Miten selvitä lasisesta lapsuudesta?


Tässä blogikirjoituksessa avaan niitä seikkoja, joiden arvelen olevan selviämiseni takana. Joku näistä osuu varmasti myös sinun kohdallesi, jos olet kasvanut alkoholisti-perheessä, tai muuten epävakaassa ja turvattomassa kodissa. Lista on vuosien pähkäilemisen tulos, ja voi olla, että jotain oivalluksia vielä tulevaisuudessa tulee vastaan.

Geenit

Olen pitkään tiennyt, että olen vahva mieleltäni. Joskus olen leikitellyt ajatuksella, että minä sain tämän kohtalon, koska kestän sen. Olen todennäköisesti saanut sellaiset geenit, joilla selviän äärimmäisessä stressissä. Poikani sairastuttua pneumokokkiin, en sairastunut flunssaankaan koko kuukauden aikana, jonka hän vietti lastenklinikalla. Vasta sieltä päästyämme oksensin ja tauti tuli päälle. 




Sopeutuvaisuus

Olen aina tiennyt, että selviän. Jokainen tilanne ja hetki on ohimenevä. Sopeudun sen hetkiseen tilanteeseen, koska on pakko. Lapsella ei ole keinoja vaikuttaa juuri siihen, mitä vanhemmat tekevät. Jokaisen kerran jälkeen, kun olen todennut ryyppäämisen taas alkaneeksi, olen niellyt pettymykseni itkun kautta, ja valmistellut itselleni parhaimmat olot. Ovi auki valmiiksi, että voin tulla ja mennä äänettömästi, ja muita vastaavanlaisia juttuja mitä lapsi vaan voi keksiä helpottaakseen elämäänsä.

Usko parempaan tulevaisuuteen

Jo varhain tiedostin, että minusta ei tule samanlaista, kuin vanhemmistani. Paskassa tilanteessa lohdutin itseäni, että tulevaisuudessa on paremmin. Jaksa vielä hetki, sitten isona se on ohi. Sateen jälkeen paistaa aurinko - ei aina, mutta kun auringonsäteet oikeasti tulivatkin esiin, se tuntui lohdulliselta. Aurinko on voima, minun valoni. Kesällä olin aina onnellisin, juotiin tai ei, vaikka silloin juominen oli usein pahempaa.

Tämä keino helpottaa hankalia tilanteita edelleen. Akuutissa tilanteessa katson pidemmälle kuin tähän hetkeen, ja uskon, että siitäkin ongelmasta selvitään.

Mummola

Minun toinen kotini, minun toinen perheeni. Paikka, jossa tiedettiin, kuka minä olen ja millaisia vanhempani ovat, ja silti sain olla oma itseni. Minut otettiin mukaan touhuihin maatilalla, mutta ennen kaikkea asetettiin rajat. Eno laittoi minut nurkkaan aina silloin tällöin kun tein pahojani. Se oli äärimmäisen nöyryyttävää kaikkien edessä ja sen jälkeen olinkin kiltisti taas hetken. Siellä on ollut ne muut läheiset, tärkeät ihmiset elämässäni, ja olen saanut riittävää etäisyyttä kaikkeen. Vaikka vaarini on jo nukkunut pois yli kymmenen vuotta sitten, ja mummakin on jo vanhainkodissa, en silti koskaan unohda. Tädeillä ja enoillakin oma elämänsä. Kiitos, että olette olemassa 💜.



Haaveilu 

Haaveilu on ollut minun keinoni paeta todellisuudesta. Olen haaveillut olevani kauniimpi, suositumpi, rikkaampi, älykkäämpi, sanavalmiimpi, mitä vaan mitä todellisuudessa en tuntenut olevani. 

Yleensä haaveiluni sijoittui iltaan ja nukkumaanmenoon, mutta saatoin keinua tuntitolkulla keinussa aivan muissa maailmoissa. Olen aina omannut hyvän mielikuvituksen, ja olen ottanut siitä lapsena kaiken irti. No okei, legoista en ole kauheasti osannut rakentaa, mutta eipä niitä kovin paljoa minulla koskaan ole ollutkaan. 

Olen haaveillut myös ihastukseni kohteista kaikkea sellaista, missä minua kiusataan, ja ihastukseni kohde on tullut puolustamaan. Tämmöisiä normi tyttöjen juttuja, vai ovatko? Ehkä normaalit tytöt eivät uneksikaan tämmöisistä. Olen myös haaveillut, että minulla olisi isoveli. Kertonee karua kieltään siitä turvattomuudesta, jota lapsena koin. 

Musiikki

Musiikki päihitti kaiken muun. Toiset ostelivat uusia vaatteita, minä ostin musiikkia. Osuuskaupassa oli jonkinlainen cd-valikoima, josta aina valitsin uuden levyn kuunneltavaksi. Lainailin myös kirjastosta paljon.

Lapsena minulla oli kasetteina Paula Koivuniemeä, Meiju Suvasta, Ressu Redfordia ja muita iskelmiä. Kavereilla olikin sitten Mega Dance 94, ja kun kyseinen cd-levy nauhoitettiin minulle venyttävälle ja vanuttavalle kasetille, hylkäsin Paulat, ja humahdin kertaheitolla eurodancen maailmaan. Tuon levyn hankin myöhemmin itselleni, ja se on tallessa edelleen. Parhaat biisit olivat the summer is magic sekä it´s a loving thing. 

Teiniaikana kuuntelin eniten Stratovariusta, enkä voinut uskoa, että on olemassa niin mahtavaa musiikkia mitä he tekivät! Musiikki sai unohtamaan ympäröivän maailman, ja uppoamaan hetkessä haavekuviin. Musiikki on tärkeää minulle edelleen, vaikkakaan en ehdi sitä paljoa kuunnella.


Kaveripiiri

Ehkä niistä piirin olisi muodostanutkin, vaikka hirveän paljoa niitä ei lopuksi ollut. Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että niitä on kuitenkin ollut enemmän kuin vähemmän. Toiset olivat vain läheisempiä, kuin toiset. Mutta en heidän kanssaan myöskään paljoa puhellut kotioloista. Ensimmäisenä yleensä tulivat kieltäminen ja puolustautuminen. 

Mutta ilman kaverien antamaa voimaa en olisi varmaan jaksanut. Heidän kanssaan tuli itkettyä ja naurettua, koettua monenlaista, jopa välillä jaettiin ihastuksen kohteetkin. Ensimmäiset kännikokeilut, tupakanpoltto (jonka onneksi sain lopetttua viiden vuoden sauhuttelun jälkeen), yhteiset retket ym. 

Tuskin kukaan jaksaa kantaa kevyempääkään taakkaa ilman irtiottoja, mitä kaverit tarjosivat. Hetken sain olla vapaa kaikesta, poissa kotoa, kylässä tai kylällä. Kulkea maastokuvioiset ylisuuret lökäpöksyt jalassa, hoppariketju heiluen. Olipa sekin tyyli... 

Parisuhde

Nykyisessä parisuhteessani olen pikkuhiljaa yli kymmenen vuoden aikana muuttunut hiljaisesta hissukasta varsinaiseksi pirttihirmuksi. Olen saanut lisää itseluottamusta, ja uskallan tuoda omat mielipiteeni esiin, ehkä jo turhankin kärkkäästi. Saan olla oma itseni, eikä minun tarvitse pelätä, että puolisoni haukkuu minut suureen ääneen kaikille kavereilleen. 

Toimiva parisuhde kantaa pitkälle toipumisprosessissa, ja vasta tässä suhteessa olen nähnyt traumojani käsittelevät painajaiset, ja herätessäni olen rauhoittunut huomatessani missä olen; omassa sängyssä ukon kuorsatessa vieressä. 

Sen toisen täytyy olla tietyllä lailla ymmärtäväinen ja lehmänhermoinen jaksaakseen kaikki oikut. Alussa ne yleensä ovat vaikeimmillaan, minäkin olin silloin niin raakile vielä. Olen toipunut tähän pisteeseen ilman terapiaa. Joskus kävin yhden ainoan kerran psykologilla, mutta kokemus oli niin hirveä, että päätin pärjääväni kokonaan ilman. Se huone oli ahdas koppi, ja nainen tuijotti minua pyöreillä silmillään koko ajan kysyessään asioita. Minua alkoi naurattaa, kun kuvittelin kohta hypnotisoituvani tuijotuksesta. 

Niin se menee, hankkikaa ihmiset itsellenne kunnon parisuhteet niin alkaa elämä helpottaa!


- Meikku

Mitkä asiat ovat vaikuttaneet sinun selviämiseesi hankalista oloista? 

Kommentit

  1. Minua auttoivat ihanapoika, facebook kirppisten selailu, kirjastossa käyminen, ruokakaupassa käyminen. Ylipäänsä se, että pääsi pois kotoa. Se aika, kun äijä oli kuntosalilla tai töissä. Yhden henkilön kanssa jutteleminen auttoi myös loppuaikoina. Suurin on kuitenkin ihanapoika. Ilman ihanapoikaa olisin jo romahtanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsesta saa kummasti voimaa selättää vaikeudet, jos on siihen valmiudet. Sinulla oli, ja olen iloinen puolestasi. Toivottavasti rakennat ihanapojan kanssa ihanan elämän, jossa teillä on molemmilla hyvä olla =).

      Poista
  2. Minua auttoi lapsena haaveilu. Sitä keinoa käytin pitkään aikuistuttuanikin. Siitä oli myös vaikea luopua, koska koin sen hyväksi pakokeinoksi ja turvapaikaksi.

    Nuoruudessa tanssiminen oli keino purkaa tunteita ja ajatuksia.

    Aikuisena kirjoittaminen, laulujen sanoittaminen ja niiden säveltäminen ja sovittaminen. Laulaminen sitten myös.

    Kirjoitan aina kun ehdin, opiskelen myös, jotta kehityn ilmaisemaan eri tavoin asioita.

    Luonnollisesti rakkaat ystävät. Minun lähelle en päästä kuin harvat ja valitut. Loukkaukset ovat kasvattaneet, suojaan itseni pahalta. Vapaa-aikani keskityn niihin ihmisiin ja asioihin, jotka tuottajat iloa. karsin kaiken turhan ja kuormittavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotatko lauluihisi kokemaasi kohtaloa vai käsitteleekö sanoitus muita aiheita?

      Minullakin tämä kirjoittaminen nyt aikuisena on tärkeä keino selvitä. Miehelle voin toki aina puhua, mutta uskon, että hänkään ei ihan kaikkea halua kuulla.

      Tunnetko itseäsi koskaan ulkopuoliseksi niiden läheisten ystävien keskellä jotka päästät lähellesi?

      Poista
    2. Olen juuri kuluneen kesä kynnyksellä pohtinut juurikin tuota ulkopuolisuuden tunnetta. Aivan kuin en kuuluisi mihinkään, välillä. Vanhaan maailmaan ei ole paluuta ja uusikin maailma tuntuu vieraalta kaikkine hyvinekin puolineen.

      Joskus elokuvissa käsitellään tätä teemaa hyvin. Kun käy läpi raskaan kokemuksen, onnettomuuden tai jonkun trauman, niin selviytyjä jää ikään kuin eräänlaiseen välitilaan. Kokemuksilleen on vaikea saada vertaistukea.

      Mietin onko itsetuntoni huono? Ei se ole sitäkään. Pitkä terapia auttoi korjaamaan repaleista minäkuvaa. Eheydyin, eriydyin, joskin, uudet vaikeat tilanteet ja kohtaamiset saattavat muistuttaa minua vanhoista traumoista. Silloin tunnen, miten haavat ovat siellä syvällä edelleen olemassa.

      Aloin keskustelun erään papin kanssa tätä liittyen. Hän sai minut heräämään siihen ajatukseen, että minun ei pidäkään kuulua toisten maailmaan. Minulla on on oma käsitys maailmasta, oma maailma, ja rakentunut maailmankuva, joka alati muuttuu kun kohtaan toiseuutta. Välillä kohtaan toisia maailmoja ja siellä olevaa toiseutta. Jos ja kun saan kosketuksen toiseuteen, se riittää. Mennyt elämä vain muistuttaa aika ajoin eri tilanteissa ulkopuolisuuden tunteen kautta siitä turvattomuudesta, jota lasinen lapsuus aiheutti. Matka siis jatkuu, kohti uutta ja tuntematonta. Ja rohkein mielin. ☺

      Poista
    3. Toisaalta en päästä lähelleni ketä tahansa. Voin olla sosiaalinen, nauttia seurasta, mutta en pyydä kotiin. Kotiini päästän vain läheisimmät.

      Olen usein puhunut, että on ihmisiä, jotka ovat hyvän päivä tuttuja, kaverit, ja ystävät. Näiden kolmen välillä on iso ero. Luottamus on vain ystäviin. Muihin elän luonnollisessa suhteessa, mutta pidän etäisyyttä ja en luota. Suojaan itseni. Työkaveritkin voivat tuntua työsuhteessa läheisiltä, mutta välimatka on hurjan pitkä henkisesti. En siis vietä työkavereiden kanssa vapaa-aikaa. Joskus olen erehtynyt, ja pettymys on ollut kova. Toisaalta kokemukseni ovat niin hurjat, että minusta ei ole elämään kokemusteni jälkeen sellaista ehkä kevyttä elämää, pintaliitoelämää. Esimerkiksi kun luen Martti Siiralan tekstejä, en saa lukemalleni peilejä, joiden kanssa voisin jakaa ajatuksia. Jään vuoropuhelussa yksin. Joskus rohkenen kirjoittaa niitä joillekin kirjojen kirjoittajille. Kun he vastaavat, se lämmittää mieltä, syvästi.

      Poista
    4. Minusta tuntuu aivan mahdottomalta päästää ketään kaveria niin lähelle, että häntä voisi kutsua oikeastaan ystäväksi. Ajattelen, että ketään ei oikeastaan kiinnosta niin paljoa, että uskoutuisi minulle tai haluaisi viettää kanssani aikaa, sitten en myöskään ehdota heille, että "hei, mentäisiinkö kirppareita kiertämään" tms. Nuorempana se oli helpompaa, koska olimme melkein päivittäin tekemisissä, tosin en sillonkaan juuri kotioloistani kertoillut. Mutta nykyään, kun kaikilla on tahoillaan omat perheensä ja elämänsä, ajattelen, ettei minulla ole sinne mitään asiaa.

      Poista
    5. Lauluista. Kyllä, sanoituksissa käsittelen elettyä elämääni. Ihmissuhteita, parisuhteita, tunteita, rakkautta... Kaikki jollain tasolla käsittelee todellista elämää. Olen tehnyt myös laulun alkoholismista, sen nimi on kuningaskäärme: Se käsittelee sitä kokemusta, kun kumppani pettää, petos ei ole nainen, vaan alkoholi. Olen kirjoittanut siitä, miltä tuntuu lapsesta, kun päihtynyt aikuinen rikkoo fyysisen koskemattomuuden rajat (seksuaalisuuteen liittyvät rajat). Myös siitä, miltä tuntuu fyysinen väkivalta, kun vanhempi pahoinpitelee.

      Poista
  3. Sitä tiesi, että tilanteita tulee aina silloin tällöin... Ajattelin, että kun tämän yön yli pääsee, niin huomenna on helpompaa, niin kuin olikin... Tein paljon käsitöitä ihan pienestä lähtien, luin paljon... Ne veivät ajatukset muualle ja rauhoittivat... Mieheni tavattuani pystyin puhumaan ja purkamaan niitä tunteita mitä olin joutunut koko elämäni nielemään... Ja kaikki mitä sen jälkeen vastaan on tullut, olen saanut käsitellä mieheni kanssa keskustelemalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin uskoit valoisampaan huomiseen. Usko parempaan on käsittämättömän voimakas apukeino elämässä.

      Hienoa, että olet saanut turvallisen puolison, jonka kanssa keventää taakkaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit