Alkoholistin lapsi unelmaperheessä (postaustoive)


Lukijan pyynnöstä julkaisen kirjoituksen siitä kodista ja perheestä, jossa olisin tahtonut lapsuuteni ja nuoruuteni asua. Postausta aiheesta toivoi Kun äiti kelaa - blogin Selina, ja päätin tarttua ideaan, sillä olenhan minä haaveillut elämästäni toisenlaisessa perheessä monen monta kertaa. 




Vanhemmat

Vanhempani olisivat olleet samat. Isä olisi käynyt työssä, mutta äiti olisi voinut olla kotona kaiken päivää vaikka haravoimassa lehtiä. Isäni oli ammatiltaan autonkuljettaja, hän oli taitava ajamaan kaikenlaisia vempeleitä. Yhteen aikaan hän ajoikin täysperävaunullista rekkaa, ympäri Suomea vieden heinää. Silloin hän oli usein öitäkin poissa, tai saattoi tulla vasta myöhään yöllä. Minäkin sain kerran kokeilla ajaa kuorma-autolla pihassa. Silloin oli vähemmän ryyppäämistä, mutta työ loppui lyhyeen palkkojen viivästyessä. En silti koskaan kuvitellut häntä mihinkään tiettyyn työhön, olinhan itsekin aika pihalla kaikista ammateista. 

Teininä ajattelin, että sallisin tupakoinnin (en toki sisällä), mutta juomista en yhtään. Vanhempani olisivat olleet raivoraittiita. Me olisimme ajelleet usein ympäriinsä autolla, vailla sen kummempaa päämäärää. Äidilläni ei olisi tarvinnut olla ajokorttia, mutta isälläni olisi ollut kunnon auto, eikä mitään vanhaa vaakalyhtymersua, jonka mittaristo on jo kertaalleen pyörähtänyt ympäri. 

Vanhempani olisivat järjestäneet minulle syntymäpäiväjuhlat joka vuosi, ja tehneet hienoja kakkuja. Olen syntynyt vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, joten usein sain jouluna myös syntymäpäivälahjani (ja saan edelleen). Aikuisten mielestä tämä ehkä oli kätevä ajatus, mutta minä koin syntymäpäiväni merkityksettömäksi. Olenkin alkanut sanoa, etten tarvitse erikseen syntymäpäivälahjaa. 

Toisinaan kuvittelin itseni jonkun kaverin perheeseen, millaista se olisi ollut. Jos olisimmekin olleet sisaruksia, mitä kaikkea olisimme tehneet? Sellaiset ajatukset tuntuivat kuitenkin vääriltä, eikä minulla ollut mitään asiaa toisten perheisiin, vaikka haaveissa voi olla miten vain.




Koti

Meillä olisi ollut tiilitalo, ei pystyyn mädäntyvää rintamamiestaloa. Tiilitalossa olisi ollut oikea laatoitettu pesuhuone ja seinäpidikkeellä varustettu suihku. Minulla olisi ollut myös oma huone, jossa melkein kattoon saakka ulottuva parvisänky. Kadehdin myös kaverini huoneessa olevaa televisiota, jossa toimi teksti-tv, joten olisin halunnut itsellenikin samanlaisen. Myöhemmin sainkin 26" Saloran, jossa kuva pyöri ympäri, eikä loppunut, ennenkuin sai mojovan nyrkin iskun. Eikä siinä ollut teksti-tv:tä!

Monilla kavereillani oli jo tietokoneita ja tulostimia. Minäkin olisin halunnut sellaisen. Siinä, missä toiset lukiossa jo palauttelivat koneella kirjoitettuja aineitaan, minä rustasin ne käsin. Koska olin vielä vasenkätnen, tuhrin tekstin käteni alle joka kerta. Unelmieni kodissa minulla olisi ollut oma tietokone huoneessani, parvissängyn alapuolella olevalla pöydällä. Minulla olisi ollut myös puhelin, pieni ja näppärä, eikä mitään halkoa. 

Unelmieni kodissa meillä olisi ollut ulkona leikkimökki. Olisin voinut teininäkin yöpyä siellä vaikka kaverin kanssa, kuten teimme kaverini luona. Kotimme piha olisi ollut iso ja siisti, kauniit lyhtypylväät olisivat tuoneet valoa pimeällä.



Minä

Ensinnäkin, minun nimeni ei olisi ollut Merja, vaan joku tosi paljon kauniimpi, kuten Pauliina. Sukunimeni olisi ollut myös ihan toinen, vihasin sukunimeäni. Se särähti korvaan niin inhottavasti. 18 vuotta täytettyäni suunnittelin vaihtavani sukunimeni, mutta jostain syystä se jäi sitten tekemättä. Kai minä vakaasti uskoin siihen, että saan joskus ottaa jonkun toisen nimen - niinkuin sitten sainkin. 

Minä olisin ollut sanavalmis, ja muodokkaampi, enkä alipainoinen tytönruipelo joka yläasteiässäkin vielä olin. Minulla olisi ollut kaksi vanhempaa sisarusta, isosisko, jonka kanssa kikatella iltaisin, ja jolta olisin saanut kauniita vaatteita, sekä isoveli, joka tarvittaessa olisi puolustanut kiusaustilanteissa. Mutta eihän minua olisi kukaan kiusannut, koska olisin tuoksunut aina hyvältä, näyttänyt kauniilta ja minulla olisi ollut paljon kavereita ja kaunis koti.

Sain ekaluokalla silmälasit. Unelmaelämässäni minulla olisi ollut niin hyvä näkö, etten olisi tarvinnut laseja lainkaan. Olisin hyväksynyt ulkonäköni muuten, mutta ilman laseja. En voinut koskaan mennä mihinkään kylpyläänkään, koska minulla oli lasit, joita ilman en nähnyt mitään. Syytin aina salaa mummaani, joka on antanut perinnöksi todella huonon näön. 

Unelmaminä olisi ollut tietenkin hyvä koulussa. Matematiikassa erityisesti, koska kuvittelin, että se on aineista arvoistetuin. Unelmaminä olisi mennyt oikikseen ja työskennellyt tuomarina. Keräsinkin esitteitä joltain messuilta, jossa joskus koulusta olimme, mutta tiesin koko ajan, etten sinne pääse tai edes hae. Se haave jäi toteutumatta, mutta unelmaminä olisi uskaltanut ja uskonut itseensä ja yrittänyt. Lähimpänä unelmaduuniani olen ollut työskennellessäni viransijaisena käräjäoikeudessa tehden käräjäsihteerin töitä. Sen, joka istuu puheenjohtajan (eli tuomarin tms.) toisella puolella käräjäistuinnoissa.




Unelmaminä olisi pystynyt kaikkeen, ja aina onnistunut. Kaikki, mitä unelmaminä olisi tehnyt, olisi ollut täydellistä. Unelmaminä olisi nauttinut toisilta suurta ihailua. Jos kaikki olisi käynyt toteen, mistä haaveksin, uskoisin olevani yhtä rikkinäinen kuin nyt. En sietäisi pettymyksiä, Unelmaminä olisi ollut riippuvainen toisista koko ajan, eikä viihtynyt itsensä kanssa lainkaan.

- Meikku

Millainen olisi sinun unelmaelämäsi ollut?

Kommentit

  1. Minulla oli paljon unelmia silloin kuin elin keskellä alkoholismia ja sen mukanaan tuomia luontaisetuja, kuten väkivalta.

    Olin Euroviisujen laulaja. Haaveilin venäjänkielen tulkin hommista, sairaanhoitajan tehtävistä ja lentoemännänkin työstä. Kun pääsin lastenkotiin aloin haaveilla vaaleanpunaisesta unelmasta, perhe ja äitiys, omana unelmana, kun paluuta ei enää omaan lapsuuden kotiin ollut. Perheen perustinkin, mutta ei se ollut vaaleanpunainen unelma. Se oli kasvutarina kohti eheytymistä ja arjen ymmärtämisestä, jossa sijaa onnen kultahippusille oli vähän. Onni on toimiva arki ja rutiinit. Onni on arvot, joiden keskellä viihdyn ja toimin. Siinä mielessä, elän unelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinullapa on ollut hienoja unelmia. Niissä varmaan oli hienoa esiintyä isolle yleisölle.

      Olen huomannut myös, että parasta on se tylsä rutinoitu arki. Kaikki on tasaista ja turvallista. Minä kasvan ja eheydyn lasteni kanssa, ja nautin matkastani.

