Onnen hetkiä


Alkoholistiperheen arki ei välttämättä ole aina pelkkää kurjuutta. Mukaan mahtuu niitä onnellisiakin hetkiä, kun kaikki on hyvin. Minulla ne ovat sellaisia, joita ihmiset eivät välttämättä tule  edes ajatelleeksi. Ehkä sinä, joka olet läpikäynyt rankan lapsuuden, ymmärrät mitä ajan tässä blogikirjoituksessani takaa.



Kesä

Olen ollut aina eniten kesän ihminen. Keväällä tuntuu huikaisevalta, kun auringonvalo lisääntyy, ja luonto herää eloon, Tulee lämmin. Joka puolella laulavat linnut. Muistoissani tein talomme viereiselle pellolle saviheinästä barbeille majaa. Pelto oli kuiva ja tomuava, kuvittelin, että nuket olivat autiomaassa retkellä. Nykyään annan oman lapseni ottaa myös barbeja ulos leikkeihin. 

Tunsin isoja onnentunteita siitä, että meillä äiti haravoi lehtiä ja roskaa ulkona, tai alkoholisti-isäni leikkasi nurmikkoa. Muistan vastaleikatun nurmikon tuoksun. Silloin oli hyvä olla, eikä mieltäni painanut mikään. Saatoin tuijottaa ikkunasta heidän toimiaan pitkän aikaa, eikä mieleeni juolahtanut koskaan valittaa tylsyyttä

Olin myös itse usein ulkona silloin, kun isäni korjasi autoa pihalla tai touhasi jotain muuta. Vaikka hän ei koskaan leikkinyt tai tehnyt kanssani mitään, se oli ihan okei, kunhan vain ei juonut. Nautin täysin siemauksin näistä hetkistä, sillä äkkiä yöt olivat taas pimeitä, eivätkä linnut enää laulaneet. Hetkessä kaikki voi olla toisin. 



Kaverit

Kaverit toivat usein hetkellisen irtioton kotioloihin. Oli hauskaa, kun heitä tupsahti yhtäkkiä ilmoittamatta kyläilemään. Meillä saattoi olla örvellys päällä silloinkin, mutta yleensä olimme omissa oloissamme tai lähdimme jonnekin. 

Kesäisin asuin yleensä uimarannalla koulukaverini kanssa. Joka päivä, satoi tai paistoi, paitsi ukkosella ei uskaltanut. Muuten ihan kylmemmälläkin säällä olimme uimassa. Kotiin menin vasta illalla. 

Osa kaverieni vanhemmista hyväksyivät minut vanhemmistani huolimatta, ja huolimatta siitä, että lemusin pahalta. Siitä olenkin ikuisesti kiitollinen. He ottivat mukaan mökille, uimaan ym. menoihin, eivätkä sulkeneet ulkopuolelle. Itse en lapsena oikein minnekään olisi päässyt. 

Hieman asiaa sivuten, koulun luokkaretki, jonka teimme kuudennellä luokalla, oli avartava ja hieno kokemus. Olin silloin ensimmäistä kertaa Helsingissä, ja söin ensimmäistä kertaa ravintolassa. Yövyimme hirveässä matkustajakodissa, jossa rehasimme patjat lattialle, ja nukuimme siinä. Tunsin kuuluvani joukkoon, vaikka en oikeasti kuulunutkaan. Koskaan. 


Eläimet

Meillä oli lähes aina joku elukka. Oli kissa, ja koiria. Sitten meillä oli yhtenä kesänä kaksi hanhea, Loviisa ja Malviina. Nimet saivat - no mistäs muustakaan, kuin Niskavuoresta. Äitini sanoi niitä kaakuiksi. Ne kaakattivat vallan lujaa, kun näkivät jonkun tulevan ovesta, olivat tottuneet pulaanpaloihin, joita niille aina annettiin. Hienoja ja ylväitä otuksia ne olivat! 

Isäni ne kerran kännipäissään päästi vapaaksi aitauksesta.Yöllä ne olivat lähteneet vähän vaeltelemaan, ja naapurin täti oli joutunut ajamaan ne takaisin pihaamme. Sitten tuli talvi, eikä niille löytynyt lämmintä paikkaa. Koetin käsilläni hieroa niiden kohmeisia räpylöitä ja itkin. Isäni teurasti ne ulkorakennuksen takana ja koiran kanssa söivät. Me emme äitini kanssa laittaneet suuhumme palastakaan. 

Kaikki villit eläimet lemmikkien lisäksi olivat ihania. Siilinpoikaset, sammakot, linnut. Mummolassa löysin kuolleen harakan, ja nostin sen nukenrattaisiin. Peittelin hyvin, ja kärräsin ympäriinsä vauvaani. Aamulla joku oli hävittänyt sen!

