näy kokonaan. Voi olla, että lapsuuteni näkymättömänä lapsena on vaikuttanut niin syvälle, että kaikki piirteet eivät koskaan tulekaan näkyviin. 

Sivulla 134 kerrotaan luottamuksesta ja sen puutteesta, miten vaikea on näyttää toisille sitä sisintä, sellaisena kuin se oikeasti on. Toisilla on yksi luotettu, toisilla ei ole yhtään. Upein tilanne on silloin, jos voi asioista puhua oikeilla nimillä sellaisen kanssa, joka ymmärtää ja on ehkä kokenut samaa kuin itse. Ulkopuolinen ei niitä tunteita oikein voi tietää, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. 

Loppusanat-osiossa mainitaan keskusteluyhteys vanhempien kanssa. Tunnistin itseni hyvin siitäkin, kuinka äidilleni hyvin kärkkäästi mainitsen raskauden aikaisesta juomisesta. Hän on melko haluton puhumaan aiheesta, ja se taas aiheuttaa minussa suuttumusta, kun en saa asiaa käsiteltyä. Jos äiti vähättelee juomistaan, ja muualta kuulee sitä olleen jatkuvasti, aiheuttaa se mielessäni ristiriitoja joihin haluaisin vastauksen. Miksi miksi miksi? Kuinka paljon ja usein? Alkoholisti-isäni kanssa puhuminen noin ylipäänsä oli mahdotonta, ei ollut mitään mistä puhua, ei ongelmaa, lopetetaan jo tämä paskanjauhanta.



Kirjan alku ja loppu olivat vaikeimmat osuudet. Keskikohdalta se oli tekstiä, josta en muista mitään. Alusta loppuun oli lyhyitä pätkiä toisten lasisen lapsuuden kokeneiden elämästä, ja niitä kaipasin paljon enemmän. Ehkä se kertoo omasta vertaistuen tarpeesta. Kasvukertomuksia pullon juurelta -nimi sai minut ajattelemaan, että siellä on pidempiä tarinoita. Sikäli kirja oli pettymys, mutta ei suinkaan huono. 

Kirjan lopussa on luettelo tahoista, joista voi saada apua itselleen näiden asioiden käsittelyssä, sekä lista  kirjoista, joita voisi olla mielenkiintoista lukea. Itse otan jossain vaiheessa luettavaksi Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa

Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita - kasvukertomuksia pullon juurelta 
2017
Atena Kustannus Oy
277 sivua

- Meikku


Oletko jo lukenut? Mitä tykkäsit?

Kommentit

Suositut tekstit