      Poista
  2. Sieluun sattuu kun lukee sun tekstejä.
    Oma isäni ei kai sanan varsinaisessa merkityksessä ollut alkoholisti; kävi töissä ja piti muille täydellisen perheen kulissia yllä.
    Viikonloppuisin sihahti korkki auki useammaksi päiväksi, lomat vedettiin aamusta iltaan.
    Milloin huusi äidilleni/mulle/sisaruksillenk tai heitteli meitä pitkin seiniä/repi hiuksista/ojensi omien sanojensa mukaan ihmisiksi, huudatti kännipäissään musiikkia täysillä (kukaan ei nukkunut silloin) tai repi koko perheen ylös sängyistään keskellä yötä; piti päästä pelaamaan korttia ja hänen piti voittaa. Ne voitot sitten ikuistettiin ottamalla häviäjästä nöyryyttävä kuva, jos joku muu kehtasikin viedä voiton, sen tunsi nahoissaan.
    Väkivalta ja sen uhka; henkisenä ja fyysisenä, oli päivittäin läsnä. Aamulla jo kuuli hengityksestä, millä päällä ollaan. Parasta oli kun, oli äänetön, mauton ja hajuton aamusta iltaan.
    Sain selkääni, kun sain ala-asteella lumipesut ja silmälasit rikkoutuvat. "Olisit raukka edes puolustautunut!"
    Sai kokeista minkä numeron vain, aina piti parantaa. Vaikka sitten niitä omia harakanvarpaita. Jos tulos oli alle tietyn numeron, selkäänsä sai.
    Hieman vanhempana sain rohkeutta "juosta väliin", kun äitini oli saamassa selkäänsä. Otin iskut toisen puolesta. Pahimmat lyönnit sai kännissä; saatanan kakara tai vitun äpärä; niillä kuulin itseäni monesti kutsuttavan.
    En kovin lämmöllä lapsuuttani muistele..
    -Tyttö 80-luvulta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Voi hyvin olla, että isäsi olikin alkoholisti. Suurin osa alkoholisteista käy töissä, ja piilottelee juomistaan. Näin ajattelisin, kun kirjoitit noista kulisseista.

      Varmana ihan karmeita muistoja ja tunteita nousee pintaan, kun tekstejäni lukee. Ihminen ei lopuksi voi toimia niin monella eri tapaa, etteikö aina joku kolahtaisi johonkin herättäen menneisyyden taas eloon.

      Ymmärsinkö oikein, että isäsi pahoinpiteli teitä selvänäkin?

      Poista
    2. Ymmärsit oikein. Selkäänsä sai, oli isä selvinpäin tai kännissä.
      Oli kamalaa katseltavaa, kun omat sisarukset tai äiti lensi pitkin seiniä, tai revittiin hiuksista huoneeseen miettimään, mitä tuli sanottua. Omaa kohtaloani en niinkään miettinyt, hammasta purren tuli selvittyä niistä.

      Ensimmäinen avioliittonikin oli pakotettu "kulissiliitto".
      Silloinen mies joi päivittäin. Se ei kuulemma alholistiksi tee, jos vaatii sixpäkin saadakseen unta. Siinä tuli myös koettua, mitä se on kun hakataan ja uhataan tappaa, jos ovesta poistut.
      Viimeisen kerran poistuin yhtenä pimeänä, kylmänä yönä pieni lapsi kainalossa. Hetkeä aiemmin roikuin samainen lapsi sylissä rappusten yläpäässä, ex-miehen kuristaessa ja huutaen tappavansa huoran ja sen vitun äpärälapsen. Siinä oli hengenlähtö lähellä. Sen se vaati, jotta uskalsin lähteä lopullisesti.
      Tämänkin jälkeen koin vainoamista, anelua ja ties mitä melkein vuoden ajan.
      Uhkasi sen jälkeen tappavansa, kun vähiten sitä odotan, kun en takaisin ottanut..
      Huomasin teksteistä, ettei sinunkaan ensimmäinen parisuhde ollut hurraahuutoja saanut. Onkohan se joku sanaton sopimus, että jos lapsuudenkodissaan joistain ongelmista kärsii, kärsii niistä myös ensimmäisessä suhteessaan? Olisi jopa tavallaan mielenkiintoista tietää, pitääkö tuo paikkansa. Omasta lähipiiristä sama kaava toistuu.

      Meillä isä oli omassa lapsuudessaan kärsinyt vihaisesta isästään, sen katkeruuden näki silmistä. Hän sitten "paransi" oloaan kostamalla sen meille ja hukuttamalla viinaan.
      Itse vihelsin pelin poikki, enkä ikinä pystyisi toistamaan lapsilleni sitä, mitä itse on lapsuudessaan kärsinyt, oli se niin kamalaa aikaa.
      - Tyttö 80-luvulta

      Poista
    3. Oletpa kamalia kokenut sinäkin =/. Kyllä, pitää paikkansa, ensimmäinen parisuhde oli aivan karmea virhe - toki opettavainen. Ei siinä rakkaudesta tosin ollut kysymys, enemmänkin suhde toimi astinlautana pois kotoa. Ojasta allikkoon kuitenkin mentiin.

      Minun isäni myös taisi kärsiä omasta isästään, ja samalla kaavalla kaikki purkautui meihin. Tosin ei siinä mittakaavassa, mitä sinä olet joutunut näkemään ja kokemaan, oma isäni ei ollut väkivaltainen selvänä koskaan.

      Onneksi pääsit irti väkivaltaisesta suhteesta. Kyllä se elämä on parempaa ilman alkoholia ja päihteitä. Kaikki muuttuu yleensä niin paljon vakavammaksi kun on lapsi "pelissä" mukana. Se on huono pelinappula.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit