Juoppolallin surujuhla



Alkoholisti-isäni sai hautajaisensa. Se oli arvokas, kaunis ja tunteikas tilaisuus seremonioineen. Ei ehkä blogi-aiheena kiinnostavin kirjoitus - mutta ehkäpä niitä, jotka isäni tunsivat eivätkä hautajaisissa olleet saattavat lukaista. Lopussa on hieman asiaa perunkirjoituksestakin, joka meillä edessä lauantaina. 

Olin lopulta yksi kantajista, ja hyvä niin. Olisin katunut jos en olisi ollut. Nostin laahuksellisen hameeni helman ylös klipsuttimella, joten ei kenenkään tarvinnut kompuroida helmaani. Arkku oli yksinkertainen, kaunis valkoinen - ja painoi kuin synti. Niitä syntejä isäni elämässä kyllä riittikin. 

Kaikesta kokemastani huolimatta juoppolalli sai arvokkaan jäähyväistilaisuuden. Ylpeydellä sen järjestin. Enää on tuhkauurnan lasku edessä, ja kova ikävä. Ei hän enää soita tietokonepulmissa. Tietokone on nyt äidilläni.

En kuulu kirkkoon, se ei merkitse minulle muuta kuin kaunista paikkaa. Arkkua tuotaessa olin valinnut surumusiikiksi Suojelusenkelin (maan korvessa kulkevi) uruilla soitettuna. Näen jotenkin isäni lapsuuden kaiken keskiönä. Se määräsi loppuelämän kulun. Kuitenkin, kun riittävän läheinen ihminen kuolee, kirkkokin saa uuden merkityksen. Siunaustilaisuudessa laulettiin virret Päivä vain ja Herra kädelläsi. Ensimmäinen on äitini valitsema, toinen minun. Suvun puolelta tuli toiveena virsi 511 Tie valmis on. Sen kolme ensimmäistä säkeistöä lauloimme ulkona, kun arkku oli kannettu hautausautoon. Vähän mietin, miten siihen suhtaudutaan kun ei lauletakaan kirkossa, mutta se sopi minusta niin täydellisesti siihen hetkeen; pappi on siunannut matkaan, auto ja tie odottavat. 



Isäni kuului kirkkoon koko elämänsä, mutta ei välittänyt asiasta sen enempää. Loppuaikoinaan ennen kuolemaansa hän kuunteli hengellisiä lauluja, vaikka yritti sen salata. Isäni taisi tulla uskoon elämänsä loppumetreillään. Hän aisti sen, että nyt kohta on aika. Hän oli viimeisellä vierailullamme ottanut meistä kuvat kännykällään, sekä äidistä nukkumassa. Yksi näistä hengellisistä kappaleista oli Kristallivirta. Lauloimme sen kanttorin säestyksellä muistotilaisuudessa.


Alhoissa maan nyt kuljen vielä,

Taipale jalkaa uuvuttaa.
Kristallivirran kaukaa välkkyvän nään,
Katseeni sinne kiiruhtaa.



Tuo toisen säkeistön kohta koskettaa. Kuvittelen isäni istumassa pyörätuolissaan ja odottamassa lähtöä pois. Kyynel simässä tässä nytkin kirjoittelen, uskotko? 

Muistotilaisuudessa söimme hirveän suolaista keittoa. Paikalla oli parikymmentä henkeä. Olin myös tehnyt koskettavan esityksen isäni elämänvaiheista kuvina, taustamusiikkina Adagio Laura Fabianin esittämänä. Moni sanoi muistavansa sen ikuisesti. 



Jätän julkaisematta isästäni kuvan, jossa hän on kuolleena. Hän makaa siinä sairaalan sängyssä, rintansa päällä ruusu. Se on hieno kuva. Saattaisin katua myöhemmin kuvan julkaisua, vaikka en sitä pahassa tarkoituksessa tekisikään. Se on vain niin henkilökohtainen. 

Muistotilaisuudesta lähdimme osan porukan kanssa laskemaan kukat. Hautapaikalla oli valkoinen risti, joka elokuun aikana vaihtuu hautamuistomerkkiin. Kiven olen itse suunnitellut. Äitini nimi tulee aikanaan samaan kiveen. 



Perunkirjoituksen tuskat

Perunkirjoitus on aina tehtävä. Jos sitä ei tee tai tekee liian myöhään, voi vainajan velat langeta itselle maksettavaksi. Se tehdään kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta, ja on ennen kaikkea selvitys varallisuudesta ja veloista verottajalle sekä kuolinpesän osakkaille. Koska minä olen ainoa lapsi, eikä isäni ollut virallisesti naimisissa, olen minä ainoa osakas kuolinpesässä. 

Perukirjapohjia on monenlaisia, minä tulostin suoraan vain perukirjan ilmaisversion netistä. Täytin käsin. Allekirjoitukset saadaan lauantaina samalla reissulla kun uurna lasketaan. Perunkirjoituksessa täytyy olla kaksi uskottua miestä, jotka toimittavat koko perunkirjoituksen. Lisäksi heidän tehtävänään on kartoittaa kuolinpesän omaisuuden arvo. Jos koti-irtaimisto on alle 4000e arvoinen, sitä ei tarvitse huomioida perukirjassa. 

Perukirjaan merkitään myös testamentit, vakuutukset, ennakkoperinnöt ym. Hautajaiskustannukset merkitään myös kuolinpesän velkoihin. Hautauskustannukset menevät aina ennen muita. Sen jälkeen muut velkojat ja lopuksi omaiset jos jotain jää. Velkaisen kuolinpesän osakkaiden kannattaa hakea sosiaalitoimistosta hautausavustusta. Sitä saa kohtuullisiin hautaustoimiston ja seurakunnan laskuihin, paitsi ei muistotilaisuuden tarjoiluihin ym. Myöskään hautakiveen avustusta ei saa. 

Teen uurnan laskusta aikanaan erillisen postauksen. Kiitos, kun jaksoit lukea loppuun saakka. 


- Meikku

Keksitkö merkityksen muistopöydällä isäni kuvan vieressä olevalle lasille?

Kommentit

  1. Otan osaa! Miten kauniisti kirjoitit isäsi poismenosta ja kauniit hautajaiset järjestit kaikesta huolimatta. Uskon että lasi symboloi sitä, että isäsi on lopulta saanut rauhan, nyt on lasi tyhjä. Onhan se viina aikamoinen kirous, siihen menetin omankin isäni vain 53 vuotiaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on mielenkiintoista, miten ristiriitaisista tunteista huolimatta sitä haluaa läheiselleen kunnolliset läksiäiset. Jokin ylpeys kuitenkin on jäljellä.

      Kauniisti ajateltu, lasissa ei tosiaan ole enää viinaksia, vaan siltä kiroukselta on isäni nyt vapaa. Mutta jotain siellä lasissa on.

      Olen pahoillani isäsi aikaisesta poismenosta. Viina on todella huono isäntä.

      Poista
    2. Kristalleja ? Sen virran rannalla? Lasissa ei tarvita enää viinaa, mies nukkuu, kunnes viimeisenä päivänä herätetään, viedään sinne kristallivirran rannalle.

      Poista
    3. Kyllä! Lasi symboloi juomista, mutta koska mies on päässyt siitä vapaaksi, on lasissa enää kristallivirran vettä. Kiitos.

      Poista
  2. Itse olen myös alkoholistin tytär..isä kuoli samaan sairauteen 2012.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja olen pahoillani isäsi poismenosta.. Tuota sairautta ei todella toivoisi edes pahimmalle vihamiehellekään. Menikö isäsi koomaan vai miten sairauden loppuvaihe eteni? Jos haluat, voit laittaa minulle sähköpostia: hirsitalonemanta@gmail.com.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit