En kerro, enkä luota


Välttelevästi kiintynyt osaa salailun taidon. Jos lelu menee rikki, se piilotetaan vaivihkaa sen sijaan, että lapsi veisi sen näyttääkseen vanhemmalleen. Blogikirjoituksessani kalevalainen jäsenkorjaus vie selkäkivun sivuan ohimennen, miten en kertonut vanhemmilleni, että loukkasin selkäni pahasti. Ehkä häpesin asiaa, tai ehkä kuvittelin, että he eivät olisi tehneet asialle mitään. Lääkäriinhän siitä olisi ilman muuta pitänyt mennä, koska siitä alkoivat jokapäiväiset selkäkivut. 

En ole kertonut vanhemmilleni paljon mitään, vain pakon sanelemia juttuja. Siihen vaikutti osittain myös se, että varsinkin äidistäni ei ollut keskustelukumppaniksi. Miksi minä sitten olen välttelevästi kiintynyt? Äitini on ollut läsnä kun olen ollut vauva, mutta minua on hoitanut toinenkin henkilö hänen lisäkseen - tätini. Tätini on kyennyt vastaamaan äitiäni paremmin tarpeisiin, ja olen muodostanut kiintymyssuhdetta myös häneen. Mutta kun tätini ei ole ollut koko ajan saatavilla, eikä äitini ole vastannut kunnolla tarpeisiini, minusta on tullut vajavainen. En ole luottanut riittävästi lähelläni oleviin aikuisiin, enkä ole uskaltanut mennä mukaan jänniin juttuihin, vaikka olisin halunnutkin. Tämä on siis omaa spekulaatiotani, ja voin yhtä paljon olla väärässä kuin oikeassakin.





Omasta koulukiusaamisestakaan en puhunut vanhemmilleni. Häpesinkö jälleen, olisinko näyttänyt vielä huonommalta vanhempieni - erityisesti alkoholisti-isäni silmissä. Olin tottunut ja oppinut siihen, että omat asiat hoidetaan itse, eikä vanhempani niihin puutu. Isäni oli äidilleni kerran sanonut, että olemme vain sivullisia hänen talossaan. Sairas perhe, epätasa-arvoiset suhteet. 

Kiintymyssuhteet ja niiden muodostamiset, tai minun kohdallani epämuodostamiset heijastuvat vielä aikuiselämäänkin. Olen etäinen, pärjään itse-tyyppi, joka ei apua pyydä kuin vasta  jos on pakko. Joskus tämä sekoitetaan ylpeyteen. En minä ole ylpeä, haluan vain tulla toimeen itse. Parisuhteessa vasta mielenkiintoista onkin! Istun sohvalle kirjan kanssa, mies tulee viereen halailemaan ja häiritsemään. Hus! Pois! Minä tahdon olla tässä nyt yksin. Sama toistuu yöllä sängyssä, toinen tulee ihan viereen ja heittää rennosti kätensä ylitseni. Minä alan vaivihkaa kiekata, eihän siinä nukuttua saa! Vähän kyynärpäätä, käsi pois. No niin, mies ymmärtää yskän ja siirtyy omalle puolelleen. 

Joskus mietin, että osaisinko nauttia toisen ihmisen läheisyydestä samalla tavalla, jos olisin ihan normaali? Liittyykö tämä kiintymysasia myös halailun vastenmielisyyteen? Tai ei halailu oikeastaan ole itsessään vastenmielistä, vaan se tunne, kun pitäisi halata vaikka en osaa. 

Välttelevästi kiintynyt käsittelee paljon kaikkea itsekseen, ja etsii itse asioille ratkaisua. Edellisessä kirjotuksessani kirjoitin unista, kuinka yöllä herättyäni painajaisesta, en kertonut siitä vanhemmilleni, vaan jatkoin itsekseni unta. Kiintymyssuhde kertoo suoraan siitä, miten lapsi luottaa vanhempaansa. Minä lähdin miettimään näitä kiintymyssuhdeasioita opiskellessani perhepäivähoitajaksi. Luin silloin ensimmäisen Sinkkosen kirjan, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Väestöliiton sivuilla lukee aika hyvin, että välttelevän on vaikea hyväksyä suorituksissa epäonnistumista, koska se vie pohjan oman itsen varaan rakennetulta itsetunnolta. Pitää paikkansa minun kohdallani; Pursottelin lauantain synttärijuhliin täytekakun kermavaahdot, ja kun en saanutkaan niitä niin hienosti, kuin halusin, en tykännyt koko kakusta. Minusta se oli ruma kyhäelmä, ällöttävä kermasörsselssön. Mutta onneksi sentään maistui hyvältä! 😂



- Meikku

Oletko sinä kiintynyt turvattomasti? Miten se näkyy elämässäsi?

Kommentit

Suositut tekstit