Ne pienet arkiset asiat

Kahvi oli aina kupissa valmiina kun tulin koulusta - siis jos porukat olivat selvinpäin. Aamulla se laitettiin valmiiksi, vaikka olisin osannut itsekin. Äitini toi minulle usein Lion-patukan, kun kävi kaupassa. Minulla ei ollut varsinaista karkkipäivää, kuten meillä nyt on, vaan söin karkkia silloin kun sitä oli. 

Äitini luki usein sängyssä kirjaa. Se oli rauhoittavaa. Siinä samassa sängyssä, joka niin usein kipattiin kyljelleen. Alkoholisti-isäni, joka katsoi uutisia, tai äitini, joka katsoi vanhaa mustavalkoista Suomi-elokuvaa televisiosta. Kaikkea pientä sieltä sun täältä, ne olivat onnellisia hetkiä. Siivouspäivät, vaikka äitini ei varmastikaan siitä järin pitänyt. Normaalia elämää, sitä minä olisin eniten tahtonut. 



Onnellinen lapsuus koostuu tavallisista asioista.

Avain onnelliseen lapsuuteen on tavallisessa arjessa, ja sen tuomissa rutiineissa. Ei tarvita joka vuotisia ulkomaanmatkoja, tai kolmea eri harrastusta - ne ovat hyvä lisä, vaan ei välttämättömyys. Hyvä arki koostuu perheen tavasta toimia yhdessä, ja sellaisia on paljon erilaisia. Toisilla on tarkat rutiinit, toiset niistä eivät välitä. Toiset kyläilevät paljon ja tapaavat sukulaisiaankin usein, toiset viihtyvät kotona rauhassa lautapelejä pelaillen.

Kun perusasiat ovat kunnossa, kaikki muu on vain luksusta. Minulla ei ollut. Siitä kärsivät minun ystävyyssuhteeni, mahdollisuuteni koulutukseen, kun en uskaltanut lähteä kotikunnastani pois, henkinen hyvinvointi ja monet muut asiat. En olisi kaivannutkaan ulkomaille tai laskettelemaan, ei lapsena sellaisia osaa ajatella. Minä olin täysin onnellinen, kun vanhempani olivat selviä, vaikka tekivätkin vain omia juttujaan. Toisaalta, osaako lapsi, jolla kaikki on kunnossa, arvostaa samalla lailla tavallista arkea?

- Meikku




Kommentit

  1. Muistan ajan, jolloin olin vielä niin sanottu menneisyyden vanki. Tuotin jatkuvasti puhetta lapsuuden traumaattisista kokemuksista. Nuo purkaukset värittivät todellisuuden mustemmaksi kuin se olikaan. Kun lopulta sain purettua sisimpäni, sain anteeksi annettua ja vapauduin menneisyyden kahleista. Tämän myötä oli helpompi muistaa myös ne kauniit ja hyvät asiat ja kokemukset lapsuudesta. Tarinasta ja sen ihmisistä tuli kokonaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei ole kiinni kokonaan menneisyydessä, ja saa sopivasti etäisyyttä kaikkeen, on helpompi antaa anteeksi ja muistaa niitä hyviäkin asioita. Kyllä se onkin mahtava tunne, kun voi ajatella sen kaiken olevan vain muistoja menneestä, eikä ympäristössä mikään enää muistuta koetusta.

      Poista
  2. Heippa. Löysin blogisi Facebookista, olen tähän mennessä lukenut muutaman postauksen. Vaikka itselläni ei ole ollut lasista lapsuutta, aloin seuraamaan blogiasi siksi, että ymmärtäisin miestäni paremmin. Että millaisia asioita voi olla alkoholistiperheessä, miten ne asiat voivat aikuisena vaikuttaa jne jne. Hänellä oli siis lasinen lapsuus, hän ei ole paljoa lapsuudestaan kertonut ja toisinaan tuntuu, ettei haluakaan kaikkea kertoa. Pakotaakaan ei voi. Ehkä kertoo, kun sen aika on.

    Siihen asti luen muiden kokemuksia ja koitan ymmärtää, kiitos siis blogistasi ja sinulle, kun olet tahtonut kokemuksiasi kertoa julkisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, ja kiitos että olet lukenut blogiani. Suosittelen lämpimästi lukemaan myös Kosteusvaurioita-kirjan, siinä on kerrottu erilaisista tilanteista ja tunteista, joita lasinen lapsuus on lapsissa aiheuttanut, ja miten ne voivat aikuisina ilmetä. Hienoa, että haluat ymmärtää miestäsi paremmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit