Kuolinpesän aarteet

Alkoholisti-isäni ei ollut kertakäyttösukupolvea, vaan hän otti talteen kaikenlaista tavaraa ja rikkinäisistä laitteita varaosia. Jos joskus tarvitsee. Kun eli työttömyyskorvauksella, ei paljon mitään uutta ja ihmeellistä ostettu sillä rahalla. Paljon hän teki itse, hyvä esimerkki oli vanha kompura, johon hän hitsasi pyörät alle. 

Monissa kuolinpesissä on kotimaista lasia, jotka katoavat parempiin käsiin heti henkilön kuoltua. Minun isälläni ei ollut. Hänellä oli älytön kasa kaikkea krääsää ja osia, rikkinäisiä työkaluja, vanhoja huonekaluja joilla ei tee enää mitään. Mutta joitain mekin pelastimme, osan itselle, osan valtiolle. Osa meni kaatopaikalle ja osa kirpputorille. 

Yllä oleva ase on minun lapsuudessani ostettu starttirevolveri. Se löytyi isäni tietokonepöydän alimmasta laatikosta paperipinon alta. Tuolla aseella minäkin olen paukutellut, sillähän ammuttiin vain paukkupatruunoita. Ei se tarvitse edes lupaa. Tästä tehtiin joskus ilmoitus, ja poliisit ovat tehneet meillä kotietsinnän. Eivät löytäneet. Ilmoittaja oli tunnistanut aseen väärin, muuten poliisit eivät ehkä olisi edes tulleet.

Mutta tuo laatikosta löytynyt ase ei ollut enää harmiton paukkupyssy; siitä oli vuosien saatossa ruuvattu 22 kaliiberinen, ja nuo kuvassa näkyvät patruunat ovat .22 LR ammuksia. Yäk, inhoan aseita! Se on hävitetty jo asiallisesti, mutta tuo olisi vaatinut jo luvan jos olisimme sen halunneet pitää.

Kaapista löytyi lisäksi kolme kappaletta huonokuntoisia ilmakivääreitä. Mietin itsekseni, että mitä isäni oikein ajatteli noiden aseidensa kanssa.. Liittyvät todennäköisesti siihen mahtailuun ja miestelyyn, mitä hänellä aina kännipäissään oli. Hänellä saattoi olla kyllä joitain pelkotiloja, että joku tulee yhtäkkiä ilman lupaa asuntoon. Pitää puolustautua. 

Olen kuullut huhun, että ollessani pieni, isäni olisi mennyt starttipyssyn kanssa discoon pelottelemaan nuoria. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta kuulostaa ihan isältäni, jos pitää. Miestelyyn se oli ostettu, en muuta keksi. Oli hänellä ilmapistoolikin joskus kun olin lapsi. Me ammuskelimme sillä talomme rappusilta. Isäni tähtäsi hernepurkkiin, minulla oli iiiiiiiso maalipurkki. Silloinkin hän kyllä taisi olla kännissä, mutta se ei ole paha muisto. Tykkäsin silloin siitä pistoolista, koska se ei pitänyt kovaa ääntä, napsui vain. 

Isäni hallussa oli myös vanha Motorolan kännykkä. Akku puuttuu, ja muutenkaan tällä ei mitään enää tee, mutta otin lapsille leluksi. Monellako on tällainen leluna, kun ei tavallisia pöytäpuhelimiakaan kaikilla enää ole? Tämä on hieno siivu historiaa lapsille. Minun lapsuudessani meillä ei ollut puhelinta lainkaan. Teini-iässä vasta on tullut Ericssonin kännykkä, joka ei kuulunut kuin parvekkeella. Sitten tuli minun 3110. 

Otimme myös joitain työkaluja jotka vielä toimivat. Minä halusin Bosch-merkkisen porakoneen/akkuvääntimen kaveriksi Bosch Ixo:lleni jolla olen Ikean tavaraa kasannut. Ixo on pieni ja tehoton, mutta juuri tuohon hommaan passeli. Tuo porakone taas on ihan kunnon kokoinen, ja halusin sen siksi, että saan harjoitella käyttöä kun teen esimerkiksi seuraavan Barbien huonekalun. 

Saunakiulun otimme. Meillä on jo sellainen, mutta äitini keksi, että sen voisi laittaa seinään kukkaruukuksi. Hyvä ajatus, niin me teemme. Isälläni oli pieni generaattori jota hän huolsi ja hoiti. Sillä saa ehkä hellan pelaamaan jos tulee pitkä sähkökatkos.

Isäni nikkaroi koulutyönään puisen penkin nostettavalla kannella. Hän oli sitä vielä eläessään havittämässä, mutta lupasin ottaa sen meille. Isäni oli kuulemma hyvämielistynyt siitä, hänellä oli tunnearvoa penkkiä kohtaan vaikka se huonossa maalissa onkin. Hion ja vahaan sen, niin se saa uuden elämän yläkerrassamme. 

Asunto alkaa olla tyhjillään, aikakin jo loppuu pian. Iso kasa romua on hävitetty. Se oli hänen tapansa elää, hänen ajankulunsa. Joka tekee, tarvitsee. Meilläkin on rakentamisen myötä työkalut ja koneet lisääntyneet, ja ihan hyvä niin. Eivät nämä aarteet oikeasti ole mitään aarteita, mutta onhan se ihan mielenkiintoista penkoa mitä toisen ihmisen asunnosta löytyy.

Seuraavassa postauksessa kerron viinapiruista.

- Meikku

Oletko sinä löytänyt kuolinpesästä aarteita?