Kauhunhetkiä karvakorvien kanssa


Valehtelua, tietojen pimitystä, hallitsematonta lisääntymistä ja eläinrääkkäystä. Sellaista alkoholistiperheen lemmikkien kanssa oli - valitettavasti. Isäni ei ollut eläimille paha, lähinnä välinpitämätön. Meillä oli ensin koira, jonka nimi oli Musti. Se oli sekarotuinen, ja tuli jo kerrostaloon ennen kuin muutimme vihreään taloon. Musti oli kova autokoira, ja oli usein mummolassakin mukana. Sitten se katosi eräänä uudenvuodenaattona, eikä sitä sen koommin ole nähty. 

Meille jäi Mustin pentu Nalle. Meillä oli myös valkoinen Miuku-kissa, joka otti ja katosi myös. Se oli kollikissa, leikkaamaton. Toin sen kerran iltamyöhälle kotiin erään parinkunnan luota, jonne vanhempani jäivät vielä juomaan. Annoin ruokaa hiihtokisoista saamastani palkintolautasesta. Se ruostui. 

Musti ja mummolan koira Jekku


Nalle-koira oli kova tekemään pentuja. Olisimme säästyneet paljolta, jos joku olisi pystynyt leikkauttamaan sen. Koiramme tekivät monet monet pennut. Minä keksin niille nimiä minkä ehdin: Pippuri, Amadeus, Ronja, Milla, Rölli, Eetu, Matti... Kerran Pippuri katosi. Isäni sanoi sen pudonneen pihakaivoon. En oikein uskonut, mutta yritin silti kaivonkannen raosta sitä huhuilla. Pippuri taisi silloin vain lähteä uuteen kotiin. Samoin teki Rölli.

Vihreän talon varjo- kirjoituksessa otin esiin yhtä kamalaa tapahtumaa, joka sijoittui isäni vankilareissun aikaan. Siinä Nalle oli tehnyt taas monet pennut. Pennut olivat isomahaisia, terhakkaita ja pulleroisia pieniä hauvoja. Äitini oli kännissä, ja päätti, että nyt niistä hankkiudutaan eroon, kun isäni ei niille mitään ollut tehnyt. Sen sijaan, että hän olisi järkevämmin ottanut kirveen ja kalauttanut pennuilta kallon halki, hän päätti hakata niitä jäätikköön. Hän otti pennun käsiinsä, ja heitti sen jäätikköön! Yhä uudestaan ja uudestaan, pennut vikisivät tuskissaan, yksi nuoli huuliaan ja jäi sitten kuolleena maahan.

Minä huusin, karjuin, raivosin, pyysin, itkin ja rukoilin lopettamaan! En kyennyt käsittelemään tapahtunutta, juoksin talon taakse ja lyyhistyin maahan itkemään. Näky polttelee silmiäni yhä edelleen, en ole vieläkään pystynyt unohtamaan.


Eetu-koira

Meille jäi kerran yksi Nallen pentu, Mytty-Matti. Mytty ja Nalle tekivät keskenään pentuja, niistä jäi meille yksi, Eetu. Eetulla oli keltaiset silmät. Pidin sitä omana koirana koko ajan. Se karkaili aina, kun irti pääsi, ja jouduin vaatimalla vaatia isääni laittamaan kopin Eetulle. Lopuksi hän teki isoon puiseen laatikkoon aukon ja käänsi sen ympäri - siinä Eetulle koppi. En ollut tyytyväinen, kylmä sille tulee maapohjalla nukkuessa talvella. Koetin etsiä Eetulle koppiin lumesta törröttäviä kuivia heiniä, havuja, ja lopuksi vein jonkun vanhan matonkin. Maton se raahasi aina kopista pois.  

Meille ei kyllä jäänyt sen kummemmin Mytty-Mattia kuin Eetuakaan. Mytty-Matin tappoi eräs naapurissa asuva mies. Koira makasi puuliiterissä veri suusta valuen. Eetu taas ammuttiin ulkorakennuksen taakse lumihangelle. Kävin myöhemmin katsomassa paikkaa, ja tuumin, että luistelijat saattavat vähän ihmetellä punaisen lumen alkuperää. Siinä oli nimittäin luistelujää heti liiterin takana, asuimme koulun vieressä. 

Nalle ja Eetu


Osa Nallen pennuista annettiin uusiin koteihin, mutta lukematon määrä niitä matkasi roskasäkeissä kaatopaikalle. Nuo ihanat karvakorvat ovat aiheuttaneet minulla paljon huolta ja murhetta. Jälkikäteen ajateltuna, olisi ollut kaikkein paras, jos meillä ei olisi ollut yhtäkään eläintä. Ei, vaikka minä kuinka niistä tykkäsin.

- Meikku

Mitä teillä on tehty ei toivotuille eläinvauvoille?

Kommentit

  1. Järkyttävää luettavaa miten eläimistä on hankkiuduttu eroon. Lapselle pyyteetöntä rakkautta,lämpöä ja turvallisuutta viestittävät elementit joita lemmikit olemassaolollaan edustivat. Lapsen nähden ja kuullen sadistista eläinrääkkäystä! Sossutätikin aikoinaan kohdallasi todennut parhaimmaksi turvata omat yöunensa kuin tehdä hyvin työnsä lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Sairasta, niin sairasta. Tämänkaltaisista lapsuuden kokemuksista jää jäljelle ikuiset traumat. Miten niistä voi selvitä ja päästä yli? Miten psyyke pysyy kasassa? Ehkä niistä ei voikaan koskaan täysin selvitä ja psyyke murenee pala palalta. Ihminen suojautuu kyynistymällä tai asettumalla rooleihin joilla suoriutuu elämästä kylmettämällä todelliset tunteensa. Lapsuudessa syvään juurtunut pelko ja epäluottamus saattaa kasvattaa herkän ja haavoittuneen sisimmän päälle kovan kuoren, pääsemättä tuntemaan koskaan kuka todellisuudessa sisimmältään on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtaminen on ainoa keino saada rauha tällaisilta tapahtumilta. Vasta blogia kirjoittaessa saatan muistaa lisää kaikkea, jotka olen jo haudannut lokeroihin muistin tavoittamattomiin. Pölyttyneitä arkistoja. Kyllä minä vieläkin tunnen rinnassa sen pakahduttavan tunteen, kun on niin paha olla, ettei meinaa henkeä saada, ahdistaa vain. Sellaista tunsin juurikin silloin, kun pentuja tapettiin. Kun en enää aikuisenakaan voi asiast äidilleni raivota, se ei hyödytä mitään, ja ymmärrän senkin, että hän on toiminut silloin pakon sanelemana. Kännissä totta kai, kun ei niitä olisi muuten pystynyt hävittää.

      Poista
  2. Yksi kissanpentu. Sen isäpuoli heitti seinään, ja siitä jäi verinen jälki tapettiin. Koiraa hän myös kohteli huonosti. Hän ei jaksanut sitä samalla tavalla viskellä, mutta lensi se huoneessa useita metrejä ilmassa. Lehmiä kuoli navettaan, koska niitä ei ruokittu kunnolla. Kun lehmiä kuoli kaksi, tuli jostain järki, ja lopulta niistä lipuista lehmistä luovuttiin asianmukaisesti, teurastamolle lopetettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on sellainen tilanne, etten tiedä, mitä tähän pitäisi vastata... Olen vain surullinen että näin on käynyt, ja että olet kenties ollut niitä näkemässä =/.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätäthän terveiset hirsitalon emännälle =)

Suositut tekstit